Koripallo|Suomalaispelaaja loisti, kun Utah Jazz voitti Detroit Pistonsin.
Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen nakutti vakuuttavat 30 pistettä, kun Utah Jazz yllätti Itäisen konferenssin ykkösjoukkueen Detroit Pistonsin tapaninpäivänä Delta Centerissä.
Jazz nappasi makoisan 131–129-kotivoiton.
Utahin toinen tähtipelaaja Keyonte George tehtaili ottelussa 31 pistettä. Hän myös ratkaisi tiukan pelin vain muutama sekunti ennen loppua.
Itäisen konferenssin kärjessä olevalla Pistonsilla oli vaikeuksia pysyä Markkasen ja Georgen perässä, vaikka joukkue kovasta puolustuspelistä tunnetaan.
Markkanen ja George ylsivät kumpikin vähintään 30 pisteeseen neljännen kerran samassa ottelussa kuluvalla NBA-kaudella. Muiden joukkueiden tähtiduot eivät ole yltäneet moiseen tällä kaudella.
Markkanen kärsi aiemmin joulukuussa nivusvaivoista, mutta nyt mistään häiriötekijöistä ei ollut tietoakaan.
Markkasen ympärillä liikkuu siirtohuhuja, joille ei ole vahvistusta suuntaan tai toiseen. Kauden siirtoikkuna sulkeutuu viides helmikuuta. Jyväskyläläinen pelaa parasta kautta yhdeksänvuotisella NBA-urallaan.