Poliisin mukaan uhrit ovat valikoituneet sattumanvaraisesti. Heidät on ympäröity suurella joukolla, pahoinpidelty ja ryöstetty.

Poliisin info poliisilaitoksella.

Avaa kuvien katselu

Keskiviikkona järjestettävässä tiedotustilaisuudessa on paikalla pääkaupunkiseudun poliisilaitosten edustajia. Kuva: Katri Kirsi / Yle

13:17•Päivitetty 13:23

Poliisi epäilee useita nuoria henkilöitä poikkeuksellisen suuresta ryöstö- ja pahoinpitelyrikosten sarjasta Helsingissä.

Poliisin mukaan rikoksista epäillyt nuoret ovat liikkuneet isoissa porukoissa. Rikoksissa on ollut yksi tai kaksi uhria.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääsääntöisesti sellaisissa paikoissa, joissa nuoret viettävät aikaansa viikonloppuisin. Tapahtumapaikkoja ovat olleet erityisesti Alppipuisto Alppilassa, Malmi, Oulunkylä ja Mustikkamaa.

Poliisi epäilee nuoria muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeästä pahoinpitelystä ja ryöstöstä. Poliisin on selvittänyt kokonaisuuteen liittyen 25:ttä rikosilmoitusta. Epäiltyinä on noin 40 nuorta. He ovat iältään 14–18-vuotiaita.

Poliisin mukaan rikosten uhrit ovat valikoituneet sattuman varaisesti. He ovat olleet noin 14–20-vuotiaita nuoria.

– Esitutkinnan perusteella epäillyt ovat sopineet etukäteen, että he menevät ryöstämään ja pahoinpitelemään ihmisiä nuorten suosimiin paikkoihin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen poliisin tiedotteessa.

Epäillyt esittäneet ensin uhrin kaveria

Epäiltyjä rikoksia on tapahtunut myös esimerkiksi Triplan ja Kampin kauppakeskusten ulkopuolella. Epäillyt ovat valinneet uhrin kauppakeskuksessa, jonka jälkeen hänet on viety ulos.

Epäillyt ovat poliisin mukaan esinneet ensin uhrin kavereita. Kauppakeskuksen ulkopuolella useat henkilöt ovat pahoinpidelleet uhria ja vieneet häneltä omaisuutta.

Suurimmassa osassa rikoksia tekotapa on poliisin mukaan ollut samanlainen. Uhrin on ympäröinyt enimmillään 15–20 epäiltyä, joten uhrit eivät ole pystyneet puolustamaan itseään.

Useissa teoissa uhri on kaadettu maahan, häntä on lyöty nyrkeillä ja potkittu. Jossain tapauksissa uhreille on aiheutunut vakavia vammoja. Jossain tapauksia uhreja on nöyryytetty pakottamalla riisumaan vaatteita.

– Asianomistajien päälle on saatettu sylkeä ja heidät on pakotettu pyytämään anteeksi jotain asiaa, Martikainen sanoo.

Epäillyt ovat myös videoineet tilanteita.

Poliisilaitokset tiivistävät yhteistyötä

Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset järjestivät keskiviikkona tiedotustilaisuuden asiasta ja yleisestä turvallisuustilanteesta.

Poliisilaitosten edustajat kertoivat tiedotustilaisuudessa tekevänsä entistä tiiviimpää yhteistyötä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten estämiseksi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Keskiössä on myös huumeidenkäytöstä johtuvien häiriöiden torjunta.

Yle seuraa poliisin infotilaisuutta paikan päällä Pasilan poliisitalolla. Juttua päivitetään.