Illalla pieni pakkanen nipistää nenää. Puidenlatvojen välissä kimmeltää tähtiä.
Pellon laidalla puut väistyvät, ja maailmankaikkeus leviää kulkijan yläpuolelle koko henkeäsalpaavassa voimassaan. Ihminen tuntee kutistuvansa olemattomiin syvän tähtitaivaan alla.
Taivaallisen yönäkymän äärellä on hämmennytty tuhansia vuosia. Nykyään tähdistä puhutaan antiikin kreikkalaistarujen avulla, mutta aiemmin Suomenniemellä selitettiin taivaan tapahtumat itse.
Täkäläisiä tarinoita on jonkin verran tallella. Niiden kaikuja on läsnä myös nykyajassa.
Tähtitaivaalla näkyy öisin pitkä tähtinauha, meidän galaksimme. Muinaissuomalaiset ajattelivat Linnunradan olevan olemassa muuttolintuja varten. Kuva: Pixabay
Taivas on kuvun mallinen, kuin nurin päin käännetty pata tai teltta, päätteli muinainen suomalainen tähtiä katsellessaan. Samaan ajatukseen päätyi moni muukin kansa.
Padan pohjassa loisti erikoislaatuinen valo, sananmukaisesti pohjan tähti.
Pohjantähti on napatähti: se sijaitsee sattumalta lähellä maapallon läpi kulkevaa kiertoakselia. Toisin sanoen Pohjantähti näyttää pysyvän taivaalla paikoillaan, vaikka maapallo pyörii. Muut tähtikuviot liikkuvat yö yöltä sen ympäri.
Pyörivä kansi ei millään pysy ylhäällä, ellei jokin sitä kannattele, muinaiset suomalaiset päättelivät. Jokin törrötti maankamaralla näkymättömänä ja tukeutui Pohjantähteen. Itse asiassa taivasta kannattelevan tolpan täytyi olla reitti maan alta vainajalasta jumalten ylisiin.
Pohjantähden kautta voisi siis luikahtaa tuonpuoleiseen. Ainakin Pohjantähti oli naula tai tappi, joka piti taivasta kiinni tukikepissään.
Taivaan tukikeppi oli suomensukuisten kansojen suussa aluksi puu tai vuori, teknologian kehityttyä myös patsas tai pylväs. Lopuksi se oli sampo, yltäkylläisyyttä jauhava mylly.
Puuversiossa huomattiin pian ongelmia.
– Kansanrunot kertovat valtavasta puusta, joka kannattaa taivasta, mutta sitten hommat menevät pieleen. Tammi kasvaa niin suureksi, että lehvät peittävät auringon, kuun ja taivaanvalot, kertoo suomalaisten ja saamelaisten muinais- ja kansanuskoon perehtynyt tietokirjailija Risto Pulkkinen.
– Siksi merestä nousi peukalonkokoinen mies eli runojen tyypillinen mahdottomuus, joka kaataa tammen. Asukkaille pääsi taas päivä paistamaan ja kuu kumottamaan. Kaatuessaan puu hajosi Linnunradaksi. Linnunratahan on toisesta päästä kapeampi ja toisesta päästä leveämpi samalla tavoin kuin puu.
Tietokirjailija Risto Pulkkinen on uskontotieteen ja pohjoisen etnografian dosentti. Kuva: Jaana Eklöf
Linnunrata oli nimensä mukaisesti tärkeä linnuille.
Muuttolintujen outo katoaminen talveksi oli aiheuttanut päänvaivaa ympäri maailmaa, ja mysteeri selvisi eurooppalaisille vasta 1820-luvulla. Sitä ennen jopa tieteilijät uskoivat lintujen talvehtivan vesistöjen pohjassa tai lentävän kuuhun.
Suomalaiset eivät olleet yhtä hölmöjä. Omin silmin oli nähty lintujen kiitävän etelään päin.
Taivaalla Linnunradan pää sattuu syksyisin kääntymään kohti etelää. Kyseessä oli suomalaisten mielestä ilmiselvä rata, jota pitkin linnut pääsivät lentämään talvikotiinsa.
Linnunradan päässä, taivaan ja maan yhtymispisteessä uskottiin olevan paratiisimainen paikka eli Lintukoto. Siellä täytyi olla ahdasta, sillä kupu laskeutui jo lähellä maata.
– Ja ainahan paratiisissa on jokin käärme, Pulkkinen kommentoi.
Lintukodossa asui ääreläisiä eli kääpiöitä – täysikokoisia ihmisiä ei mahtunut – ja he taistelivat verisesti lintujen kanssa. Kurkien ja kääpiöiden taistelu kirjattiin ylös esimerkiksi ruotsalaisen Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiaan vuonna 1555.
