Tieto vauvan tulosta pysäyttää ihanalla mutta jännittävällä tavalla. Kyseessä on hetki, jossa ilo, epäusko ja pieni pelkokin kulkevat rinnakkain. Ajatus siitä, että elämässä on pian uusi ihminen, tuntuu samaan aikaan uskomattomalta ja silti hyvin konkreettiselta. Tulevaisuus alkaa hahmottua uudella tavalla, vaikka mikään ei vielä näy ulospäin.
Alkuun mielessä pyörii kysymyksiä siitä, miten arki muuttuu, riittääkö oma jaksaminen ja millainen vanhempi itse on. Luonto kuitenkin huolehtii siitä, että kaikki lähtee lutviutumaan juuri niin kuin pitääkin.
Nyt kuuluu vauvauutisia Tanssii tähtien kanssa -ohjelman taustalta.
Vauva syntyy keväällä
Tanssinopettajana ohjelmassa nähty Kerttu Nieminen odottaa pienokaista.
Asia käy ilmi hänen somestaan.
Kerttu poseeraa upean jenkkityylisen kuusen edessä, ja etuala on lahjaröykkiöin vuorattu. Katse kuitenkin kiinnittyy vatsaansa hellästi pitävään tulevaan äitiin.
-Tänä vuonna yksi joulupallo kasvaa mukana, Kerttu ilmaisee sydänemojin kera.
-Pieni sydän lyö jo mukana, kasvaa valossa ja varjossa. Keväällä saavut maailmaan, jota odotamme jo kovasti.
Hashtagina on kevätvauva.
Kertulle vauva on aviomiehensä kanssa jo kolmas.
Katso kuva alta tai tästä.