Kahvitermoksen unohtaminen johtaa harvoin yhtä äärimmäisiin seurauksiin.
Ruotsalainen maalari Mikael Bard unohti termoskuppinsa ja syntyi suurempi välikohtaus kuin luultavasti kukaan olisi osannut arvata.
Asiasta uutisoi ruotsalainen SVT.
Bard oli maanantaiaamuna maalauskeikalla Slottsstadenin kaupunginosassa Malmössä sijaitsevalla talolla. Noin aamuyhdeksältä hän ajatteli pitävänsä tauon ja hörppivänsä kahvia termoksesta.
– Sitten ajattelin: missä on termospulloni? Bard kertoo SVT:lle.
Bard mietti hetken, oliko hän unohtanut ottaa termoksen mukaansa. Sitten hän muisti jättäneensä sen ulos maalauskohteen rapun eteen.
Bard kävi ulko-ovella, nappasi termoksen mukaansa ja meni takaisin sisään. Siellä hän otti voileivän ja istuutui lukemaan sanomalehteä sumppia hörppien.
– Yhtäkkiä kuulin droonin, joka alkoi surista ulkona. Sitten näin pommiryhmän, kun nousin ylös. Mietin, että mitä helvettiä tuo on, Bard kertoo lehdelle.
Termoksen unohtaminen oli kohtalokasta. Joku oli luullut sitä pommiksi ja soittanut poliisit.
Poliisioperaatiossa oli mukana drooneja ja pommiryhmä. Laaja alue eristettiin ja asukkaat määrättiin pysymään sisätiloissa, SVT kertoo.
Hetken päästä poliisi tuli sisään ja kysyi, mitä Bard puuhasi.
– Tässä minä maalaan, Bard oli kertonut.
Poliisi kysyi Bardilta, tietääkö hän, missä ulkona ollut termos oli. Bard kertoi, että oli juuri hörppinyt siitä kahvia. Poliisi avasi termoksen, katsoi sisään ja tarkisti, että siellä todella oli kahvia.
– Poliisi sanoi, että se taisi olla hyvää ja sanoin, että niin oli, Bard vastaa nauraen.
Väärinkäsitys oli selvitetty ja poliisioperaatio päättyi. Voisi kuvitella, että jatkossa termos pysyy visusti Bardin käden ulottuvilla.