Ylen pitkäaikainen järjestäjä Raimo Mikkola vie tutkimusmatkalle Ylen Tampereen-varastoon, jonka hän perusti 1960-luvulla. Nyt laajasta varastosta on muodostunut ongelma.
Tampere
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Ylen Tampereen ja Helsingin rekvisiittavarastot sisältävät yli 10 000 neliömetriä tv- ja elokuvahistorian esineistöä ja vaatteita.
Pitkäaikainen järjestäjä Raimo Mikkola perusti vuonna 1966 Tampereen varaston, jonne hän on rakentanut muun muassa vanhan kauppamuseon.
Yle suunnittelee supistavansa rekvisiitta- ja pukukokoelmiaan osana kustannussäästöohjelmaansa.
Lavastus- ja pukusuunnittelijat ovat huolissaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden kohtalosta.
Uskomaton aarreaitta.
Miten muuten kuvailla Ylen Tampereella ja Helsingissä sijaitsevia valtavia rekvisiitta- ja pukukokoelmia?
Yhteensä yli 10 000 neliömetriä täynnä esineistöä ja vaatteita, jotka huokuvat suomalaista tv- ja elokuvahistoriaa.
Huoneita huoneiden perään täynnä erilaisia valaisimia, kirjoituskoneita, televisioita ja radioita eri aikakausilta, vanhoja emalikattiloita, astiastoja, epookkihuonekaluja, sotilasasuja, arkivaatteita 1960-luvulta nykypäivään, designkalusteita, käyttöesineitä, sairaala- ja armeijakalustoa, arvomattoja ja -ryijyjä – kaikkea mahdollista.
Lähdimme tutkimusmatkalle Tampereen Tohlopissa sijaitsevaan Mediapolikseen Ylen pitkäaikaisen järjestäjän ja tuottajan Raimo Mikkolan, 83, kanssa.
Mikkolan kädenjälkeä on voinut vuosien varrella nähdä useissa Suomen katsotuimmissa tv-sarjoissa ja elokuvissa (muun muassa Heikki ja Kaija, Metsolat ja vuoden 1985 Tuntematon sotilas). Vuonna 1990 Mikkolasta tuli ensimmäinen Jussi-palkinnon voittanut järjestäjä. Sen hän sai elokuvasta Talvisota. Samana vuonna Mikkolalle myönnettiin myös elokuvataiteen valtionpalkinto.
Ollaan paikassa, jonka Mikkola tuntee kuin omat taskunsa. Ylen TV2:ssa vuodesta 1964 työskennellyt Mikkola suorastaan pulppuaa tarinoita ja anekdootteja uran varrelta.
Nyt jo 20 vuotta eläkkeellä ollut Mikkola perusti varaston vuonna 1966, kun Hämeen museon museonhoitaja Esko Sarasmo vihjasi, että TV2:n pitää perustaa oma huonekalu- ja rekvisiittavarasto, koska museo ei voi toimia Ylen rekvisiittavarastona.
”Aloin kiertää maaseudun huutokauppoja. Sieltähän sai siihen aikaan puoli-ilmaiseksi tavaraa. Ostelin pikkuhiljaa. Näitä varsinaisia hankintoja ei ole tehnyt kukaan muu kuin minä”, Mikkola kertoo.
Pääasiassa kokoelmat ovat karttuneet vuosien saatossa tuotantojen myötä, kun niiden rekvisiitat jäävät kuvausten päätyttyä varastoon.
”Paljon täällä on semmoista tavaraa, jota ei saa enää mistään.”
Kapeita käytäviä kulkiessaan Mikkola osoittelee tämän tästä kävelykepillään kohti hyllyjä nähdessään niillä tuttuja esineitä.
Löytyisikö jostain tv-sarja Rauta-ajan esineistöä? Löyhästi Kalevalaan perustuva Rauta-aika on suomalaisen tv-historian kalleimpia teoksia. Mikkola vastasi vuonna 1982 valmistuneen sarjan valtavista järjestelyistä. Se on hänen pitkän uransa päätyö. Mikkolan mukaan hänellä oli Rauta-ajassa yksi ongelma: kaikki piti teettää.
”Koko esineistö: miekat, keihäät, sukset, veneet, Seppo Ilmarisen paja, alasimet…”, hän luettelee.
Muutama vuosi sitten varastossa sattunut vesivahinko tuhosi sarjan esineistöä, mutta ei sentään aivan kaikkea. Mikkola bongaakin yhtäkkiä lattialta sarjassa käytetyn noitarummun, jonka hän teetti Kuhmoisissa.
”Kuulin, että siellä on mies, joka tekee mitä vaan jalkajousista lähtien.”
