Jalkapallo|HJK:n kasvatti ei koskaan palannut kotiin. Nyt hän kertoo, miksi.
Lontoo
Jaakko Oksasella on kiire. Hän on juuri aikeissa Lontoon vilskeeseen pelikaveriensa kanssa. Lontoolaisessa Brentfordissa ja AFC Wimbledonissa pelannut Oksanen tuntee paikat, joissa kannattaa käydä.
Sen sijaan savolaiset joukkuekaverit Aatu Hakala, Arttu Lötjönen ja Taneli Hämäläinen eivät yhtä usein pyöri isolla kirkolla. Oksanen saa keskiviikkona matkanjohtajan roolin.
Pian Oksanen tarvitsee oman oppaansa. Hän siirtyy vuodenvaihteessa eksoottiseen kohteeseen, Kazakstanin. Uusi seura on Kairat Almaty, maan suurseura. Oksanen osui Kairatin tarkkailijoiden silmään, kun KuPS ja Kairat kohtasivat Mestarien liigan karsintojen ensimmäisellä kierroksella.
KuPS eteni Euroopassa lopulta Konferenssiliigaan. Kairat jatkoi koko matkan Mestarien liigaan. KuPSille jäi otteluparista jossiteltavaa, sillä äveriäät kazakstanilaiset voittivat otteluparin vain niukasti 3–2.

Kairat Almaty kohtasi Mestarien liigassa Real Madridin. Kuva: Pavel Mikheyev / Reuters
”Kairatin tarjous oli pöydällä olleista paras. Mestarien liigan paikka käänsi vaakakupin lopullisesti”, Oksanen sanoo, eikä jätä syitä epäselväksi.
Mestarien liiga on näyttöikkuna, johon pääsee enää aniharva suomalainen. Sitä oli mahdotonta ohittaa.
25-vuotiaan Oksasen perässä oli koko joukko seuroja Norjasta, Ruotsista ja mm. Romaniasta. Hän oli kehittynyt neljän KuPSin kautensa aikana lahjakkaasta nuoresta Veikkausliigan johtavaksi keskikenttäpelaajaksi.

Kairatissa vakuutti myös, miten kovasti seura halusi Oksasen. Vaikka saattaisi kuvitella, että Oksanen scoutattiin seuraan vain keskinäisen ottelun perusteella, vakuuttui Oksanen seurajohdon kanssa käymistään keskusteluista.
Samalla hän paljastaa pelaajan houkuttelemisesta tärkeän seikan, joka Suomessa usein unohtuu.
”Puhuin paljon seuran kanssa siitä, miten he haluavat käyttää minua. Saan samanalaisen roolin kuin KuPSissa. Se on tärkeää, koska homma on toiminut täällä hyvin. Minulle tuli tunne, että minut todella haluttiin seuraan. Sillä on paljon merkitystä, että seura pystyy kertomaan tarkasti, millaisen roolin se pelaajalle tarjoaa.”
Keravalla nuoruutensa asunut Oksanen pelasi HJK:n junioreissa monta vuotta ennen siirtymistään Brentfordiin 2018. Hän kertoo, että paluu HJK:hon oli erityisen lähellä 2022, kun hän palasi Englannista Suomeen.

