Carolina on vaihtamassa maata vuodenvaihteessa.


Tomin mukaan hän ja Carolina ovat ihastuneet toisiinsa. MTV3
Carolinalta eli Carolta on jäänyt jotain oleellista kertomatta Tomille Kolmiodraama-realityssä. Hän tekee paljastuksen sarjan viidennessä osassa, joka julkaistaan tänään Katsomo+:ssa.
Katsojat saavat kuulla Caron salaisuuden ennen Tomia.
– Ehkä minun pitäisi nyt vain sanoa se, kertoa se, Caro pohjustaa.
Hän on saanut ulkomailta työtarjouksen, johon hän aikoo tarttua. Etukäteen nainen miettii, onko ulkomaankomennus Tomille kynnyskysymys.
– Olen halunnut mainita yhdestä asiasta pidemmän aikaa, mutta en ole jotenkin löytänyt hyvää saumaa, Caro aloittaa keskustelun Tomin kanssa.
– Pari kuukautta sitten hain vähän extempore töihin sukellusoppaaksi Thaimaahan. He toivottivat minut sinne tervetulleeksi. He haluaisivat minut osaksi heidän tiimiään seuraavalle kaudelle.
Tämä seuraava kausi käynnistyy vuodenvaihteessa. Sarjaa on kuvattu kesällä.
– Se on kolmen kuukauden pesti näin alkuun. En halua, että tuleva kumppanini rajoittaa minua mitenkään. Kolme kuukautta on periaatteessa pitkä aika, mutta sitten kuitenkin tosi lyhyt aika, jos miettii tulevaisuutta, Caro muotoilee, ja Tomi on samaa mieltä.
Tomi ottaa Caron uutisen hyvin vastaan. MTV3
Ensitöikseen mies onnittelee Caroa työpaikasta ja mahdollisuudesta. Tomi ei pidä asiaa ongelmana, kunhan Caro ei ole muuttamassa Aasiaan pysyvästi.
– Ihmisen pitää toteuttaa haaveita ja unelmia, kun vain pystyy, Tomi sanoo.
– Ihana vastaus, Caro kiittelee.
Kolmiodraama tänään Katsomossa ja MTV3:lla kello 21.00. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.