Mikkola tilasi mieheltä jalkajousia sekä Ilmariselle ja Väinämöiselle kirveet. Tämä lupasi tehdä Mikkolalle myös noitarummun.
Tv-sarja Rauta-ajassa käytössä olleen shamaanin noitarummun Raimo Mikkola teetti Kuhmoisissa. Rumpuun maalatut mystiset merkinnät on teetetty Tampereella professori Erkki Ala-Könnillä, joka oli tunnettu kansanperinteen kerääjä ja tutkija. Kun Mikkola meni hakemaan rumpua häneltä, Ala-Könni näytti mallia, miten rumpua käytetään. Silloin Mikkola sai idean pyytää Ala-Könniä esiintymään tv-sarjaan. ”Niin hän tuli mukaan Rauta-aikaan ja istui siinä shamaanin roolissa rummuttamassa.” Kuva: Timo Marttila
Lemminkin miekka oli Raimo Mikkolan mukaan Rauta-ajan tärkein miekka. Rauta-aikaan teetettiin yli parikymmentä miekkaa. Niiden tekijää ei vain meinannut löytyä mistään. Mikkola etsi sopivia vanhoja miekkamalleja Hämeen museosta yhdessä johtaja Esko Sarasmon kanssa. Malleja mukaillen Mikkola piirsi kuvat, joiden perusteella hän teetätti puiset miekkamuotit. ”Meidän tehostemestari Seppo Lindholm sitten valoi muotteihin miekat. Yhtenä päivänä hän tuli huoneeseeni ja kysyi, käykö tämmöinen.” Miekkoja tarvittiin sarjassa monessa eri kohtauksissa. Lemminkin roolissa nähtiin näyttelijä Tom Wentzel. Kuva: Timo Marttila
Raimo Mikkola esittelee Hovimäki-sarjasta tuttua 1800-luvun alun sotilaan vaatetta. Hovimäki on vuosina 1999–2003 esitetty historiallinen draamasarja, joka seuraa kahden suomalaissuvun elämää yli sadan vuoden ajanjaksolla. Tuottajana toiminut Raimo Mikkola kertoo, että kaikki Hovimäen vaatteet teetettiin Pietarissa. ”Kävin puvustajan kanssa Pietarissa monta kertaa. Pukujen teettäminen olisi maksanut Suomessa järjettömästi. Pietarissa ne tehtiin aivan naurettavan halvalla hinnalla, kaikki arvomerkit, kunniamerkit, poletit.” Pietarista Mikkola haki asuja 400 sotilaalle myös silloin, kun hän teki Pekka Parikan Talvisota-elokuvaa vuonna 1989. Kuva: Timo Marttila
Draamasarja Metsolat oli lama-ajan suosituimpia ellei suosituin kotimainen tv-sarja, jota esitettiin vuosina 1993–1995. Kainuulaisesta pienviljelijäpariskunnasta ja heidän lapsistaan kertovan sarjan tuttuihin esineisiin kuuluu Antti Metsolan (näyttelijä Ahti Haljala) keinutuoli. Metsolat oli erityisen tärkeä Raimo Mikkolalle, joka toimi sarjassa ensin tuotantopäällikkönä ja sitten tuottajana, josta hänet palkittiin vuoden katsotuimman TV-sarjan tuottajana. Metsoloita kuvattiin enimmäkseen Tampereen lähellä Mouhijärvellä. Kuva: Timo Marttila
Tankki täyteen -sarjan kassakone. Tankki täyteen oli Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luoma komediasarja. Tapahtumien keskipiste oli huoltoasema, jossa ei juuri käynyt asiakkaita. Kassakoneen takana hääri näyttelijä Sylvi Salonen. Kuva: Timo Marttila
Sirkuspelle Hermannin paita, rusetti ja henkselihousut ovat tallessa Mediapoliksessa. Pelle Hermanni on Suomen tunnetuimpia satuhahmoja, jonka teki tutuksi näyttelijä Veijo Pasanen. Simo Ojasen kirjoittamia Pelle Hermanni -tarinoita on esitetty lastenohjelma Pikku Kakkosessa vuosina 1978–1988 ja lukuisissa tv-uusinnoissa. Kuva: Timo Marttila
Tampereen rekvisiittavaraston ehdoton helmi on kellarin kätköissä sijaitseva kauppamuseo. Kun sinne astuu sisään, aika pysähtyy.
Näky mykistää. Hyllyt, pöydät ja katto notkuvat menneiden vuosikymmenien esineistöä, kuten avaamattomia tupakkapaketteja, säilykepurkkeja, pulloja, laukkuja, kattiloita, kankaita, nylon-sukkahousuja.
