Elian Lehto oli Val Gardenan syöksyssä kymmenes ja sivusi tällä uransa parasta sijoitusta maailmancupissa.

Elian Lehto laskee syöksyä Val Gardenassa.

Avaa kuvien katselu

Elian Lehto onnistui Val Gardenassa. Kuva: Simon Hausberger/action press/STELLA Pictures

18.12. 17:09•Päivitetty 18.12. 18:36

Val Gardenan syöksykilpailu päästiin laskemaan loppuun saakka, vaikka kilpailun alku myöhästyi ja kilpailu jouduttiin myös keskeyttämään sumun takia. Elian Lehto joutui odottamaan starttiaan pitkään, sillä kisa keskeytettiin hieman ennen hänen vuoroaan.

Lehto ei antanut odottelun kuitenkaan häiritä, vaan hän laski radan varmasti. Hän ylitti maaliviivan kahdeksantena ja piti tätä sijaa pitkään. Kaksi laskijaa kuitenkin kiilasi suomalaisen eteen ja lopputuloksiin kirjattiin kymmenes sija. Se sivuaa Lehdon uran parasta maailmancupin sijoitusta, sillä Lehto oli samalla sijalla myös viime kaudella Crans Montanan syöksyssä.

Lehdon mielestä ensimmäinen syöksykisa oli hyvä aloitus kisaviikonlopulle, joka jatkuu perjantaina supersuurpujottelulla ja lauantaina syöksyllä.

– Olen jopa vähän yllättynyt, sillä käännökset eivät menneet ihan niin kuin halusin. Radassa oli kulumaa siellä täällä, ja se vaikutti linjoihin. Kun tulin maaliin, niin tiesin, että jengiä tulee vielä ohi, mutta tämä oli tosi tärkeä tulos minulle, Lehto kertoi Yle Urheilulle.

– Huomenna ja ylihuomenna jatketaan samaa tuuttaamista ja mennään nousujohteisesti. Kausi on alkanut hyvin ja jatketaan samaa vaihdetta.

Elian Lehto Val Gardenan olosuhteista

Elian Lehto kertoi, mitä mieltä hän oli Val Gardenan olosuhteista.

Lehto on pystynyt tuomaan hyvää harjoituslaskemista nyt kilpailuihinkin. Lehto oli tyytyväinen etenkin radan loppuosan laskuunsa, sillä siinä hän sai puristettua eroa muihin. Moni laskija oli häntä edellä väliajoissa, mutta joutui taipumaan viimeisellä pätkällä.

– Yleensä olen hyvä puristamaan loppuun asti. Aina se lämmittää, kun tulee hyvä sijoitus. Podiumia haetaan koko ajan ja sitä kohti mennään, hän myhäili.

– Kymmenes sija on itseluottamuksen kannalta hyvä juttu, mutta myös starttipaikan kannalta. Kun saa toisen oikean syöksyn samalla tavalla, niin se antaa Wengeniin ihan eri tavalla mahdollisuutta.

Torstain kilpailu korvasi Beaver Creekistä siirretyn syöksykilpailun, joten se laskettiin lyhennetyllä radalla. Lauantaina kilpailu lasketaan täysimittaisella syöksyradalla.

Poikkeuksellisen tiukka kisa

Kisajärjestäjät ovat olleet kuluneella viikolla vaikeuksissa olosuhteiden kanssa, sillä muun muassa kaksi esilaskijaa loukkaantui ensimmäisissä harjoituksissa ja kaksi muuta kieltäytyivät laskemasta tämän jälkeen. Harjoituksissa loukkaantui myös kaksi maailmancupin laskijaa.

Elian Lehto ymmärtää esilaskijoita, mutta hän ei kisan tai harjoitusten aikana kärsinyt olosuhteista.

– Ei ollut mikään tip top -valmistautuminen, kun saimme vain yhden treenilaskun huonossa kelissä. En näe kuitenkaan, että se olisi mitenkään maata mullistavaa. Laskuni oli hallinnassa, Lehto kertoi.

– Tänäänkin tuli vaikeita kaatumisia ja loukkaantumisia. En tiedä, mitä heille on käynyt. Toivottavasti ei pahemmin. Se on valitettavaa, mutta rata oli kaikille hyvässä kunnossa enemmän tai vähemmän ja jokainen laski olosuhteissa, jotka olivat ok. Näitä vain välillä sattuu.

Norjalainen Fredrik Möller kaatui sen verran pahoin, että hänet kuljetettiin helikopterilla sairaalaan lisätutkimuksiin. Myös Italian Nicolo Molteni joutui keskeyttämään kaaduttuaan.

Marco Odermatt tuulettaa voittoaan.

Avaa kuvien katselu

Marco Odermatt tuuletti 50. maailmancupin voittoaan. Kuva: Elena Prati/IPA Sport/ipa-agency.net/Shutterstock/All Over Press

Kilpailu oli poikkeuksellisen tiukka, sillä peräti 19 laskijaa mahtui yhden sekunnin sisään. Lehto hävisi kilpailun voittajalle, Sveitsin Marco Odermattille 0,82 sekuntia. Toiseksi laski Sveitsin Franjo Von Allmen ja kolmanneksi Italian Dominik Paris.

Odermattille voitto oli jo hänen 50:s maailmancupissa. Tällä hän nousi voittojen määrässä Italian Alberto Tomban rinnalle ja on miesten kaikkien aikojen listalla neljännellä sijalla Ingemar Stenmarkin (86), Marcel Hirscherin (67) ja Hermann Maierin (54) jälkeen.

Lähteet: Ski Sport Finlandin tiedote, AFP