Katu- ja jouluvalot pimenivät lauantaina Yhdysvaltain länsirannikon teknologiakeskuksena tunnetussa kaupungissa.

Ilmakuva sähkökatkon pimentämästä San Franciscosta.

Avaa kuvien katselu

Lähes neljäsosa San Franciscosta jäi lauantaina ilman sähköä sähkökatkon vuoksi. Kuva: Tayfun Coskun / Getty Images

Yhdysvalloissa San Franciscon kaupungissa 130 000 ihmistä ja lähes neljäsosa kaupungista jäi lauantaina ilman sähköä laajamittaisen sähkökatkon vuoksi.

Häiriön vuoksi pormestari Daniel Lurie kehotti kaupungin asukkaita pysymään kotona ja poissa teiltä, kun Yhdysvaltain länsirannikon teknologiakeskuksena tunnettu kaupunki vajosi hetkellsiesti pimeyteen.

Sosiaalisessa mediassa ja paikallisissa uutisissa kerrottiin sähkökatkon aiheuttamista ravintoloiden ja kauppojen laajoista sulkemisista sekä pimentyneistä katu- ja jouluvaloista.

Lurien mukaan ainakin osa sähkökatkosta oli aiheutunut sähköasemalla sattuneesta tulipalosta.

Lauantai-iltana paikallista aikaa suuri osa sähkönjakelusta oli jo palautunut.

Alueella toimiva Pacific Gas & Electric Company -kertoo viestipalvelu X:ssä, että loppujen sähköjen odotetaan palautuvan tulevien tuntien aikana.

Lähde: AFP