Elina Salon kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa.
Näyttelijä Elina Salon kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa torstaina.
Kuolinilmoitukseen on liitetty joutsenen kuva. Ilmoituksessa on myös kaunis, englanniksi kirjoitettu Walter Savage Landorin runo nimeltään The Dying Speech of an Old Philospher.
”I strove with none
for none was worth my strife:
Nature I loved, and, next to Nature, Art:
I warm’d both hands before the fire of Life;
It sinks; and I am ready to depart”
Kuolinilmoituksen ovat allekirjoittaneet Salon läheiset.
– Hyvästelty läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotoista, lukee ilmoituksen lopussa.
Elina Salo kuoli lokakuun lopulla 89-vuotiaana.
Sipoosta kotoisin oleva Salo aloitti näyttelijänuransa Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa jo 1950-luvulla opiskellessaan teatterikoulussa.
1960-luvulta hänet muistetaan esimerkiksi Komisario Palmun erehdys -elokuvan Airi Rykämönä sekä Kaasua, komisario Palmu! -elokuvasta, jossa hän esitti Kirsti Skrofia eli Alma Skrofin tytärpuolta. Matti Kassilan ohjaamat Palmu-elokuvat nostivat Salon kotimaisen elokuvan tähdeksi.
Mikäli Salon kasvot eivät ole tutut, hänen äänensä saattaa silti olla. Hän toimi Muumilaakson tarinoita -piirretyn alkuperäisenä Pikku Myy -hahmon äänenä.