Fallout laajenee toisella kaudella entisestään päähenkilöiden kustannuksella, mutta absurdi maailma ja näyttävät puitteet vetävät edelleen puoleensa.
Prime Videon suosituimpiin sarjoihin noussut Fallout kutsuu fanit takaisin joutomaahan, kun odotettu toinen tuotantokausi jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä vain reilun vuoden viiveellä. Yli sata miljoonaa silmäparia keränneelle sarjalle on tilattu jo kolmaskin kausi, joten säteilyltä ei päästä eroon tulevaisuudessakaan, vaan onnistuuko uusi kausi toisintamaan ensimmäisen menestyksen?
Graham Wagnerin ja Geneva Robertson-Dworetin luoma sarja jatkaa edellisen kauden kliimaksista, jossa kamera suunnattiin vihjailevasti kohti New Vegasia – yhteen pelisarjan rakastetuimpaan osaan. Ydintuhon jälkeinen synnin kaupunki toimii määränpäänä myös Lucylle (Ella Purnell) ja kaamiolle (Walton Goggins), jotka kulkevat ensiksi mainitun isää (Kyle Maclachlan) metsästäen ja uusiin sivuseikkailuihin ajautuen. Parivaljakon matkassa hetken kulkenut Maximus (Aaron Moten) on sen sijaan jätetty yrittämään tuoda järjestystä takaisin joutomaahan osana Teräksen veljeskuntaa.
Päähenkilöinä toimiva kolmikko uhkaa tosin jäädä melkein sivurooleihin, kun Fallout laajentaa toisella kaudella kerrontaansa entisestään yrittäessään ahtaa mahdollisimman paljon peleistä tuttua taustoitusta sekä puhdasta komiikkaa yhden kauden raameihin. Liitosten uhkaava natistelu ei johda totaaliseen kaatumiseen, mutta liiallinen fanipalvelu ja lievät identiteettiongelmat jättävät kaipaamaan ensimmäisen kauden eheämpää terää.
Kuva: © Amazon Studios
Liikaa kokkeja täikeitossa
Fallout on yhä enimmäkseen erinomainen pelisovitus ja hauska scifi-sarja, mutta sen lähteenä toimivasta valtavasta maailmasta ei ole maltettu luopua mistään hinnasta. Tämän seurauksena tekijät ovat jakaneet toisen kauden tarinankerronnan puolisen tusinaan eri sivujuoneen, jotta joutomaata päästäisiin esittelemään parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja valitettavasti kullekin sivujuonteelle on pyritty siunaamaan vastaava määrä ruutuaikaa näiden kiinnostavuudesta huolimatta.
Osa sivutarinoista tuntuukin lähes vääjäämättä silkalta fanipalvelulta, eikä niiden antama palkitseva silmänisku ole lopulta kulutettujen minuuttien väärti. Eritoten kun sivuhahmojen toilailut eivät yksinkertaisesti yllä lähellekään niin kiinnostaviksi – saati hauskoiksi – kuin hetket erinomaisten päähenkilöiden seurassa. Osa sivutarinoista etenee lisäksi sellaisella matelutahdilla, että niiden kirjoittaminen sarjaan tuntuu jopa oudolta, vaikkakin nyt annetut lupaukset varmasti lunastetaan tavalla tai toisella tulevilla kausilla. Ainakin toivottavasti.
Kuva: © Amazon MGM Studios
Useamman sivujuonen etuna on tosin Falloutin valtavan rikkaan maailman esittely paremmin kuin siihen pystyisi vain päähenkilöitä seuraamalla. Silti esimerkiksi päähenkilön taakseen jättämien holvilaisten elon tarkasteleminen peräti kolmen eri linssin läpi tuntuu vähän liioitetulta. Eritoten kun jo pelkästään Mojaven aavikon lähiseudut esittelevät katsojille useita uusia osapuolia kuvioihin, joita ei kuitenkaan käsitellä juuri yhtä kohtausta enempää, ainakaan toistaiseksi.
Falloutin toinen kausi onkin tältä osin kirjaimellisesti enemmän ja suurempi, mutta toteutus ei vain täysin mahdu yhden kauden puitteisiin. Aivan kaikkea materiaalia ei olisi yksinkertaisesti välttämätön käyttää vain tyydyttääkseen hartaimpia faneja.
Toki ennakkokatsottavaksi saatiin vain kuusi jaksoa ja kauden päättävä finaalikaksikko on tätä kirjoittaessa vielä näkemättä, mutta näiltä langoilta on silti vaikea odottaa tyydyttävää päätöstä jo nähdyn perusteella.
