Yhdysvaltojen tuore kansallisen turvallisuuden strategia on tyrmistyttänyt laajalti EU:ssa, vaikka ei ehkä olisi pitänyt, monestakaan syystä. Ensimmäinen syy on se, ettei USA:n ideologisessa suunnassa Donald Trumpin johdolla ole enää mitään yllättävää.
Trumpin toisen kauden ohjelman taustalla vaikuttavan Heritage Foundation -ajatushautomon kokoavana periaatteena on kylläkin ilmaistu länsimaisen perinteen ja yhteiskuntamallin suojelu, mutta kovin toisessa merkityksessä kuin liberaalissa demokratiassa on totuttu. Paino on sanalla perinne, joka kiinnittyy konservatiivikristillisiin perhearvoihin.
Uudessa strategiapaperissa on vain kirjoitettu auki se, että USA:n nykyhallinto ajaa maga-liikkeen hengessä autoritaarista vallanvaihtoa myös EU:ssa jäsenmaa kerrallaan. Unkari, Slovakia ja Tšekki on jo voitettu oikeistopopulismille, demokraattisten instituutioiden alasajolle ja samalla Venäjä-mielisyydelle.
EU:ssa on kauhistuttu myös USA:n strategian salaliittoteorioilta haiskahtavia muotoiluja. Eurooppaa kuvataan ylisääntelyn kuormittamaksi ja jo vuosikymmeniä kutistuneeksi taloudeksi. Taantumista seuraa arvion mukaan pahimmillaan sivilisaation tuhoutumisen uhka 20 vuoden sisällä, jos muun muassa maahanmuuton ja syntyvyyden romahduksen kehityskulut jatkuvat.
Jos EU olisi vahva, sitä kuunneltaisiin enemmän.
Rajua tekstiä, mutta myös jotain tuttua.
Nobel-palkittu talousprofessori Bengt Holmström arvioi taannoin, että EU säätelee itsensä hengiltä. Ylisääntely on myrkkyä uusille innovaatioille ja investoinneille, joten Holmströmin mielestä direktiiveistä pitäisi hankkiutua kokonaan eroon. Sen sijaan amerikkalainen tapa suhtautua työhön ja vaurastumiseen on taloudellisen kehityksen perusta (Yle 27.11.).
Holmström sekä taloustieteilijät Luis Garicano ja Nicolas Petit kirjoittivat hiljattain yhteisartikkelissa, miksi EU:n talouskasvu ja kilpailukyky ovat viimeisen 25 vuoden aikana jääneet selvästi jälkeen USA:sta. EU perustui alkuun ajatukselle taloudellisen yhdentymisen luomasta keskinäisriippuvuudesta, joka estäisi tulevat sodat. Tässä onnistuttiinkin unionin sisällä, mutta rauhanprojekti muuntui itseään ruokkivaksi sääntelykoneistoksi, joka ulotettiin kaikille elämänalueille kilpailukyvyn uhraamisen hinnalla.
Sääntely ei ole ollut mikään harmillinen mutta pakollinen hinta vakaudesta vaan alati kasvava painolasti, joka on jarruttanut talouskehitystä.
Lopulta tullaan kuin tullaankin sivilisaation olemassaoloon. Holmströmin ja kollegojen mukaan kasvu on eksistentiaalinen kysymys, sillä se on kaikkien muiden poliittisten tavoitteiden edellytys. Se on välttämätöntä paitsi hyvinvointiyhteiskuntien rahoittamiseksi, myös Venäjän tyrannian torjumiseksi sekä esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.
Tutkijoiden mukaan Eurooppa voi joko taantua museoksi ja vanhainkodiksi, jonka yhteiskunnat ajautuvat vähitellen vararikkoon, tai se voi palata teollisen vallankumouksen moottoriksi, jos EU kääntyy yksituumaisesti vaurauden luonnin perusasioihin.
Talouskasvua ei tarvitse pitää Holmströmin ja kumppaneiden tapaan itseisarvona, mutta hyvinvointipalvelujen, tulonsiirtojen ja monen muun arvokkaan asian rahoittaminen käy ilman sitä vaikeaksi.
Viime kädessä henkiinjääminenkin palautuu talouden suorituskykyyn. On syynsä sille, miksi USA on voinut ohittaa Euroopan neuvotellessaan Ukrainasta Venäjän kanssa. Jos EU olisi vahva, sitä kuunneltaisiin enemmän, ja tarvitsisi voivotella vähemmän.