Jokaisella on niitä kaikkialla: pitkin kromosomeja levittäytyneitä pieniä dna-pätkiä, jotka muistuttavat viruksia ja muodostavat lähes puolet perimästä. Ne hiipivät miljoonia vuosia sitten ihmisen perintöainekseen, ja nykyään ne voivat kopioida itseään ja jättää tuhoisia jälkiä.
Tutkijat kutsuvat niitä transposoneiksi, mutta usein puhutaan hyppivistä geeneistä. Suurin osa niistä on muuttunut jo kauan sitten rauhalliseksi perimän osaksi, mutta pieni osa niistä nukkuu ruususenunta.
Geenit voivat yhtäkkiä herätä ja alkaa hypellä ympäriinsä perimässä. Seurauksena voi olla vaarallinen tulehdustila ja solujen heikkeneminen.
Tutkijat ovat kuitenkin jo löytäneet tehokkaan keinon pysäyttää hyppäävät geenit hypyn aikana. Tämä voi enteillä hoitoa, joka tehoaa moneen pelättyyn tautiin. Erityisesti yhden sairauden osalta menetelmästä tähän mennessä saadut kokemukset herättävät toiveita.