Jaakko Oksanen pelasi myös Suomen U21-maajoukkueessa vuosikymmenen alkupuolella. Kuva: BILDBYRà N / BildbyrÃ¥n / MVPhotos
HJK ei kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan Oksasta lopullisesti. Tempussa onnistui paremmin KuPSin päävalmentaja Simo Valakari, ja Oksanen yllätti jalkapallopiirit Suomessa, kun hän valitsi HJK:n sijaan KuPSin.
Valinta kannatti. Oksanen on noussut Veikkausliigan eliittiin ja pelaa nyt eurocupin liigavaiheen otteluja. HJK rämpii pahimmassa kriisissään vuosikymmeneen. Kun HJK yritti värvätä Oksasta myöhemmin uudelleen, ei siirto ollut enää likimainkaan yhtä houkutteleva.
”Kun KuPS pystyi viime talvena tarjoamaan tätä europolkua ja olimme voittaneet mestaruuden, niin oli jo helppo päätös jäädä KuPSiin.”
Tällä kertaa suomalaiset seurat eivät olleet enää kunnolla kisassa mukana. Pelaajamarkkinoilla huteja huiskiva Klubi koki jälleen yhden kirpeän menetyksen.
Oksanen kertoo, ettei koe vahingoniloa entisen seuransa alakulosta.
”HJK:n olisi hyvä saada homma raiteilleen. Se on iso, tärkeä seura Suomessa”, Oksanen sanoo lakonisesti.
Oksanen kertoo, että Kazakstanissa jännittävät erityisesti kieliasiat.
”Joukkueessa puhutaan hyvin englantia, mutta aika paljon arveluttaa, miten sillä pärjää muualla. Menee varmaan oma aikansa, kun siinä on haasteita.”
Kazakstaniin lähteminen ei kuitenkaan epäilyttänyt. Oksanen ei ole enää nuori lupaus, vaan 25-vuotias – pelaaja parhaassa peli-iässä. Häntä ei värvätä enää suurmaihin talenttina. Hän menee mihin menee sellaisena kuin on.
Ulkopuolisille Oksasen siirto oli yllätys. Sen sijaan joukkuekaverit ja lähipiiri ymmärsivät valintaa. Vaihtoehtoja ei ole samalla tavalla kuin nuorempana, vaikka Oksanen saattaa pelata vielä 10 vuotta ja nousta Huuhkajiinkin.
”Otto Ruopilla (Oksasen lahjakas, 18-vuotias pelikaveri) on ihan eri tilanne talvella kuin minulla”, hän korostaa.

Jaakko Oksanen muistelee lämmöllä aikaansa AFC Wimbledonissa 2020–21. Kuva: Ian Stephen/ProSports/Shutterstock
Selvää on myös, että raha painoi vaakakupissa Oksasen päätöksessä.
”Suomen ja Kazakstanin sarjojen välinen palkkaero on merkittävä”, Oksanen sanoo, muttei tarkenna summia.
Parhaat pelaajat Veikkausliigassa tienaavat noin 100 000 euroa vuodessa, muutamin merkittävin poikkeuksin – pääasiassa HJK:ssa.
”Toki myös verotussyyt vaikuttavat asiaan. On siinä iso ero. Ei se ole mikään itsestään selvyys, että suomalaisella jalkapalloilijalla jää uran jälkeen rahaa sukanvarteen.”
Jalkapalloilija Timi Lahti pelasi 15 vuotta Veikkausliigassa ja kertoi taannoin Helsingin Sanomille, että hänen eläkekertymänsä oli 210,93 euroa. Oksaselle asia ei ole yllätys.
”Ei sillä vielä kummoista eläkettä saa kasaan.”
Ennen pitkää matkaa Almatyyn Oksanen haluaa vielä näyttää Englannissa, mistä maassa jäätiin paitsi, kun hän ei saanut mieleistään tarjousta kesällä 2022. Oksasen mieltä kaihertaa erityisesti lainasiirto AFC Wimbledonissa 2020–21. Silloin hän pelasi tasokkaassa Ykkösliigassa jatkuvasti avauskokoonpanossa, mutta pitkä loukkaantuminen keskeytti hyvin sujuneen kauden.
Sen jälkeen aika Englannissa lähti hiljalleen sivuraiteille. Crystal Palacen manageri Oliver Glasner pani pelaajan merkille, kun hän tarkkaili KuPSia taannoin.
”Tiedämme, että Oksanen on lähdössä seurasta tämän ottelun jälkeen Kairatiin. Hän on laadukas pelaaja”, Glasner sanoi Palacen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Oksanen tunnetaan vankan pelinjohtamisensa lisäksi erinomaisista kaukolaukauksistaan ja vapaapotkuistaan. Maali Palacen verkkoon olisi Sumusaarille oiva muistutus siitä, mitä Oksanen osaa.
”Saamme lähes tuhatpäisen kuopiolaisyleisön paikalle kannustamaan. Se on hienoa. Itse peli riippuu tietysti vähän siitä, millaisella kokoonpanolla Palace otteluun lähtee. Jos he kierrättävät paljon uskon, että meillä on hyvät saumat hakea pisteitä ja taistella voitosta.”
Sitä ennen pitää vielä näyttää pelikavereille, miltä maailma näyttää isolla kirkolla.