Tämän joulun hittileluiksi ovat päätyneet somesta ja tv-sarjoista tutut hahmot ja esineet.
XS Lelujen operatiivinen johtaja Triin Sõber kertoo joka vuonna olleen jokin leluhitti, jota on välillä jonotettu samaa vauhtia kuin lavoja on ehditty purkaa kauppoihin. Tällä hetkellä tällainen tuote on blindbox eli paketti, jonka sisältä löytyy yllätyslelu.
Yllätystuotteista erityisen suosittuja ovat Lovely Emma, Aphmau, ja Fuggler. Ehdoton ykkönen on kuitenkin blindbox-trendin kuningatar Labubu, joka onkin jo myyty XS Leluista loppuun.
– Blindbox-tuotteissa jutun juju menee itse tuotteen yli. Puolet hauskuutta on kuvata ystäville ja someseuraajille unboxing-video, kun mysteeripaketti viimein aukeaa, Sõber kertoo XS Lelujen tiedotteessa.
Unboxing tarkoittaa uuden tuotteen pakkauksen avaamista, ja unboxing-videot ovat suosittuja sosiaalisen median alustoilla.
Stockmannin XS Lelujen myymäläpäällikkö Külli Riveran mukaan muun muassa tuttuja sankareita esittävien Funko-keräilyhahmojen myynti on noussut tänä vuonna todella paljon.
Funko-merkin halutuimmaksi uutuudeksi ovat nousseet KPOP Demon Hunters -hahmot.
– Hahmoja ostetaan pienille lapsille, mutta myös teinit ja aikuiset käyvät Funko-ostoksilla, Rivera kertoo.
– Hahmona somessa villinnyt eläin, kapybara on edelleen suosittu. Pokémon-keräilykortit ovat myös myydyimpiä joulutuotteitamme, Rivera jatkaa.
Kauppakeskus Ainoassa ja Triplassa olevien XS Lelujen liikkeiden myymälä päällikkö Pulmu Koukkusen mukaan muutkin someviraalit sekä televisiosta tutut tuotteet vetävät.
– Gabby’s Dollhousesta tuli elokuva syksyllä, ja nyt Gabby’s -tuotteita menee reilusti niin Triplan kuin Ainoan myymälöissä, hän kertoo.
Sõberin mukaan myös lelujen turvallisuudella ja ikäsuosituksella on tämän hetken ostajille iso merkitys.
– Lelujen laadun ja turvallisuuden merkitys korostuu selvästi kivijalkakaupassa asioivien asiakkaiden keskuudessa, hän kertoo.