Pääkolmikon osalta tilanne on onneksi päinvastainen ja jopa edellistä kautta parempi, sillä hahmoesittelyjen jäätyä taakse näitä on voitu lähteä syventämään entisestään. Eritoten Walton Goggins saa hieman lisäsäikeitä kalmaansa, kun tämän historiaa ennen pommien pudotusta jatketaan onnistuneesti takaumien merkeissä. Purnell jatkaa Lucyllaan niin ikään omaa naiivia uskoaan hyvään maailmassa, jossa kyseistä termiä ei ole tunnettu enää vuosisatoihin, kun taas Motenin esittämä Maximus jää tältä osin hahmonkehityksen kannalta hieman pienempään rooliin huomion keskittyessä enemmänkin veljeskunnan ylenpalttiseen… veljeyteen.
Näyttelijät itsessään tekevät edelleen onnistuneet suoritukset rooleissaan, jotka on lisäksi kirjoitettu hyvin, minkä takia päähahmoille olisi suonut paljon enemmän ruutuaikaa.
Kuva: © Amazon MGM Studios
Silkkaa komediaa
Ensimmäiseltä kaudelta ja peleistä tuttu absurdisuus on Falloutissa edelleen läsnä ja korotettu vielä suurempaan rooliin. Fallout on aina ollut hieman vinksahtanut näkemys postapokalyptisesta maailmasta, jossa laskeuman jättämää kauhua on pehmennetty huumorin turvin. Toisen kauden osalta jakaumaa on kallistettu entisestään komedian puolelle touhun muuttuessa puhtaaksi hassutteluksi, mikä ei enää täysin vastaa lähdemateriaalin tasapainottelua, mutta joka on silti hauskaa omassa absurdisuudessaan.
Muutoksen seurauksena Falloutin taustalla aina kulkenut synkempi pohjavire uhkaa hukkua, sillä joutomaa on pelkkää hauskanpitoa ilman sen kriittisempää tarkastelua. Eikä jälkimmäiselle ole välttämättä edes tarvettakaan tässä adaptaatiossa, mutta jokaisen hahmon ollessa kirjaimellisesti kävelevä vitsi, sarjan tunnelma on muuttunut hyvin, hyvin erilaiseksi kuin aiemmin.
Ja suoraan sanoen se myös hieman vesittää ne oikeasti hauskat kohtaukset, jotka ovat nyt vain yksi vitsi satojen joukossa.
Pelaajat sen sijaan saavat makeaa mahan täydeltä, sillä Falloutin toinen kausi jatkaa lukuisten easter eggien ja viittausten jakelua. Silmäniskut ovat tällä kertaa paljon selkeämpiä, kun ne ensimmäisellä kaudella oli piilotettu taitavammin osaksi absurdia maailmaa.
Kuva: © Amazon MGM Studios
Säteilevä joutomaa
Ulkoisista puitteista ei löydy edelleenkään minkäänlaista moitittavaa, vaan monin osin fyysisesti toteutetut lavasteet sekä puvustus ovat ehtaa Falloutia. Pelisarjasta tuttujen lokaatioiden, varusteiden ja vaatteiden näkeminen ruudulla saa sisäisen fanin kiljumaan, mutta ennen kaikkea tuotanto on toteutettu uskollisesti ja kerronnan ehdoilla.
Sarjan joutomaa tuntuu postapokalyptiselta kaatopaikalta, joka on kasattu jäljelle jääneistä materiaaleista ja saatu heräämään eloon. Lavastus kertookin omaa tarinaansa näyttelijöiden taustalla ja saa maailman tuntumaan aidolta.
Fallout jatkaa myös perin väkivaltaista ja pelisarjalle uskollista kerrontaansa, joskin toinen kausi nojaa tällä kertaa aavistuksen enemmän hahmoihinsa ja näiden tunteisiin.
Falloutin toinen kausi jatkaa monilta osin edellisen jalanjäljissä vieden katsojat jälleen väkivaltaiseen ja absurdiin ydintuhon jälkeiseen maailmaan. Tarinankerronta uhkaa tosin tällä kertaa levitä vähän liiankin laajalle alueelle ja touhu on muuttunut aavistuksen liian komedialliseksi, mutta tarjolla on silti hupaisa ja peleille (melko) uskollinen adaptaatio, jonka toteutus on ensiluokkaista.
Falloutin toisen kauden ensimmäinen jakso on nyt katsottavissa Prime Videossa. Arviota varten kahdeksasta uudesta jaksosta katsottiin kuusi.