Taivalkoskelainen lintuharrastaja ja luontokuvaaja Pekka Väisänen on testannut ja havainnut hyväksi elävän ravinnon pikkulintujen talviruokinnan täydennyksenä.

Väisänen on jo monena talvena hankkinut lintuja varten eläintarvikeliikkeestä eläviä jauhopukin toukkia ja jatkokasvattanut niitä laakeassa astiassa ja säilyttänyt jääkaapin alaosassa.

Toukkien ravinnoksi käyvät esimerkiksi porkkanaraaste ja neljän viljan hiutaleet. Väisänen antaa niitä toukille päivittäin. Jatkokasvatuksessa toukkien pituus lisääntyy noin 25 millimetristä ainakin kolmasosalla.

– Etenkin tiaiset ovat todella persoja toukille. Jauhotoukat ovat runsasproteiinista ruokaa. Proteiinipitoisuus on noin 50 prosenttia. Erinomainen lisä lintujen ruokintaan, Väisänen kertoo.

– Toukilla ruokkiminen on täällä pohjoisessa ja varmaan ylipäänsä Suomessakin aika vähäistä.

”Etenkin tiaiset ovat todella persoja näille toukille.”

Pekka Väisänen

Lintuharrastaja ja luontokuvaaja

Väisänen kertoo, että noin 22,50 euroa maksavasta 300 gramman toukkaerästä riittää linnuille tarjottavaa useaksi viikoksi. Väisänen täydentää joka toinen päivä metsässä olevaa ruokintapaikkaa myös tavanomaisilla eväillä, kuten pähkinöillä, rasvapitoisilla linnunmakkaroilla ja palloilla ja lampaanrasvalla, toisinaan myös halvalla jauhelihalla ja leivänkannikoilla.

Väisänen julkaisi Facebook-tilillään jouluaattona videon, jolla hän tarjoilee toukkia tiaisille kädellä pitämästään pikku purkista. Linnut käyvät kilpaa nappamassa toukkia nokkaan. Perjantaihin 2. tammikuuta mennessä video sai noin 169 000 katsontakertaa ja noin 3300 tykkäystä, jotka ovat Väisäsen julkaisujen ennätyksiä.

Katso video tämän jutun lopusta. Video näkyy vain, kun olet kirjautuneena.