Raumalle sijoittuva elokuva on näkökulmaltaan raikas, eikä sovi mihinkään valmiiseen lajityyppiin. Sen musiikkiesitykset ovat huikeaa katsottavaa.
Jossain on valo joka ei sammu, ohjaaja Lauri-Matti Parppei. 110 min. K12. Ensi-ilta 12.9. ★★★★
Lauri-Matti Parppei vastaa syksyn kotimaisesta elokuvayllätyksestä. Parppein käsikirjoittama ja ohjaama Jossain on valo joka ei sammu on esikoiselokuvaksi hämmästyttävän eheä ja kuvakieleltään hallittu teos.
Liikuttava ja hauska elokuva ei sovi mihinkään valmiiseen lajityyppimuottiin. Tarinan keskiössä on joukko nuoria aikuisia, jotka löytävät kokeellisen musiikin ilmaisukanavakseen. Päähenkilö Pauli (Samuel Kujala) on klassisen musiikin saralla menestynyt huilisti. Henkinen romahdus on pakottanut hänet palaamaan kotikonnuilleen vanhempiensa luokse Raumalle.
Huilistin soittohalu on kadonnut, mutta kohtaaminen koulukaveri Iiriksen (Anna Rosaliina Kauno) kanssa avaa uusia musiikillisia polkuja. Perustetaan siis bändi. Avantgardistisen musiikin tekeminen ei kuitenkaan suju ilman kasvukipuja ja kommelluksia.
Kuvauksia nuorten tai keski-ikäisten miestaiteilijoiden luomistuskasta on nähty valkokankailla riesaksi asti. Alkuasetelma palauttaakin mieleen ummehtuneita kaikuja 1980-luvun suomalaisesta taide-elokuvasta. Onneksi kaiut häviävät nopeasti.
Perusvireeltään vähäeleistä ja vakavaakin draamaa pehmentää vino huumori ja nasevan kepeä dialogi. Ohut tarinalanka jättää näyttelijöille tilaa rakentaa roolihahmoistaan uskottavia. Kujala ja Kauno ovat pääosissa erinomaisen luontevia.
Paikallisuus on vahvasti läsnä elokuvassa. Raumaa tuntevat voivat bongata elokuvasta tuttuja paikkoja ja henkilöitä. Autenttista puhetta tarjoaa varsinkin Jari ”Onde” Pelamo, jolla on pieni hauska rooli musiikkiliikkeen myyjänä.
Vanhan Rauman maisemia on suomalaisessa elokuvassa käytetty yllättävän vähän kuvauspaikkana. Parppein tavoitteet ovat kuitenkin pastellisävyisiä matkailumainoksia korkeammalla.
Mitä pitemmälle elokuva etenee, sitä vähemmän se on ”Rauma-elokuva”. Tarinalla on kansalliset rajat ylittävää kantopintaa. Se valittiin Cannesin Acid-sarjaan, jossa esitettiin uusien elokuvantekijöiden rohkeita avauksia.
Jossain on valo joka ei sammu on kertomus muusikoiden omaehtoisesta luomistyöstä ja nuorten kokemista paineista. Se on kuvaus mielen lukoista ja niistä vapautumisesta. Sukupuolirajat ylittävän ystävyyden kuvauksena elokuva on näkökulmaltaan raikas.
Tärkeä ja omaperäinen osa elokuvaa on kokeellisen musiikin tuottama ”äänivärihyökkäys”. Livenä äänitetyt musiikkiesitykset ovatkin huikeaa katsottavaa ja kuunneltavaa.
Pienellä budjetilla tehty Jossain on valo joka ei sammu henkii härkäpäistä tekemisen meininkiä ja kompromisseja kaihtavaa elokuvanäkemystä. Suomalainen elokuva tarvitsee juuri sitä.