Tuuli on kaikkein kovimmillaan todennäköisesti puolenyön aikaan. Pirkanmaalle on annettu varoitukset heikosta ajokelistä ja kovasta tuulesta.
Aamulehti
Suomeen saapuu lauantaina Hannes-myrsky. Kovimmat tuulenpuuskat osuvat merelle, jossa voi tuulla jopa 35 metriä sekunnissa.
”Pirkanmaalle vaikutusta on kahdella tavalla: kovaa tuulta ja ajoittain huononevaa liikennesäätä”, sanoo päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo Ilmatieteen laitokselta.
”Pikkuhiljaa tuuli voimistuu: lännen ja luoteen välistä alkaa puhaltaa. Keskipäivään tultaessa päästään lähelle 20:tä metriä sekunnissa, ja kun tuuli kääntyy iltaa kohti pohjoisen ja luoteen välille, puuskat voimistuvat entisestään yli 20 metriin sekunnissa puhaltavaan tuuleen eli käytännössä myrskylukemiin.”
Tämä voi Sinisalon mukaan alkaa noin viiden aikaan ja jatkua aamuyölle tai varhaiseen sunnuntaiaamuun asti. ”Sitten helpottaa.”
Sinisalon mukaan tuuli on kaikkein kovimmillaan todennäköisesti puolenyön aikaan. Voimakkaimmillaan tuulen nopeus puuskissa on Sinisalon mukaan Pirkanmaalla 20–25 metriä sekunnissa.


Hannes-myrsky virittelee tuloaan Tampereen Rauhaniemessä alkuiltapäivällä lauantaina 27. joulukuuta. Kuva: Eriika Ahopelto / Aamulehti
Missä osassa Pirkanmaata myrsky on voimakkain?
”Sitä on vaikea sanoa, mutta todennäköisesti pohjoisessa.”
Kannattaako laittaa kuistilta tavaroita suojaan tuulelta?
”Ihan ilman muuta kannattaa. Tavaraa kannattaa ottaa pois pihoilta ja terasseilta, ja jos veneitä on vielä rannassa, niin niitä pois. Kyllä tässä vahinkoa tulee. Sähkökatkot ovat erittäin mahdollisia, ja puita voi kaatua tielle. Maa on märkää, routaa on tuskin lainkaan ja tuulen suunta epätyypillinen”, Sinisalo perustelee puiden kaatumisherkkyyttä.
”Jos tuulen voimakkuus on 24 metriä sekunnissa, eikä 21 metriä sekunnissa, vaikutus kasvaa eksponentiaalisesti. On aika herkkä tilanne kyllä.”
Miten epätavallinen tuulen suunta vaikuttaa tuulen tuhovoimaan?
”Tyypillisin tuulen suunta Suomessa on lounaasta tai luoteesta. Pohjoinen on epätyypillinen tuulen suunta. Puusto on tottunut siihen, että tuulee kovaa tietyltä suunnalta. Ne puut, jotka ovat herkkiä pohjoiselle tuulelle, ovat pystyssä ja ne, jotka ovat herkkiä lounaistuulelle, ovat kaatuneet jo.”
Onko myrskyjä enemmän kuin ennen?
”Ei ole löydetty tutkimustietoa, joka tukisi tuota väitettä.”
Ovatko puuskittaiset tuulet vaarallisempia kuin tasaiset tuulet?
”Jos tuulen nopeus on sama, tasainen tuuli on vaarallisempi, mutta puuskat tapaavat olla voimakkaampia kuin tasaiset tuulet. Siitä se ero tulee. Ja mitä kovempi keskituuli on, sitä enemmän keskipuuskien nopeus saattaa poiketa keskituulen nopeudesta.”
”Tänään Pirkanmaalla keskituuli on 10–11 metriä sekunnissa, ja puuskien nopeus on kaksinkertainen.”
Ilmatieteen laitos lupaa Pirkanmaalle iltapäivästä alkaen myös räntäsadetta ja vesisadetta. Pirkanmaalle on annettu tuulivaroitus ja varoitus huonosta liikennesäästä.