Venäjän turvallisuusneuvoston varajohtaja kommentoi Yhdysvaltojen Venezuelan-operaatiota valtion uutistoimiston Tassin haastattelussa sunnuntaina.
5.1. 23:30
Venäjän ex-presidentti ja nykyinen turvallisuusneuvoston varajohtaja Dmitri Medvedev spekuloi Saksan liittokanslerin Friedrich Merzin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin sieppaamisella sunnuntaina valtion uutistoimiston Tassin haastattelussa. Medvedevin sanat ovat nousseet otsikoihin maailmalla, sillä niiden on myös tulkittu olleen mahdollisesti verhottua uhkailua.
Medvedev kommentoi haastattelussa Yhdysvaltain Venezuelassa lauantaina toteuttamaa operaatiota, jonka yhteydessä joukot sieppasivat maan presidentin Nicolas Maduron ja tämän puolison. Maduron astui ensimmäisen kerran oikeuden eteen New Yorkissa maanantaina.
Medvedev huomautti, että Maduron sieppaaminen rikkoi selkeästi kansainvälistä lainsäädäntöä, eikä minkäänlaisesta ”rauhallisesta ja demokraattisesta” vallansiirtymästä ole hänen mukaansa puhettakaan. Hän syytti ”pelkurimaisia ja riippuvaisia” eurooppalaisia ”klassisista kaksoisstandardeista” ja ”Washingtonin takapuolen epätoivoisesta nuoleskelusta”.
– Tämän vuoksi he pölpöttävät jostakin myyttisestä ”tuesta demokratialle” Venezuelassa. He yrittävät parhaansa oikeuttaakseen tämän räikeän kansainvälisten lakien rikkomisen, Medvedev sanoi.

Yhdysvaltain joukkojen Venezuelasta sieppaamaa Nicolas Maduroa kuljetettiin maanantaina oikeuteen New Yorkissa. Kuva: Kyle Mazza / CNP / ZUMA / MVPhotos
Medvedevin mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toimet ovat kuitenkin tälle johdonmukaisia laittomuudestaan huolimatta, ja Yhdysvaltoja ovat aina houkuttaneet ”toisten varat”.
– Joten ne on jaettava uudelleen. Aivan kuten maamineraalit Ukrainassa. Trump mainitsi ne välittömästi. Ja Maduro on toistuvasti sanonut, että Yhdysvaltain nykyhallinnon todellinen tavoite on kaapata heidän öljynsä ja muut mineraalinsa. Eikä Trump peittele sitä. Mitä tässä voi sanoa? Medvedev pohti.
Hänen mukaansa kyse on ”vahvimman oikeudesta”, jota Yhdysvallat on nyt käyttänyt.
– Vilpittömästi sanoen, nyt heillä ei ole mitään, josta edes muodollisesti moittia meitä. Vaikka Nicolas Maduron ja hänen vaimonsa sieppaaminen lisää raivokasta vihaa gringoja kohtaan Latinalaisessa Amerikassa, Medevedev sanoi.
Gringo on jokseenkin halventava nimitys, jota Latinalaisen Amerikan maissa käytetään ulkomaalaisista ja erityisesti yhdysvaltalaisista.
– Ja loppujen lopuksi: uusnatsi-Merzin sieppaaminen voisi olla erinomainen juonenkäänne tässä karnevaalien sarjassa. Ei ole enää paljoa mitään, mikä voisi yllättää. Tähän skenaarioon liittyy myös totuudenjyvä. Hän on todellakin joku, joka voitaisiin asettaa syytteeseen, jopa Saksassa. Joten se ei harmittaisi, Medevedev sanoi.

Dmitri Medvedev kuvattiin, kun hän piti uudenvuodenpuheen virka-asunnollaan Moskovan lähellä Gorkissa. Kuva: Yekaterina Shtukina / TASS / ZUMA / MVPhotos
Medvedevin mukaan Yhdysvaltain operaatiota seuraisi suora sodanjulistus, jos kyse olisi Venezuelaa vahvemmasta maasta.
– Caracasin tapahtumien jälkeen on selvää kaikille, että yksikään maa, josta Yhdysvallat ei pidä, ei voi tuntea oloaan turvalliseksi. Tanska Grönlantinsa kanssa ja niin edelleen… Medvedev ilmoitti.
Hän toisti myös Venäjän sitkeää väitettä Ukrainan presidentin Zelenskyin aseman laittomuudesta.
– Tästä näkökulmasta katsoen Kiovan pellen ei todellakaan kannattaisi rentoutua. Hänen virkakautensa vanheni kauan sitten, Medevedev sanoi Zelenskyiin halventavasti viitaten.
On totta, että Zelenskyin presidenttikausi olisi normaalioloissa jo päättynyt. Ukrainan perustuslaki kuitenkin kieltää uusien vaalien järjestäminen poikkeustilassa, joka Ukrainaan on julistettu Venäjän helmikuussa 2022 käynnistämän hyökkäyssodan seurauksena.