Professori emerita, rovasti Anneli Aejmelaeus (o.s. Halonen) kuoli kotonaan Järvenpäässä 18. marraskuuta 2025 vaikean sairauden murtamana. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Mikkelissä 18. syyskuuta 1948.
Perheen muutettua Helsinkiin Anneli kirjoitti ylioppilaaksi Tyttönormaalilyseosta 1969 ja valmistui teologian kandidaatiksi (maisteriksi) Helsingin yliopistosta 1972. Teologian tohtoriksi hän väitteli 1981 tutkimusaiheenaan Vanhan testamentin kreikankielinen käännös Septuaginta.
Anneli toimi useita vuosia opetustehtävissä Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, kunnes hänet vuonna 1991 valittiin Göttingenin yliopistoon Vanhan testamentin ja erityisesti Septuagintan tutkimuksen professoriksi. Tätä virkaa hän hoiti yhteensä kaksitoista vuotta, vuoden myös tiedekunnan dekaanina.
Anneli kehitti menetelmiä, joilla muinaisten tekstien alkuperäisiä sanamuotoja voitiin selvittää toisistaan poikkeavia käsikirjoituksia vertailemalla. Hän vertasi teksteissä tapahtuneiden muutosten jäljittämistä salapoliisityöhön ja saikin maineen tekstitutkimuksen Sherlock Holmesina. Vuonna 2011 Anneli pääsi palaamaan kotiyliopistoonsa, kun hänet valittiin Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan ja Lähi-idän kulttuurin ja kirjallisuuden professoriksi. Siitä toimesta hän jäi eläkkeelle vuonna 2016.
Anneli johti kahta Suomen Akatemian tutkimushanketta ja toimi varajohtajana Muutoksia pyhissä teksteissä ja traditioissa -huippuyksikössä. Hän ohjasi toistakymmentä väitöskirjaa Suomessa ja Saksassa, ja monet teologipolvet oppivat hepreaa hänen oppikirjoistaan.
Hieman ennen kuolemaansa Anneli sai valmiiksi tieteellisen toimintansa päätyön, Ensimmäisen Samuelin kirjan kreikankielisen tekstin tieteellisen edition. Noin 60 antiikin käsikirjoituksen keskinäinen vertailu oli vaatinut häneltä muun muassa työskentelyä Venetsiassa erään keskeisen käsikirjoituksen äärellä. Hän myös koosti Samuelin kirjojen tekstikritiikkiä koskevat artikkelinsa kokoelmaksi, jonka hänen oppilaansa toimittavat julkaistavaksi.
Kirkko oli Anneli Aejmelaeukselle tärkeä osa elämää. Hänet vihittiin papiksi 6. maaliskuuta 1988 ensimmäisten naisten joukossa, ja hän osallistui raamatunkäännöstyöhön sekä kirkkovuoden tekstien uudistamiseen. Osoituksena hänen kirkollisista ansioistaan Espoon hiippakunta myönsi hänelle rovastin arvon.
Annelilla oli energinen ja työteliäs elämä, johon mahtui 56 vuotta kestänyt avioliitto professori Lars Aejmelaeuksen kanssa sekä kaksi tytärtä lapsineen. Perheelleen Anneli oli rakastava ja huolehtivainen vaimo, äiti ja mummo.
Tuukka Kauhanen
Anneli Aejmelaeuksen oppilas