Miksi USA ei vaadi Vladimir Putinia sotarikosoikeuteen?
Kysymys osoittaa, miksi Venezuelan presidentin vangitseminen – tai kaappaaminen – on ongelmallista.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvailee välejään Venäjän diktaattoriin Vladimir Putiniin hyviksi. Hän ei pidä Venäjän johtajaa sotarikollisena, toisin kuin edeltäjänsä Joe Biden.
Haagin sotarikostuomioistuin on antanut Putinista pidätysmääräyksen, jonka esimerkiksi Suomi on hyväksynyt.
Trump ei anna arvoa kansainväliselle oikeudelle eikä sääntöpohjaiselle maailmanjärjestykselle, vaan Yhdysvaltain presidentti ottaa oikeuden omiin käsiinsä aina, kun se hänelle sopii.
Valkoisen talon isäntä kutsuu Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa diktaattoriksi.
Maduro on väärentänyt vaalituloksia ja rikastuttanut lähipiiriään maan luonnonvaroilla. Hän on kleptokraatti, joka muodon vuoksi pitää itseään sosialistina.
Hänen kaltaisensa joutavat mennä, mutta historia todistaa, että ulkoapäin toteutetut vallanvaihdokset tai niiden yritykset eivät välttämättä pääty hyvin.
Kuuba, Vietnam, Irak ja Afganistan ovat esimerkkejä Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeisistä epäonnistumisista.
Venezuelan demokratisoituminen olisi hienoa. Maa on öljyvarannoiltaan niin rikas, että venezuelalaisilla olisi teoriassa edellytykset norjalaisten kaltaiseen hyvinvointiin.
USA:n asevoimien hyökkäys suvereeniin lähivaltioon on kuitenkin vaarassa romahduttaa kansainvälisen oikeuden rippeet.
Putin ja Venäjän tulevat johtajat pystyvät sanomaan, että hekin haluavat maalleen sotilaallisen etupiirin, kun sellainen kerran on Yhdysvalloilla.
– Kenelläkään ei ole tuosta vain oikeutta hyökätä toiseen maahan tai vaihtaa sen johto. Jos kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys korvataan viidakon laeilla, siitä kärsivät eniten Suomen kaltaiset pienet maat, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kirjoittaa kannanotossaan.
Tynkkynen ei ole diktatuurien myötäilijä. Päinvastoin.
Vuonna 2014 hän vastusti äänekkäästi Venäjän ydinaseyhtiön Rosatomin Suomeen kaavaillun ydinvoimahankkeen hyväksymistä eduskunnassa.
Ihmisoikeuksien, vapauden ja demokratian kannalta on absurdia, että venäläiset voivat argumentoida haluavansa vaihtaa Ukrainan johdon, koska amerikkalaiset vaihtavat Venezuelan johdon.
Tuohtumus Yhdysvaltain omavaltaisuudesta on ymmärrettävää, mutta sen ei pidä antaa sokaista.
Samaan aikaan on viileän rationaalisesti pohdittava Trumpin Venezuela-operaation vaikutuksia.
Yhdysvallat on käytännössä palannut sotilaalliseksi maailmanpoliisiksi, millä on kauaskantoisia vaikutuksia.
Venezuela on globaalissa pelissä tärkeä maa energiavarojensa takia, mutta se on myös Kiinan ja Venäjän liittolainen.
Maduro todennäköisesti kuvitteli olevansa Putinin suojeluksessa. Ehkä hän sitä olikin, mutta Venäjä on maailmanpolitiikassa niin heikko, että se ei ole pystynyt pelastamaan vasallidiktaattoreitaan.
Syyrian Bašar al-Assad kaatui ja elää maanpaossa Moskovassa, vaikka Venäjän armeijan piti suojella häntä. Maduro istuu amerikkalaisessa sellissä ja odottaa oikeudenkäyntiä.
Iranin diktatuurinen pappisvaltio on aseistanut Venäjää, mutta Putin ei pystynyt estämään Trumpin aiempaa hyökkäystä Iraniin.
Eikä Venäjällä ole voimaa puuttua tapahtumiin, jos USA alkaa puolustaa vapautta Teheranin kaduilla vaativia mielenosoittajia.
Trump on sanonut, että Yhdysvallat reagoi, mikäli Iranin hallinto käyttää väkivaltaa maan oppositiota vastaan.
Teot puhuvat puolestaan, eikä Trumpin sanoja ole syytä epäillä.
Venäjä on lyhyessä ajassa menettänyt kaksi uskollista liittolaista ja on vaarassa menettää kolmannen.
Vasallidiktatuurien romahdus todistaa myös maailman autoritäärisille johtajille, mihin Putinin kelkkaan hyppääminen johtaa. Se vie kadotukseen.
Liittolaisten menettäminen murentaa Venäjän talouden pohjaa.
Kremlistä on odotettavissa sitä aggressiivisempaa retoriikkaa, mitä vaikeammaksi Venäjän todellinen tilanne käy.
Parhaimmassa tapauksessa Venäjän ja Ukrainan välille syntyy tammikuussa rauhansopimus. Myönteisen kehityksen todennäköisyyttä lisää se, jos Ukrainan saamaa aseapua kasvatetaan.
Suomen valtionjohdon diplomaattista tasapainoilua helpottaa, että Euroopan unioni ei pidä Maduroa Venezuelan legitiiminä johtajana.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin ja pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ei siis tarvitse tuomita Maduron vangitsemista jyrkästi.
Valtionjohdolle riittänee, että Suomi kehottaa aseellisesta voimankäytöstä pidättäytymiseen ja korostaa yleisellä tasolla kansainvälisen oikeuden noudattamisen tärkeyttä.
Trumpin määräämä Venezuela-operaatio todistaa, että Yhdysvallat toteuttaa uutta turvallisuusstrategiaansa. Siinä läntinen pallonpuolisko käytännössä määritellään USA:n valtapiiriksi.
Monet pohtivat nyt, määrääkö Trump asevoimansa miehittämään Grönlannin.
Se johtaisi puolustusliitto Natossa kriisiin. Grönlanti on Nato-maa Tanskalle kuuluva itsehallintoalue.
Tanskalaiset myös lähettivät sotilaitaan Irakin ja Afganistanin verisimpiin paikkoihin amerikkalaisten rinnalle, mutta sitä Trump ei tiedä tai halua muistaa.
Kovista Grönlanti-puheista huolimatta Trumpille riittänee, että Yhdysvallat saa sijoittaa lisää joukkojaan ja ohjusten torjuntajärjestelmiään Grönlantiin.
Ydinohjusten lentorata Venäjältä amerikkalaisiin kaupunkeihin kulkisi Grönlannin ylitse. Karttaa ja maapallon muotoa katsomalla ymmärtää, miksi USA:n asevoimien ylipäällikkö Trump on kiinnostunut Grönlannin hallinnasta.
Natossa pystyttäneen sorvaamaan sopimus siitä, että USA vahvistaa läsnäoloaan Grönlannissa ja että grönlantilaiset säilyttävät itsehallintonsa osana Tanskaa.
Suomen kannattaa jatkaa politiikkaansa, jossa Yhdysvallat pyritään sitouttamaan myös Suomen Lapin puolustamiseen.
Vaikka Maduron vangitseminen tuntuu dramaattiselta ja pakottaa pohtimaan, mitä Trump tekee seuraavaksi, ilmassa on myös hyviä merkkejä.
Putinin imperialismin hovifilosofina pidetty Alexander Dugin purnaa viestipalvelu X:ssä Trumpin politiikasta ja tuomitsee sen. Ahdistus Kremlissä taitaa sittenkin kasvaa.