Yhdysvaltojen uudesta turvallisuusstragiasta (NSS) kiersi ennen sen julkaisua pidempi versio, väittää Yhdysvaltojen puolustukseen ja kansainväliseen turvallisuuteen keskittynyt Defence One -verkkojulkaisu.
Julkaisemattomassa versiossa sanottiin Defense Onen mukaan, että Yhdysvaltojen tavoitteena olisi irrottaa (”with the goal of pulling them away”) Itävalta, Unkari, Italia ja Puola EU:sta. Ylen aiemmasta jutusta sai kuvan, että virallista turvallisuusstrategiaa ei olisi vielä julkaistu ja että maininta maiden irrottamisesta olisi voinut vielä päätyä osaksi lopullista strategiaa.
Todellisuudessa virallinen turvallisuusstrategia oli jo julkaistu ja Yle on uutisoinut sen sisällöstä muun muassa täällä. Lopullisessa versiossa maiden irrottamista EU:sta ei mainittu. Strategiassa kuitenkin todetaan, että vastustusta Euroopan nykyiselle suunnalle on lisättävä Euroopan maiden sisällä.
Valkoinen talo on verkkomedia Defense Onen mukaan kiistänyt, että turvallisuusstrategiasta olisi olemassa mitään muuta versiota kuin julkaistu.