
Ihmisiä seisoi Rinteenkulman ulkopuolella. Kauppakeskus oli palohälytyksen takia suljettuna kello 16–18.
Kuva: Jussi Leinonen
Rovaniemellä sijaitseva kauppakeskus Rinteenkulma tyhjennettiin ihmisistä perjantaina kello neljän aikoihin.
Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa havaittiin savua yhdessä huoneessa, mutta ei varsinaista paloa. Kauppakeskus oli tyhjänä noin pari tuntia savuhavainnon vuoksi.
Palokunnan tarkastettua tilat ja lähdettyä, kauppakeskuksen johtaja Pekka Rinteelle selvisi, mistä savu oli peräisin.
Nimittäin pihalla olevaa viemärin tuuletusputkea oli käytetty tuhkakuppina, ja tupakansavu oli mennyt sitä kautta sisälle ylimmässä kerroksessa olevaan uuteen hotelli Polar Nookiin. Siellä olivat alkaneet soimaan savuhälyttimet.
Kauppakeskuksessa oli hälytyshetkellä useampi tuhat ihmistä. Rinteen mukaan osa ei meinannut uskoa poistumiskäskyä, sillä savua ei näkynyt missään.

Kauppakeskus Rinteenkulmassa ei ollut onneksi tulipaloa.
Kuva: Jussi Leinonen