Ampumahiihto|Uusi tieto Bakkenin kuolemasta viittaa suureen riskinottoon.
Tiistaina 23. joulukuuta uutisoitiin norjalaisen ampumahiihtäjä Sivert Bakkenin traagisesta kuolemasta.
Hotellihuoneesta kuolleena löydetyllä Bakkenilla, 27, oli kasvoillaan harjoittelumaski, joka rajoittaa hapenottokykyä. Sen avulla simuloidaan korkean paikan harjoittelua.
Norjalaislehti VG julkaisi torstaina artikkelin, jossa korkeanpaikan harjoitteluun erikoistunut tutkija Carsten Lundby kertoi, että maskien toimivuudesta on ”lähes olemattomasti tutkimusnäyttöä”.
”Silti niitä käyttää suuri joukko ihmisiä”, Lundby kertoi.
Tässä vaiheessa Bakkenin käyttämästä maskista on hyvin vähän tietoa, ja kuolinsyyntutkinta on yhä kesken.
Lauantaina norjalaislehti VG kertoi, että maski olisi asetettu simuloimaan hurjaa 7 000 metrin korkeutta.
HS haastatteli kahta aihepiirin tuntevaa lääkäriä yleisellä tasolla siitä, millaisia vaikutuksia hapenottokykyä rajoittavan maskin käyttämisellä jo valmiiksi korkealla majailtaessa voi olla.
Sivert Bakken (kesk.) sijoittui viime viikolla Annecyn pikakisassa viidenneksi. Kuva: Richard Merlen
Painelääketieteeseen perehtynyt emeritusprofessori, lääketieteen tohtori Jukka Ylikoski ei pidä tällaisen maskin käyttämistä jo valmiiksi korkeissa olosuhteissa järkevänä.
Ylikoski huomauttaa, että maskeja ei ole tarkoitettu vuoristoharjoitteluun vaan vuoristoharjoittelun korvaajaksi.
Tieto, että Bakkenilla oli vuorella maski kasvoillaan, tuntuu Ylikosken mielestä erikoiselta.
”Jo pelkkä oleskelu 1 800–2 400 metrissä vähentää ilmanpainetta niin, että hapensaanti vastaa hengitysilman 15–17 prosentin happipitoisuutta”, Ylikoski kertoo sähköpostitse.
Kun Ylikoski kuulee, että maski oli mediatietojen mukaan asetettu simuloimaan jopa 7 000 metrin korkeutta, hän korostaa tällaisen toiminnan olevan hengenvaarallista. Hapensaanti tippuu liian nopeasti liian alas.
”Ensimmäinen oire on usein sellainen, että kognitio häiriintyy eli järkevä toimintakyky häviää. Tällöin ihminen ei tajua, mitä pitäisi tehdä eikä ymmärrä ottaa maskia pois kasvoiltaan”, Ylikoski kertoo yleisellä tasolla.
Ylikoski mainitsee, että noin 2 500 metrin korkeudella oleminen on vielä tutkitusti melko turvallista, mutta esimerkiksi 8 000 metriä on jo niin sanotulla ”death zonella”.
”Sillä korkeudella tottumaton kuolee nopeasti.”
Ylikoski myös konkretisoi, mitä kuvatunkaltaisessa tilanteessa saattaisi tapahtua.
Hän kertoo, että 7 000 metriin asetettua maskia käyttäessä hapensaanti on reilusti alle puolet normaalista. Kun maskin käyttäjä on jo valmiiksi noin 1 800 metrin korkeudella, tämä itse asiassa nukkuu death zonen yläpuolella suunnilleen Mount Everestin huipun korkeudessa (8 847 metriä).
”Siellä saadun hapen määrä on vain kolmannes normaalista. Siinä tilanteessa kukaan akklimatisoitumaton eli ilmaston merkittävään muutokseen sopeutumaton ei voi säilyä hengissä.”
