Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukašenka esitteli yhdysvaltalaisen oikeistomedia Newsmaxin haastattelussa oman ehdotuksensa siitä, miten Ukrainan sota saadaan päättymään.
Lukašenkan mielestä rauhanprosessin ensiaskel on tauko taisteluihin. Hän vertaa tilannetta Venäjän ja Japanin suhteisiin: maat ovat edelleen teknisesti sotatilassa, sillä Neuvostoliitto ja Japani eivät koskaan allekirjoittaneet virallista rauhansopimusta toisen maailmansodan päätteeksi.
– Siksi tärkein asia tällä hetkellä on lopettaa teurastus, jotta ihmisten kuoleminen loppuu. Jos ihmisiä ei kuole, sitten voidaan istua alas ja neuvotella mistä vain. Aluekiistoista, tai mistä tahansa muusta, Lukašenka sanoo.
Hänen mielestään sota on jäädytettävä lopullisesti, ja niin, ettei Venäjän tarvitse pelätä Ukrainan uudelleenaseistautumista. Hän väittää, että Minskin rauhansopimus vuonna 2015 oli eurooppalaisille tekosyy antaa Ukrainalle aikaa aseistautua uudelleen.
Venäjän halukkuus rauhaan on kyseenalaistettu toistuvasti. Viimeksi keskiviikkona presidentti Vladimir Putin uhosi Venäjän saavuttavan tavoitteensa tavalla tai toisella.
Valko-Venäjä on Lukašenkan johdolla tukenut näkyvästi Venäjää hyökkäyssodan käymisessä.
Lukašenkan haastattelusta on kertonut myös valkovenäläismedia BelTA.