Vuosi 2025 oli Norjan hoville poikkeuksellinen.

Norjan hovin vuosi olisi voinut sujua paremminkin. Kuvassa eturivissä kuningas Harald, kuningatar Sonja ja takana kruununprinssi Haakon, Ingrid Alexandra ja Mette-Maritin. AOP

Päättynyt vuosi 2025 oli Norjan hoville kaikkea muuta kuin riemukas.

Bonusprinssi Mariuksen tekemiset ja syytteet olivat esillä koko vuoden, ja kruununprinsessa Mette-Maritin terveydentilasta tuli huonoja uutisia.

Norjan hovi tiedotti maaliskuussa Mette-Maritin terveydentilan muuttuneen huonompaan.

– Kruununprinsessalla on päivittäin oireita, jotka vaikuttavat hänen kykyynsä hoitaa tehtäviään. Kruununprinsessa tarvitsee enemmän lepoa ja hänen aikataulunsa voivat muuttua aiempaa nopeammin, hovi kertoi maaliskuussa.

Mette-Marit teki kuitenkin töitä terveydentilastaan huolimatta. Hän myös lensi elokuussa aina Australiaan asti miehensä Haakonin kanssa tapamaan siellä opiskelevaa Ingrid Alexandra -tytärtään. 21-vuotias tytär opiskelee Sydneyn yliopistossa.

Sen sijaan toinen pidempi reissu, lokakuuksi kaavailtu Yhdysvaltojen matka jäi toteutumatta. Mette-Maritin oli tarkoitus matkustaa rapakon taakse yhdessä Haakonin kanssa, mutta lääkärit suosittelivat syyskuussa matkan perumista. Haakon lähti työmatkalle yksin.

Mette-Marit jäi koko lokakuun ajaksi sairauslomalle ja hän aloitti keuhkokuntoutuksen.

Lokakuun loppupuolella hovi tiedotti Mette-Maritin aloittaneen uudelleen keuhkofibroosin lääkehoidon.

Pysäyttävä ilmoitus tuli joulukuun alussa, kun hovi kertoi terveydentilan heikentyneen merkittävästi, ja Mette-Maritille suunnitellaan keuhkosiirtoa.

Mette-Marit on elinsiirtojonossa. Kuninkaallinen asema ei tarkoita sitä, että Mette-Marit kiilaisi jonon kärkeen tai saisi jollain muulla tavoin erityiskohtelua.

Murheita Mariuksesta

Hovissa piisasi muitakin murheita. Mette-Maritin esikoista Marius Borg Høibyä epäillään useista rikoksista, joista vakavin on raiskaus.

Bonusprinssi Mariuksen oikeudenkäynti alkaa ensi kuussa. Häntä syytetään neljästä raiskauksesta, pahoinpitelyistä, väkivallanteoista, kotirauhan rikkomisesta, vahingonteosta sekä lähestymiskiellon rikkomisesta. Kaikkiaan syytekohtia on 32.

Raiskaukset ovat tapahtuneet syytteen mukaan vuosina 2018, 2023 sekä kaksi vuonna 2024.

Marius voi saada 10 vuoden vankeustuomion.

Mariusta epäillään useista rikoksista. LISE ASERUD, All Over Press

Marius on Mette-Maritin esikoinen aiemmasta liitosta. Marius ei ole kuninkaallinen, mutta häntä on kutsuttu jo pitkään bonusprinssiksi.

Mette-Marit kommentoi syytteitä NRK:n kuningasperheen vuodesta kertovassa dokumentissa.

– Minua ehkä eniten harmittaa se, että olen saanut kritiikkiä siitä, miten olemme vanhempina hoitaneet tätä asiaa ja että emme olisi ottaneet tätä vakavasti. Se on ollut raskasta, Mette-Marit kommentoi ohjelmassa.

Myös kuningatar Sonja kommentoi asiaa samassa dokumentissa.

– Haluan sanoa sen, että olemme myötätuntoisia uhreja kohtaan. Olemme myötätuntoisia kaikkia niitä kohtaan, joita asia koskee. Tuemme heitä ja toivomme heidän voivan paremmin, kuningatar Sonja sanoi.

Mette-Maritille suunnitellaan keuhkonsiirtoa. AOP

Kuningas Haraldin terveys oli koetuksella vuosi sitten, kun hänellä ilmeni kesken lomareissun ongelmia sydämen kanssa. Haraldille asetettiin väliaikainen sydämentahdistin ja myöhemmin hänet leikattiin.

Tänä vuonna Harald ei kärsinyt yhtä vakavista terveysongelmista. Vuoden alussa hänellä oli sitkeä nuha, jonka johdosta häneltä jäi Trondheimin MM-kisojen avauspäivät väliin.

Haakonin ja Mette-Maritin ovat melko maltillisesti osallistuneet virallisiin tilaisuuksiin.

Prinsessa Ingrid Alexandra ja kuningatar Sonja Nobel-gaalassa. AOP

Vuoden lopussa nähtiin kuitenkin poikkeus, kun Mette-Maritin ja Haakonin vanhin lapsi, prinsessa Ingrid Alexandra edusti Nobelin rauhanpalkintoseremoniassa ensimmäistä kertaa.

Tätä on pidetty merkkinä siitä, että nuorempi sukupolvi alkaa ottaa entistä näkyvämpää roolia.