Tuore kuukausiennuste lupaa hyytävää tammikuun alkua Suomeen. Pakkaseen voi varautua, mutta luontoa vastaan ei voi taistella, kirjoittaa Lapissa asuva MTV Uutisten toimittaja Saara Rantanen.
Pakkanen on hyvin yksiselitteinen asia: kun lämpötila painuu miinukselle, on pakkasta. Siitä eteenpäin mikään ei ole selvää.
Lapissa voi helposti olla pakkasta 25 astetta, eikä sitä pidetä juuri minään. Lapissa pakkanen on kuivaa, joten se ei tunnu erityisen pahalta, jos ei tuule. Tuuli tekee pakkasesta pelottavan. Myös kosteuden ja pakkasen yhdistelmä on kaamea. Helsingin -10 voi tuntua yhtä kylmältä kuin Lapin -25 astetta. Lämpömittarin lukema on vain keskustelun alkupiste. Lämpötila, kosteus ja tuuli yhdessä tekevät kylmästä kylmän.
Toinen tekijä on tottumus. Lapissa pakkasiin on totuttu. Kyllä täälläkin asuu ihmisiä, joita palelee herkemmin kuin toisia. Kyllä täälläkin manataan kylmää, mutta koska pakkaset tulevat joka vuosi, niihin on varauduttu. Lapissa osataan pukeutua sään edellyttämällä tavalla.
Kovalla pakkasella kaikki pukeutuvat toppahousuihin. Niiden alla on sitten ne tavalliset sisävaatteet, joita itse kukin käyttää vaikka työpaikallaan. Lapissa huonelämpötilat ovat samoja kuin Etelä-Suomessakin.
Pohjoisen ja etelän eron huomaa esimerkiksi talojen eteisissä. Pohjoisen talouksissa eteisissä on paljon enemmän vaatteita kuin etelässä. Kelkkahaalareita, toppahousuja, talvitakkeja, huiveja, pipoja, hanskoja, kinttaita, lapasia ja talvikenkiä eri olosuhteisiin on sellaisia määriä, että etelässä harvoin näkee.
Eteläläisenä minulla on ollut opettelemista pakkasiin pukeutumisessa. Ensiksi opin, että liian isot kengät ovat oikean kokoiset kengät. Kenkiin pitää näet mahtua villasukkia ja vielä senkin jälkeen pitää jäädä tilaa ilmalle, joka lopulta on paras eriste. Myöhemmin olen tullut hankkineeksi myös karvalakin ja kelkkatakin sekä vyön, jonka käyttämisestä toppatakin päällä en tiennyt mitään etelässä asuessani.
Ja vaikkeivat nämä vaatteita olekaan myös heijastinvarastoni on karttunut ja otsalamppuja olen hankkinut jopa useita. Pakkasella, pimeällä haja-asutusalueella jalankulkijan on syytä nähdä ja näkyä.
Kovissa pakkasissa ja pimeässä on ihan mahdollista pärjätä ja nauttia luonnosta, mutta varusteiden on syytä olla kunnossa.
Juttukeikalla Lapin talvessa
Kun lähden pakkasilla juttukeikoille eri puolille Lappia, ei nopeakaan lähtö ole erityisen nopea, jos pakkanen on kireä. Autoa pitää näet lämmittää ennen lähtöä. Diesel kun ei ole ärhäkin käynnistyjä. Kovassa pakkasessa auto voi myös hajota kesken reissun ihan vaan siksi, että on niin kova pakkanen. Minulle sattui tämä viime talvena, kun pakkasta oli 30 astetta.
Sellaisten odottamattomien pysähdysten varalta pitää mukana olla kunnolla vaatetta, vaikka tarkoitus olisikin ajaa ovelta ovelle ja tehdä haastattelu sisätiloissa.
Tietenkin suosin ulkona kuvaamista, mutta se taas on kovin rasittavaa kalustolle. Olen ommellut puhelimelleni pienen ”peskin” ja mikrofonin vastaanottimen ”toppahousut” ovat työn alla. Kehittelen koko ajan uusia ratkaisuja suojamaan kalustoa kylmältä. Kyselen norjalaisilta ja kanadalaisilta kollegoilta vinkkejä kaluston lämmittämiseen. On käynyt ilmi, että konstit ovat monet. Ja samalla on selvinnyt sekin, ettei mikään laite tai konsti auta, jos luonto päättää toisin.
Tänään kuulin poronhoitajalta tapauksen vuodelta 1999, jolloin pakkasta oli ollut yli 50 astetta ja joukko poroja oli kaivautunut heinäladon heinien sisään lämmittelemään. Jos porolla on kylmä, se nostelee jalkojaan. En ole sellaista nähnyt, mutta tänään opin, että poroakin voi palella.
Jos pakkasta on niin paljon, että poroa viluttaa, minä jään tupahommiin. Luontoa vastaan on turha tapella, ihminen jää aina toiseksi.