Kilpailu ratkeaa kentällä, tuomiot annetaan usein ruudun äärellä. Kuva: Getty Images
Golf paljastaa suomalaisen urheilukulttuurin kipupisteen: miksi sankarin kaatuminen koskettaa enemmän kuin hänen nousunsa.
Urheilijan epäonnistuessa some ja juttujen mielipidekentät reagoivat nopeasti. Huippugolfarin kolmen päivän vahva suoritus voi kääntyä hetkessä keskusteluryöpyksi, jos ratkaiseva hetki menee pieleen. Ilmiö ei ole yksin suomalainen, mutta Suomessa se saa tunnistettavan sävyn.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Aletaan puhua henkisestä kantista, voittamisen pelosta ja ihmetellä, miksi urheilija ”jälleen suli”. Usein keskustelu karkaa itse suorituksesta lajin ulkopuolelle. Kaikki kelpaa, kun pettymykselle etsitään purkautumiskanavaa.
Sosiaalinen kontrolli on osa suomalaista kulttuuria, jossa menestyjään suhtaudutaan varauksella. Kun joku menestyy, hänen odotetaan pysyvän kohtuullisena ja maanläheisenä. Epäonnistuminen tarjoaa hetken, jolloin yhteisö ikään kuin vetää menestyjän takaisin maan pinnalle. Moni kommentoija ei edes huomaa käyttävänsä urheilijaa välineenä omien tunteidensa purkamiseen. Kun toivo ja pelko sekoittuvat, syntyy ärtymys, joka on helpointa purkaa nimettömänä.
Psykologisesti kyse on itsesuojelusta. Jos huippupelaajakin epäonnistuu, oma arki tuntuu turvallisemmalta. Maailma pysyy tutussa järjestyksessä. Britit tekevät samaa jalkapalloilijoilleen, yhdysvaltalaiset baseball- ja NFL-tähdille ja eteläeurooppalaiset futisidoleilleen. Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on silti yksi selvä erityispiirre: epäonnistuminen henkilöidään. Kritiikki kohdistuu myös ihmiseen, ei pelkästään taktisiin ratkaisuihin, valmennukseen tai olosuhteisiin.
Kritiikki suorituksesta on urheilun ydintä, mutta ivaan kääntyessään se lakkaa rakentamasta mitään.
Pieni maa myös odottaa harvoilta huipuiltaan paljon. Kun kärkipelaajia on vähän, heihin ladataan valtavat toiveet. Yhden epäonnistuminen tuntuu koko lajin tappiolta. Tässä golf on poikkeuksellisen otollinen näyttämö suurille tunteille. Laji rakentaa tarinaa neljän päivän ajan. Draama on valmis, kun kolme päivää luovat nousun ja viimeinen tuo romahduksen. Golfissa ei ole joukkuetta jakamassa vastuuta. Virhe näkyy heti ja syyllinen on selvä. Marginaalit ovat pieniä, mutta vaikutus suuri: yksi huono rautalyönti voi pyyhkiä pois koko viikon työn.
Katsojan näkökulmasta romahdus näyttää dramaattisemmalta kuin monessa muussa lajissa. Ja kun urheilun seuraaja näkee, että kolmen päivän unelma kaatui muutamaan viimeisen kierroksen virheeseen, reaktio on usein tunneperäinen, ei analyyttinen.
Suurin osa kriittisistä kommenteista ei lopulta kerro urheilijasta mitään. Ne kertovat kirjoittajasta. Pettymys syntyy korkeista odotuksista, ja korkeat odotukset syntyvät arvostuksesta. Arvostus kääntyy hetkessä paineeksi, ja paine pettymykseksi. Kun joku kirjoittaa, ettei urheilijalla ole henkistä kanttia, hän ei oikeasti tiedä tämän henkisestä kapasiteetista mitään. Hän kertoo vain, että halusi päästä juhlimaan menestystä.
Sosiaalisessa mediassa pettymys leviää nopeasti. Nimettömyys vähentää empatiaa ja lisää kärjistystä. Yksi kriittinen ääni houkuttelee toisen, ja pian syntyy digitaalinen kaiku, jossa todellinen mielipidekenttä vääristyy. Kun keskustelu irtoaa urheilusta ja siirtyy henkilökohtaisuuksiin, kyse on tutusta nettikulttuurin mekanismista: argumenttien loppuessa aletaan etsiä ärsykkeitä. Urheilija muuttuu symboliksi, johon puretaan turhautumista.
Reaktiot kohdistuvat erityisesti parhaisiin pelaajiin, koska heihin on investoitu tunnetta ja toivoa. Kun he epäonnistuvat, seuraaja ei koe menettäneensä vain tulosta, vaan mahdollisuuden juhlaan. Golfissa tämä korostuu, koska onnistuminen tuntuu usein olevan aivan käden ulottuvilla. Kun se lipuu ohi, tunne on voimakas.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Ilmiöstä on syytä puhua, koska sillä on seurauksia. Monet suomalaiset huippu-urheilijat ovat kertoneet välttelevänsä kommenttipalstoja kilpailujen jälkeen. He eivät pelkää kritiikkiä, vaan karttavat kohtuuttomuutta. Kritiikki suorituksesta on urheilun ydintä, mutta ivaan kääntyessään se lakkaa rakentamasta mitään.
Keskustelukulttuuri on silti hitaasti muuttumassa. Nuoremmat sukupolvet näkevät urheilijat yhä useammin ihmisinä, eivät symboleina. Myös mediatalot suhtautuvat moderointiin aiempaa vakavammin. Tunnepohjainen samaistuminen ei silti katoa. Se on urheilun suola ja kirous.
Suomalainen urheilun seuraaja palvoo sankariaan. Ja juuri siksi hänen epäonnistumisensa tuntuu niin suurelta. Siksi epäonnistumiset sytyttävät tunteita, joita edes voitot eivät aina onnistu herättämään.
p{
margin: 0px;
}
#prio1feedback-popular-articles .popular__category{
color: #f5a623;
text-transform: uppercase;
font-family: ”barlowsemibold”;
display: block;
position: relative;
font-size: 10px;
font-weight: 600;
margin-bottom: 2px;
}
]]]]>]]>
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje