Vihreiden Maria Ohisalon mukaan meppikollegan rasistinen toiminta haittaa Japani-delegaation toimintaa.

Maria Ohisalo seisoo portaiden edessä.

Avaa kuvien katselu

Maria Ohisalo sanoo, että Sebastian Tynkkysen avoimen rasistinen toiminta haittaa europarlamentin Japani-delegaation työtä. Ohisalo kuvattiin Helsingissä lokakuussa 2025. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo kertoo lähestyneensä EU-parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolaa ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja David McAllisteria europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysen (ps.) rasistisen toiminnan johdosta.

– Toimin jäsenenä europarlamentin Japani-delegaatiossa, ja tällainen avoimen rasistinen toiminta haittaa myös meidän työtämme suoraan, Ohisalo kirjoittaa.

Vihreä meppi sanoo, että europarlamentaarikot eivät edusta vain oman maansa ihmisiä vaan myös koko Euroopan unionia kansainvälisesti.

– Europarlamentaarikot ovat sitoutuneet toimimaan ja edustamaan EU:ta kunnioittavasti. Tähän eivät perussuomalaiset selvästikään kykene Suomessa tai täällä EU:ssa.

Ohisalo lisää, ettei rasismi ole leikkiä tai vitsi.

– Rasismi on ihmisarvoa alentavaa ja äärimmäisen loukkaavaa. Perussuomalaisten jatkuva rasistinen toiminta ei ole vain kuvottavaa, vaan myös haitallista Suomen maakuvalle ja kauppasuhteille.

Tynkkynen oli yksi perussuomalaisista poliitikoista, joka julkaisi viime viikolla kuvan, jossa hän venyttää silmiään.