Dokumenttielokuvasta ammentava Song Sung Blue jää viehättäväksi mutta ytimeltään mitäänsanomattomaksi musiikkielokuvaksi.
25.12. 15:00
Lue tiivistelmä
Song Sung Blue on viehättävä mutta mitäänsanomaton elokuva, kirjoittaa Maija Alander.
Elokuva perustuu dokumenttiin, joka kertoo Neil Diamond -tribuuttipariskunnasta.
Alkuperäinen dokumentti on koruton ja herättää ajatuksia yhteiskunnallisista teemoista.
Uusi elokuva ei onnistu välittämään samaa syvyyttä ja inhimillisyyttä, Alander toteaa.
Draama
Song Sung Blue. Ohjaus Craig Brewer. 132 min. K12.
★★★
Monet elokuvat kertovat intohimosta kenties siksi, että juuri intohimo sijaitsee lähellä ihmisyyden perustavaa kummallisuutta. Ihmiset ryhtyvät – rakkauteen, toki, mutta myös kitaransoittoon, vuorikiipeilyyn ja romaanin kirjoittamiseen – usein vain seuratakseen selittämätöntä, sammumatonta halua.
Greg Kohsin ohjaama pieni, rakeiselta kotivideolta tuntuva dokumentti Song Sung Blue (2008) esitteli pariskunnan, joka omisti yhteisen elämänsä Neil Diamond -tribuuttiyhtyeenä keikkailemiseen.
Mike ja Claire Sardina olivat yhdessä taiteilijanimeltään Lighting and Thunder, salama ja ukkonen. Taloudellisesti pähkähullu mutta äärimmäisen sinnikäs hanke ja musiikillinen taituruus veivät pariskunnan yhä isommille lavoille.
90-luvulla he esiintyivät täysille saleille paikallisissa musiikkitapahtumissa, muun muassa rockyhtye Pearl Jamin lämmittelijöinä. Nousukiidon katkaisi yllättävä tragedia, joka ajoi perheen selviytymistaisteluun.
Hollywood rakastaa tuhkimotarinoita, joten tositarinan ja dokumentin pohjalta on nyt sovitettu isojen yleisöjen elokuva. Ohjaajana ja käsikirjoittajana on musikaali- ja musiikkielokuvista tuttu Craig Brewer. Miken ja Clairen rooleissa nähdään supertähdet Hugh Jackman ja Kate Hudson.
Mike ja Claire Sardina olivat yhdessä taiteilijanimeltään Lighting and Thunder, salama ja ukkonen. Kuva: Focus Features
Alkuperäisestä kaksikosta Mike Sardina on kuollut, mutta Claire on ollut mukana elokuvan valmistusprosessissa.
Yli kaksituntinen elokuva on visuaalisesti häikäisevä ja musiikillisesti nautinnollinen.
Jackmanin ja Hudsonin lauluäänet soivat yhdessä niin kauniisti, että elokuvaa voisi katsella silmät kiinni. Neil Diamondin tuotantoon pääsee tutustumaan ilahduttavan monisävyisesti. Vaatteiden värit, leikkaukset ja materiaalit tuovat mieleen Abban, discon, Las Vegasin ja 70-luvun parhaat puolet.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Brewer on tehnyt taustatyönsä hyvin. Herkulliset yksityiskohdat on poimittu alkuperäisestä dokumentista taiten, jäätelöbaarin nimestä settilistoihin ja yksittäisiin repliikkeihin asti. Todellisuus on toiminut rakennusaineena, mutta tilanteita ja tapahtumaketjuja on yhdistelty tai kärjistetty.
Tässä tapauksessa todellisuus on kuitenkin elokuvallistettu kahteen kertaan: ensin dokumentiksi ja sitten draamaelokuvaksi. Mitä sellaista fiktoelokuva voi tarjota, mihin alkuperäinen dokumentti ei kyennyt?
Fiktioelokuva on sujuva, kepeä, lämminhenkinen ja viehättävä. Jackmanin ja Hudsonin kemia on käsinkosketeltavaa. He ovat hurmaavia, taitavia ja hauskoja. Kuvaus ja leikkaus on mukaansatempaavaa. Elokuva on täydellistä joululomafiilistelyä.
Sellaisessa ei ole mitään vikaa – mutta miksi pohjana on juuri tämä tarina?
Elokuva kesyttää rankan pohjamateriaalinsa turvalliseksi jouluelokuvaksi.
Alkuperäisen dokumenttielokuvan vahvuus on sen koruttomuudessa. Kuva on suhruinen ja ahdas. Koti, jossa musiikkiunelmaa rakennetaan, on pieni, sotkuinen ja vararikossa. Kun onnettomuus suistaa perheen raiteiltaan, Claire ”Thunder” Sardinian psyykkistä vajoamista seurataan tuskallisen toteavasti, ilman valmista tulkintaa. Kaikki sellainen inhimillinen kuona, josta mielellään katsoisi pois, on esillä. Ja sen kaiken keskellä hohtaa henkilöiden omalaatuinen ihmisyys, ilo ja rakkaus.
Dokumentti herättää pohtimaan USA:n valkoisen työväenluokan elinoloja, amerikkalaista unelmaa, musiikin tähtikultin rakentumista sekä sinnikkyyden ja pakkomielteen rajaa.
Vaikka fiktioelokuvassa käydään läpi samat tapahtumat, ei se jätä jälkeensä kaikumaan oikeastaan mitään. Tuntuu, että elokuva kesyttää rankan pohjamateriaalinsa turvalliseksi jouluelokuvaksi, josta on riisuttu kaikki yhteiskunnallisuus.
Samalla elokuvan estetiikka on etäännytetty kauas niistä ihmisistä, joiden tarinaa se kertoo. Miljööt ovat tahrattomia ja kauniita, henkilöhahmot hoikkia ja tyylikkäitä – myös silloin, kun heitä kuvataan vakavasti sairaina ja taloudellisesti pohjalla. Esiintymislavojen kotikutoisuus on korvattu Madonnan maailmankiertuetta muistuttavalla lavashow’lla.
Elokuvan ei tarvitse olla synkkä tai lohduton ollakseen vaikuttava – päinvastoin. Myös lämminhenkinen elokuva voi uskaltaa katsoa ihmistä. Viehättävyydestään huolimatta uusi Song Sung Blue ei onnistu tekemään niin.
Käsikirjoitus Craig Brewer. Pääosissa Hugh Jackman, Kate Hudson, Ella Anderson, Jim Belushi, Hudson Hilbert Hensley, Michael Imperioli, King Princess, Mustafa Shakir, Fisher Stevens.