Koska riskit ovat merkittävät, Ylikoski toivoisi vastaavia harjoittelumaskeja käyttävien ihmisten tiedostavan, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä.
Jukka Ylikoski on perehtynyt painelääketieteeseen. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Soutaja, lääkäri ja väitöskirjatutkija Joel Naukkarinen pitää korkeanpaikanharjoittelua simuloivia menetelmiä, kuten harjoitusmaskeja, alppitelttoja ja -majoja, hyödyllisinä apukeinoina huippu-urheilijoille.
Hän painottaa, ettei Bakkenin käyttämästä laitteesta ole vielä julkisuudessa tarkkaa tietoa.
”On edelleen epäselvää, millainen laite ja millä asetuksilla se on ollut käytössä. Lääkinnällisten laitteiden lisäksi urheiluun suunnattuja laitteita on olemassa paljon erilaisia, ja niihin voi liittyä riskejä esimerkiksi vikatilanteissa”, Naukkarinen sanoo.
Uusi mediatieto, jonka mukaan laitteen asetus on vastannut 7 000 metrin korkeutta, saa Naukkarisen pohtimaan entistä tarkemmin, millainen maski Bakkenilla on ollut käytössään.
”Onkohan laite sellainen, joka ottaa huomioon todellisen korkeuden? Vai onko hapen osapaine vielä selvästi matalampi, kun laitetta käytetään vuoristossa?”
”7 000 metrin simuloitu korkeus vastaa hyvin matalaa happipitoisuutta. Siinä on todellinen riski myös tajunnanmenetykseen, jolloin ei esimerkiksi itse pysty ottamaan maskia kasvoiltaan.”
Naukkarisen mukaan urheilijat hyödyntävät valmentautumisessaan useimmiten 1 500–3 000 metrin korkeuksia, joita pidetään turvallisina. Niitä on hyödynnetty eri kestävyyslajeissa jo vuosikymmeniä.
”Tiedän maailmalta urheilijoita, jotka hyödyntävät valmentautumisessaan hetkellisesti myös äärimmäisiä korkeuksia, jotka vastaavat 5 000–10 000 metrin korkeutta, mutta näistä ei ole urheilun kontekstissa tutkimusnäyttöä. Lääketieteellisestä näkökulmasta noin vähäisiin happipitoisuuksiin liittyy paljon riskejä”, Naukkarinen sanoo.
Joel Naukkarinen käyttää äärimmäisiäkin apukeinoja omassa harjoittelussaan. Kuva: Kari Saha
Naukkarinen käyttää omassa harjoittelussaan äärimmäisiä keinoja ulosmitatakseen urheilijuudestaan kaiken mahdollisen. Vuonna 2024 hän kertoi elävänsä kotonaan jatkuvasti vuoristo-oloissa.
Hän ei sinänsä pidä hapensaantia rajoittavan maskin käyttöä erikoisena asiana, vaikka urheilija olisikin jo valmiiksi korkealla vuoristossa.
”On tyypillistä, että jos urheilija tekee korkeanpaikan harjoittelua vuoristossa, ja urheilijan majoitus on esimerkiksi 1 700 metrin korkeudessa, urheilija voi haluta nostaa nukkumiskorkeutta vaikkapa 2 500 metriin”, hän avaa.
”Huippu-urheilun olemukseen kuuluu se, että elimistön sietokykyä haastetaan äärimmilleen.”
Naukkarinen sanoo, että korkeanpaikan harjoittelu on jo vuosikymmenten ajan osoittautunut hyödylliseksi urheilijoiden suorituskyvylle. Simulaatiomenetelmiä, kuten maskeja tai telttoja, on tutkittu vähemmän, koska niitä on vaikeampi kontrolloida tutkimusasetelmassa.
”Tutkimuksen haasteista huolimatta simulointimenetelmistäkin on positiivista näyttöä siitä, että ne parantavat suorituskykyä”, Naukkarinen sanoo.