Metsähallitus myönsi tammikuussa 2025 kolme lupaa, jotka oikeuttivat kolmen suden kaatamisen Pudasjärven Olvassuolla ja kahden ilveksen tappamiseen Värriön ja Pisavaaran luonnonpuistojen alueella.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että päätöksen vaikutuksia luonnonpuistojen perustamistarkoitukseen ei ollut arvioitu lainkaan. Näillä perusteilla hallinto-oikeus kumosi Metsähallituksen päätökset luonnonsuojelulain vastaisina.
Suomen luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset valittivat päätöksistä hallinto-oikeuteen. 11. joulukuuta antamissaan ratkaisuissa hallinto-oikeus katsoi Metsähallituksen päätökset lainvastaisiksi.
– Metsähallitus ei ollut päätöksissään lainkaan perustellut sitä, miksi päätökset eivät vaarantaisi luonnonpuistojen perustamistarkoitusta. Hallinto-oikeus oli kanssamme samaa mieltä, sanoo tiedotteessa puheenjohtaja Saara Laivamaa Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiristä.

Hallinto-oikeus on kumonnut Olvassuolle myönnetyn luvan susien tappamiseen.
Kuva: Juho Maijala
Luonnonpuistot ovat tiukimmin suojeltuja luontoalueita, joihin ei lähtökohtaisesti saa edes mennä ilman lupaa. Luonnonpuistojen tarkoituksena on säilyttää luontoa koskemattomana, alkuperäistä luontoa edustavana alueena, jossa ihmisen vaikutus ei näy.
Luonnonpuistojen perustamisen yhteydessä on todettu, että niiden tehtävänä on osoittaa tuleville sukupolville, millaista luonto on ollut ennen kuin ihminen on sitä muuttanut. Tämä on tärkeää esimerkiksi tieteellistä tutkimusta varten.
– Suurpedot, kuten susi ja ilves, kuuluvat Suomen luontoon. On tärkeää, että luonnonpuistot edustavat suomalaista koskematonta luontoa myös poronhoitoalueella, jossa suurpetoja on erittäin vähän, Laivamaa toteaa.
Metsähallitus voi myöntää luvan riistaeläimen tappamiselle luonnonpuistossa, jos se katsoo eläimen aiheuttava uhkaa ihmisen turvallisuudelle tai merkittävää taloudellista vahinkoa. Lupa ei saa kuitenkaan vaarantaa luonnonpuiston perustamistarkoitusta.
– Asialla on valtakunnallista merkitystä, koska tällaisia petojen tappolupia ei ole aikaisemmin myönnetty luonnonpuistoihin. Siksi oli tärkeää saada asiasta tuomioistuimen linjaus”, sanoo Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.
Valituksen laatijoina toimivat Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan piirit sekä Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys Luonnonsuojeluliiton keskusjärjestön avustuksella.