1900-luvun alkupuolella luonnolla nähtiin merkitys ja rooli kansallisperintönä ja henkisenä voimavarana – aivan kuten tänäkin päivänä. Vuonna 1923 annettiin Suomen luonnonsuojelulaki. Laki oli virstanpylväs suomalaisen luonnon suojelulle, mutta metsiä ja jokirantoja oli suojeltu sitä ennenkin. Tässä vaiheessa ei vielä ollut ilmaisua ”kansallispuisto”, vaan käytettiin nimitystä ”yleinen luonnonsuojelualue”.

Metsäkonduktööri A.W. Granitin kirjoitus hänen kokemuksistaan 1800-luvun lopun metsänarviointitöissä on julkaistu teoksessa Finlandia vuosikirja – årsbok 1920–21: ”Olen aikoinani oleskellut pitkään Saariselällä, missä kartoitin useimmat tunturit ja kehotan jokaista, jolla vain on tilaisuus, uhraamaan jonkun viikon tälle ihmeelliselle maisemalle. Vaikuttavan Ukselmakurun ja Anterijoen kauniit eroosiolaaksot haluan nostaa muiden paikkojen joukosta esille. Minua miellytti erityisesti Hirvaspään tasainen tunturinrinne, jota peitti kauniiden kellanvalkeiden lapinvuokkojen (Dryas octopetala) muodostama matto.” (suom. Olli Sandström).

Suomen kansallispuistojen perustamishistoriassa on nähtävissä kolme vaihetta

Suomen ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vuonna 1938 lähes 60 vuotta kestäneen julkisen keskustelun ja lainsäädännöllisen kiemuroiden jälkeen. Vuonna 1938 perustettuja kansallis- ja luonnonpuistoja ovat Pallas-Ounastunturin ja Pyhätunturin kansallispuistot sekä Mallan ja Pisavaaran luonnonpuistot. Vuonna 2028 nämä puistot täyttävät 90 vuotta ja niiden satavuotista historiaa juhlitaan vuonna 2038.

Nykyinen Pallas–Yllästunturin kansallispuisto perustettiin 1.2.2005 (Laki 1430/2004). Kansallispuiston rungon muodostavat vuonna 1938 perustettu Pallas–Ounastunturin kansallispuisto ja Ylläs–Pallaksen vanhojen metsien suojeluohjelma-alue. Perustamisen yhteydessä Pallas–Ounastunturin kansallispuisto lakkautettiin.

Kansallispuistojen perustamisen toinen aalto saapui samana vuonna, kun Urho Kekkonen nousi maamme presidentiksi. Elettiin sodanjälkeisen niukkuuden ja kovan työnteon aikaa. Suomessa kovan pakkastalven ja yleislakon sekä Melbournen olympialaisten vuonna 1956 perustettiin Liesjärven, Linnansaaren, Pyhä-Häkin, Petkeljärven, Rokuan, Oulangan ja Lemmenjoen kansallispuistot. Nämä kansallispuistot juhlivat ensi vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan.

Suomen kansallis- ja luonnonpuistojen perustamisen kolmas vaihe oli vuonna 1982, kun perustettiin yksitoista uutta kansallispuistoa, pääosa Etelä- ja Keski-Suomeen, muun muassa Helvetinjärvi ja Tiilikkajärvi. Nämä puistot juhlivat seuraavia pyöreitä vuosia eli viisikymppisiään vuonna 2032.

Myöhemmin on perustettu vielä 21 kansallispuistoa suojelemaan erämaita, soita, metsiä, meri-, saaristo- ja tunturiluontoa sekä kulttuurimaisemia eri puolille Suomea, uusimpina Hossan kansallispuisto vuonna 2017 ja Sallan kansallispuisto vuonna 2022.

Lain mukaan kansallispuiston pinta-alan on oltava vähintään 1 000 hehtaaria eli 10 neliökilometriä, ja alueella on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta.

Retkietiketistä muistutettu jo 1930-luvulla

1930-luvulla Esko ja Paavo Suomalainen ylistävät Oulangan kauneutta: ”Täällä karhu vielä viheltelee kelohonkien latvoissa ja harrit hyppelevät suvannoissa ja koskenniskoissa. Retkeilijä, joka kauniin Suomemme saloille lähdet, muista, että näkemäsi sinua myös ankarasti velvoittaa. Varo jättämästä ”kulttuurin” jälkiä luonnon koskemattomuuteen. Sammuta tarkoin nuotiotulesi. Muista, ettet ryöstä kotkan pesää, tai hävitä sukupuuttoon kasviharvinaisuuksia, jotta niistä olisi iloa vielä muillekin sinun jälkeesi. Muista liikkuvasi ainutlaatuisessa luonnonpyhäkössä, jonka vuosituhantista luonnonrauhaa sinulla, hetken kulkijalla, ei ole oikeus häiritä.”

Savolaisten kirjoituksessa on paljon samaa kuin nykyisessä Metsähallituksen Retkietiketissä:

  • Kunnioita luontoa – Älä muuta sitä
  • Suosi merkittyjä reittejä
  • Leiriydy vain sallituille paikoille
  • Tee tulet vain sallituille paikoille
  • Älä roskaa