”Sanoisin, että täältä löytyy kaikki 1920–50-luvun pikkutilpehööri, jota tarvitaan arkiseen elämään”, Mikkola sanoo.
Miljöön pohjana on hämeenlinnalainen Fredrikssonin kauppaliike, jonka Mikkola osti aikoinaan irtaimistoineen. Hämeenlinnassa Pompan kauppa -nimellä tunnettu putiikki pystytettiin osaksi TV2:n rekvisiittavarastoa. Nykyisellä paikallaan sekatavarakauppa on ollut vuodesta 1977.
Mikkolan mukaan tila on nykyään Suomen suurin ja laajin pula- ja sota-ajan kauppamuseo. Se on yksinomaan Mikkolan luomus, jota hän alkoi rakentaa omaksi harrastuksekseen. Suurimman osan sen esineistöstä hän on löytänyt ja ottanut talteen maalaiskaupoista eri puolelta Suomea ollessaan kuvausmatkoilla.
Mikkola kertoo esitelleensä vanhan ajan kyläkauppaansa lukuisille vierailijoille 1980–90-luvuilla.
”Tämä oli talon kovin vetonaula. Minulla oli aina sama reitti. Kun olin esitellyt heille studiot, puvustot ja kaiken muun, sanoin, että vielä on yksi paikka näkemättä. Kun toin eläkeläiset tänne, hehän saivat läppäviän.”
Kauppamuseo on kuin tehty yleisön ihailtavaksi. Mikkolan mukaan Tampereen museotoimi kiinnostuikin kokonaisuudesta 1990-luvun lopulla, ja silloin käytiin keskusteluja kauppamuseon siirtämisestä Museokeskus Vapriikkiin.
Jostain syystä suunnitelmat lopulta haudattiin.
Yksi harvoista Mediapoliksen rekvisiittavaraston huonekokonaisuuksista on pula-ajan sekatavarakauppa, jonka Ylen pitkäaikainen järjestäjä Raimo Mikkola rakensi 70-luvulla. Kauppamuseo pursuaa menneiden vuosikymmenten tavaraa. ”Kun järjestäjä tai lavastaja alkaa tehdä 1930–40-luvulle sijoittuvaa näytelmää, eihän hänellä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä esineistöä ja tavaraa silloin on ollut. Mutta kun kävelee tänne, hän näkee kaiken yhdellä silmäyksellä”, Mikkola sanoo. Kuva: Timo Marttila
Kauppamuseossa on kuvattu muun muassa Pikku Kakkosta, Kummelia sekä Hovimäki-sarjaa. Kun Hovimäkeen tarvittiin kirjakauppa, sellainen tehtiin kaupan yhteen nurkkaan täyttämällä hyllyt kirjoilla. Tila muuttuu tarvittaessa niin paperikaupaksi, apteekiksi, taloustavarakaupaksi kuin vaikkapa rautakaupaksi. Kuva: Timo Marttila
Vanhoja tupakkapaketteja kauppamuseon hyllyllä. Kun Timo Koivusalo teki Olavi Virta -elokuvaa (2018), Raimo Mikkola hankki kauppamuseosta sitä varten rekvisiittaa, joita tarvittiin Olavi Virran eri vuosikymmenien kodeissa kuvattaviin kohtauksiin. Kuva: Timo Marttila
Vanhoja kahvi- ja teepaketteja. Kuva: Timo Marttila
Tampere voittaa Helsingin, jos mittarina käytetään varastojen suuruutta. Mediapoliksen varasto on suuruudeltaan 7 000 neliömetriä, Pasilan 3 500 neliötä. Molemmilla on kuitenkin yhtä suuret puvustotilat, 1 500 neliötä. Pasilasta löytyvät esimerkiksi Uuden musiikin kilpailuun liittyvät pukukokonaisuudet.
Pasilassa säilytetään UMK-pukukokonaisuuksia ja Euroviisuissa nähtyjä asuja. Puvustaja Tiina Liljeblad esittelee Erika Vikmanin Euroviisuja varten tehtyjä esiintymis- ja edustusasuja. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Erika Vikmanin Euroviisuissa käyttämää esiintymisasua säilytetään Ylen puvustossa Pasilassa. Asua esittelee Ylen palvelupisteiden esihenkilö Antti Hänninen. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Matti Kassilan ohjaamassa Komisario Palmun erehdys -elokuvassa (1960) keskeisessä roolissa oleva tarjoilupöytä löytyy Pasilan varastosta. Siitä tarjoillaan elokuvassa myrkytettyä absinttia rouva Alli Rygseckille, joka näytteli Aino Mantsas. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Tuttu eteisnaulakko Yle TV1:n draamasarjasta Kotikatu, jota esitettiin vuosina 1995–2012. Naulakko kuului sarjan toisen keskeisen perheen, Mäkimaiden, sisustukseen. Sitä säilytetään Pasilan varastossa. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Yle joutuu karsimaan rekvisiitta- ja pukukokoelmiaan
TV2:n pitkäaikaisen järjestäjän Raimo Mikkolan aikoina Ylellä oli hyvin paljon ohjelmatuotantoa, mutta tätä nykyä Ylen omaa draamatuotantoa on radikaalisti vähennetty. Osittain siksi Yle suunnittelee rekvisiitta- ja pukukokoelmansa supistamista.
