Oulun yliopistollisen sairaalan K-, N- ja S-osien käyttövedessä on rutiinitarkastuksessa havaittu raja-arvot ylittäviä määriä legionellabakteeria. Kyseessä on vanhan sairaalan puoli.
Legionellabakteeri aiheuttaa ensisijaisesti keuhkokuumetta.
OYSin infektiolääkäri Elina Saarela arvioi, että legionellabakteeria on esiintynyt vedessä pienissä määrin jo pidemmän aikaa.
– Rutiiniseulonnasta kävi ilmi, että bakteerin pitoisuus on korkeampi kuin se sairaalaolosuhteissa saa olla.
Kun veden käyttö sairaalan vanhoissa tiloissa on vähentynyt, bakteeripitoisuudet ovat kasvaneet.
Saarela kertoo legionellabakteerin viihtyvän vesijohtojärjestelmissä. Tämän lisäksi sitä voi esiintyä luonnonvesissä.
– Meillä on käytännössä uusi ja vanha sairaala, joten myös veden kulutus ja virtaus on muuttunut. Tämän hetkinen ongelma liittyy siihen, että vanhoissa tiloissa käytetään vähemmän vettä ja se seisoo vesijohtojärjestelmässä kauemmin kuin jos se olisi aktiivisessa käytössä.
Toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi ovat vireillä. Arvio on, että muutokset toiminnassa kestävät enintään muutaman viikon ajan.
Pohde on ollut yhteydessä asiakkaisiin, joita tilanne koskee.
– Sellaisten potilaiden hoito saattaa siirtyä myöhemmäksi, jotka ovat vasta tulossa sairaalaan.
Tiloissa on turvallista asioida ja päiväaikainen toiminta järjestetään tiloissa normaalisti. Saarelan mukaan jos on asioinut aiemmin osastolla, ei tarvitse tehdä mitään toimia.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 2.1. klo 15:08. Lisätty OYSin infektiolääkäri Elina Saarelan kommentit ja selvennetty sairaalan eri osioita.