Lintujen oma taivaanrata kuuluu nimenomaan uralilaisten kansojen eli myös suomalaisten tarinaperinteeseen. Sen sijaan kääpiöiden taistelu muuttolintujen kanssa löytyy myös antiikin Kreikan tarinoista, toisin päin käännettynä vain. Välimerellä ajateltiin lintujen lähtevän kesäksi pohjoisen paratiisiin.
– Tarina on voinut kulkeutua kansoilta toiselle. Toisaalta sama kertomus on saattanut syntyä eri paikoissa luonnostaankin, kun on ihmetelty muuttolintujen katoamista puoleksi vuodeksi.
Otava on osa Ison Karhun tähdistöä (Ursa Major). Lukuisat kansat ovat ajatelleet Otavan liittyvän jotenkin karhuun, myös suomalaiset. Kuva: Wikimedia Commons
Helposti erottuvalla ja aina pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla näkyvällä Otavalla on ollut iso merkitys kaikille pohjolan kansoille. Suomessakin se on onnistunut pitämään alkuperäisen, kalaverkkoihin liittyvän nimensä.
Otava toimi muinaiskansojen kompassina yhteistyössä Pohjantähden kanssa. Lisäksi Otava oli suomalaisten kello: kauhan varsi osoittaa aina sinne, missä on aurinko. Lisäksi Otavasta oli kotoisin myyttinen eläin, karhu.
– Karhun syntymyytin mukaan otso laskettiin alas otavaisen olkapäiltä kultaisessa kätkyessä. Kun karhu oli kaadettu ja oli juhlittu, sen kallo piti sijoittaa honkaan korkealle. Silloin karhu pääsisi palaamaan taivaalliseen kotiinsa, kertoo Pulkkinen.
Myös muut kansat ympäri maailmaa ovat nähneet Otavassa karhun. Otava on esimerkiksi häntänä ja takamuksena kreikkalaisten Ison Karhun tähdistössä.
Sen sijaan Siperiassa moni suomen sukulaiskansa näki Otavassa hirven.
Yhden teorian mukaan pohjolassa on elänyt kaksi klaania, joista toinen piti kantaisänään karhua ja toiset hirveä. Teoriaa on kritisoitu, mutta Pulkkinen pitää esinelöytöjen perusteella sitä ihan mahdollisena. Shamaaneita on pukeutunut karhu- tai hirvitamineisiin.
Hiidenhirvestä löytyy myös täkäläisiä kansanrunoja, ja saamelaiset ovat nähneet merkkejä hirvenpyynnistä pitkin tähtitaivasta. Esimerkiksi Otava, Kassiopeia, Perseus ja useita muita tähtikuvioita on nähty Lapissa osana hirveä tai hirvenmetsästysaseita.
– Myytin mukaan saamelaiset, suksen keksijät, saivat alkunsa auringon pojan ja jättiläisen tyttären avioliitosta. Kuoltuaan sankarit siirtyivät tähtitaivaan metsästäjiksi. Kun he aikanaan saavat taivaan hirven kaadetuksi, maailma tuhoutuu. Toisessa versiossa tumpelo hirvenmetsästäjä ampuu ennen pitkää vahingossa Pohjantähteen, jolloin maailmanpatsas irtoaa kiinnitysnaulastaan ja taivas romahtaa alas.
Tähtiä suomalaisittain
Väinämöisen virsut. Plejadeita eli seulasia on kutsuttu Väinämöisen virsuiksi. Kuviota käytettiin Suomessa oman eliniän määrittämiseen. Kun syksyllä näki ensimmäisen kerran taivaalla virsun, jokainen nähty tähti tarkoitti kymmentä elinvuotta. Määrä lisättiin pohjalukuun, joka oli kaksikymmentä.
Väinämöisen miekka ja viikate. Orionin tähtikuvion kolmea keskitähteä eli Orionin vyötä on kutsuttu Suomessa Väinämöisen tai Kalevan miekaksi. Niiden alapuolella sijaitsevien tähtien kanssa taivaalla nähtiin Väinämöisen viikate. Kun viikate tuli kesän loppupuoliskolla näkyviin, oli heinänteon aika.
Seula. Tähtitaivasta on kutsuttu kirjokanneksi ja seulaksi. Siksi joissakin kansanrunoissa neitsyt ja hänen poikansa istuvat seulassa, tai heidän päässään on seula. Myös sampo voi löytyä seulasta. Kirjovuori tarkoitti puolestaan taivasta kannattelevaa vuorta.
Orionin tähtikuviossa on keskellä kolme kirkasta tähteä, joita on kutsuttu Väinämöisen tai Kalevan miekaksi. Kuva: Pixabay
Artikkelin lähteenä käytettiin myös Anna-Leena Siikalan teosta Itämerensuomalaisten mytologia.