Brittiläistä Russell Brandia vastaan nostettujen syytteiden määrä kasvoi.


Russell Brand on kiistänyt syyllisyytensä aiempiin syytteisiin liittyen. ZumaWire / MVPHOTOS
Näyttelijä, koomikko ja mediapersoona Russell Brandia vastaan on nostettu uusia syytteitä, uutisoi brittimedia.
Brandia syytetään raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. Syytteet liittyvät kahteen eri naiseen.
Asiasta kertovat muun muassa Sky News sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC.
50-vuotiasta Brandia vastaan on nostettu syytteitä seksuaalirikoksista jo aiemmin. Huhtikuussa nostetut syytteet liittyvät neljään naiseen. He eivät liity uusiin syytteisiin.
Brand on kiistänyt syyllisyytensä aiempiin tapauksiin liittyen.
Näyttelijän on määrä astua oikeuden eteen lisäsyytteiden vuoksi 26. tammikuuta.
Varsinaisen oikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa 16. kesäkuuta 2026.
Brandia kohtaan esitettiin vakavia syytöksiä jo ennen kuin häntä vastaan oli nostettu syytteitä.
Syytösten nostattama kohu johti muun muassa BBC:n sisäiseen selvitykseen ja anteeksipyyntöön. Yhtiö pyysi henkilökunnaltaan anteeksi tapaa, jolla se suhtautui Brandiin liittyviin syytöksiin.