Selvitys siitä, mitä ja kuinka paljon kokoelmista poistetaan, valmistuu syksyn aikana. Selvitystyö liittyy Ylen kustannussäästöohjelmaan, jonka tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä ja vähentää ylläpitokuluja.
”Emme ole lopettamassa varastoja vaan miettimässä, mikä on niille oikea koko”, Ylen tuotantopalveluiden päällikkö Ville Venell sanoo.
Venellin mukaan Ylellä on ylivoimaisesti suurin rekvisiitta- ja pukuvarasto verrattuna muihin pohjoismaisiin yleisradioyhtiöihin. Se vuokraa vuosittain jonkin verran kokoelmiaan ulkopuolisille tuotantoyhtiöille, teattereille ja oppilaitoksille. Tarpeet vaihtelevat suuresti.
”Aku Louhimiehen Lapin sotaan lähtee kuorma-autolasteittain tavaraa, mutta pienimmillään johonkin lyhyeen inserttiin haetaan peräkontillinen tavaraa”, Palvelupisteiden esihenkilö Antti Hänninen kertoo.
Lavastus- ja pukusuunnittelijat ovat olleet huolissaan siitä, että Yle luopuisi esineistä, joilla on kulttuurihistoriallista ja museaalista arvoa sekä rekvisiitasta, jota tarvitaan esimerkiksi historiallisissa draamatuotannoissa.
”Alalla halutaan, että Yle järjestäisi palveluja myös ulkopuolisille yhtiöille. Miten se hoidetaan, en tiedä. Tämä on asia, jonka tuomme selvityksessä esille, ja johtoryhmä sitten arvioi asiaa”, Venell sanoo.
Ylen perustehtävä on tuottaa mediaa ja sisältöä, ei toimia esimerkiksi museona.
”Ylen hallintoneuvosto on määritellyt, miten Yle voi toimia markkinoilla, milloin voidaan myydä joitain palveluja. Voimme tuottaa rekvisiittapalveluja ja puvustopalveluja myös muille, mutta vain silloin, jos teemme sitä itsekin.”
Toisin sanoen palveluita voidaan tuottaa muille, kunhan Yleisradio tuottaa samoja palveluita myös itselleen.
Venellin mukaan neuvotteluja tiettyjen esineiden kohtalosta on käyty viime aikoina esimerkiksi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kanssa.
Ylen kokoelmien perustana on osittain ollut Suomen Filmiteollisuuden ja Fennada-Filmin kokoelmat 1960-luvulta. Suomen armeijan sotakalustoa ja sotilaspukuja on säilötty Tampereelle. Osa asuista on ollut tänä kesänä lainassa Pyynikin kesäteatterin Tuntematon sotias -esityksessä ja osa on varattu Aku Louhimiehen tulevaan Lapin sota -elokuvaan. Kuva: Timo Marttila
Vanhoja tuohiesineitä Tampereen varastossa. Kuva: Timo Marttila
Valaisimia on yksi iso huone täynnä Tampereella ja ainakin saman verran Pasilassa. Kuva: Timo Marttila
Ylen varastoista löytyy hyvin paljon arvokasta esineistöä, kuten Artekin huonekaluja, Kukkapuoron tuoleja, desinglasia, useita arvomiekkoja ja keräilyharvinaisuuksia. Epookkihuonekaluja (kuvassa) on varastoitu Tampereelle. Kuva: Timo Marttila
Pasilan varastossa on esimerkiksi hyvin vanha jukeboxi. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Vanhoja radioita eri vuosilta Tampereella. Kuva: Timo Marttila
Vanhoja televisioita Pasilan varastolla. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Mediapoliksen kellariin on entisöity myös vanhan ajan kirjasto (kuvassa) sekä ja apteekki. Niitä käytetään silloin tällöin kuvauksissa sellaisenaan. Kuva: Timo Marttila
Oikaisu 20.8. klo 16.09: Pelle Hermanni -tarinat on kirjoittanut Simo Ojanen, ei Pertti Nättilä, kuten kuvatekstissä virheellisesti kerrottiin.