Suomenmaa 30.12.2025 16:11, muokattu
30.12.2025 16:33

Sudet

Luonnonsuojeluliitto pitää tänään maan hallituksessa hyväksyttyä laajamittaista sudenmetsästystä EU:n luontodirektiivin vastaisena. Liitto aikoo tehdä asiasta kantelun Euroopan komissiolle.

– Sadan suden kiintiömetsästys rikkoo EU:n luontodirektiiviä sekä vaarantaa erittäin uhanalaisen susikannan, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola tiedotteessa.

Luonnonsuojeluliiton mukaan suden metsästys toteutetaan kiintiömetsästyksenä, josta puuttuvat kaikki oikeusturvakeinot. Liitto pitää perustuslain vastaisena, että laittomiksi epäiltyihin päätöksiin ei voi hakea muutosta tuomioistuimista.

Sadan suden pyyntikiintiö on Luonnonsuojeluliiton mukaan hyvin suuri. Sen päälle tulevat myös vaara- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat, joita on tänä vuonna annettu jo noin kuusikymmentä.

– Näin suuri metsästys vaarantaa susikannan ja estää sen kasvun suotuisalle suojelun tasolle. Susikannan koko oli maaliskuussa noin 430 yksilöä ja Luken arvio susien määrästä marraskuussa oli noin 550.

Luonnonsuojeluliitto kannattaa vahinkoa tai vaaraa aiheuttavien susien poistamista asianmukaisin poikkeuslupamenettelyin. Haitallisiin vieraslajeihin kuuluvien koirasusien poistamista luonnosta Luonnonsuojeluliitto pitää välttämättömänä.

Luonnonsuojeluliiton mielestä seuraavaksi tulee päivittää suden hoitosuunnitelma. Siinä tulee ottaa huomioon myös SusiLIFE-hankkeen hyvät käytännöt koira- ja kotieläinvahinkojen ehkäisyyn sekä kokemukset vuorovaikutuksen ja yhteistyön lisäämisestä susialueilla, liitto katsoo.