Vain vuosi 2020 on ollut Ilmatieteen laitoksen mittaushistoriassa lämpimämpi kuin viime vuosi.
Satakunta
Viime vuosi oli niin Porissa kuin koko Suomessakin mittaushistorian toiseksi lämpimin. Vuoden keskilämpötilat olivat suuressa osassa maata 1‒2 astetta keskimääräistä korkeampia, kertoo Ilmatieteen laitos.
Porissa vuoden 2025 keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 7,1 astetta, eli 1,6 astetta yli pitkän ajan keskiarvon vuosilta 1991‒2020. Koko maan keskilämpötila oli 4,5 astetta, ja ylitys pitkän ajan keskiarvosta oli samat 1,6 astetta.
Viime vuotta korkeampi keskilämpötila on mitattu vain vuonna 2020. Porissa lukema oli tuolloin 7,5 astetta.
Maaliskuu oli länsi- ja lounaisrannikolla paikoin ennätyslämmin, ja kevät pääsi alkamaan varhain. Porissa kuukauden keskilämpötila on mittaushistorian korkein, 3,5 astetta. Pitkän ajan keskiarvo ylittyi 2 asteella.
Loppukevään ja alkukesän aikana koettiin viileämpiä ja epävakaisempia jaksoja, minkä myötä touko- ja kesäkuu jäivät vähän tavanomaista viileämmiksi niin valtakunnallisesti kuin Porissakin.
Niin Porissa kuin maanlaajuisestikin vain touko-, kesä- ja elokuu olivat hieman tavanomaista viileämpiä. Kaikki muut kuukaudet olivat tavanomaista lämpimämpiä.
Syyskuu oli Suomessa jälleen ennätyksellisen lämmin, seuraten vuosien 2024 ja 2023 ennätyslämpimiä syyskuita. Porissa kuukauden keskilämpötila oli 13,2 astetta, eli 2,3 astetta tavanomaista lämpimämpi.
Satakunnan viime vuoden lämpöennätys, 31,4 astetta, mitattiin Niinisalon lentokentällä Kankaanpäässä 24. heinäkuuta. Koko maan ylin lämpötila, 32,6 astetta, mitattiin 31. heinäkuuta Oulun lentoasemalla.
Kovin rajuja paukkupakkasia Satakunnassa ei viime vuonna koettu. Karvian Alkkiassa 4. helmikuuta mitattu vuoden pakkasennätys jäi 20,2 pakkasasteeseen.
Koko maan alin alin lämpötila, 39,6 pakkasastetta, mitattiin samana päivänä Tulppion havaintoasemalla Savukoskella.