- Mihkelsonin mukaan Venäjä haluaa palauttaa imperiumin. Tämä voi Mihkelsonin mukaan tapahtua niin rajoja muuttamalla kuin etupiirejä luomalla.
- Tilannekuvan sijaan lännen ongelma on Mihkelsonin mukaan yhteisen strategisen tavoitteen epämääräisyys. Venäjä haluaa tuhota Naton, vallata Ukrainan ja hankkia itselleen etupiirin Euroopassa. Mutta mikä on lännen strateginen tavoite?
- Mihkelsonin mukaan erityisesti virolaisille ja suomalaisille Venäjän naapureina sekä sitoutuneina transatlantisteina on tärkeää, etteivät Venäjä sekä Kiina onnistu tavoitteessaan rikkoa Euroopan ja Yhdysvaltain suhdetta laukaustakaan ampumatta.
Marko Mihkelson tuntee Venäjän.
1990-luvulla nuorena journalistina hän toimi Postimees-lehden kirjeenvaihtajana Moskovassa, josta raportoi virolaisille muun muassa Boris Jeltsinin ja duuman aseellisesta yhteenotosta syksyllä 1993 sekä myöhemmin ensimmäisestä Tshetshenian sodasta.
Monet ovat vuoden 2022 jälkeen todenneet Baltian maiden olleen oikeassa Venäjän suhteen. Myös Mihkelson muistaa jutuissaan varoitelleensa itänaapurissa kyteneistä asenteista.
– Imperiumi ei ole kuollut. Imperiumi on olemassa. Kyllä, haavoittuneena. Kyllä, satutettuna. Mutta he iskevät takaisin.
Tätä hän kertoo yrittäneensä lukijoille tolkuttaa jo Moskovassa työskennellessään.
Silti hänkin katsoo erehtyneensä.
Dudajevin arvio
Venäjästä itsenäistymään pyrkineen Tshetshenian presidenttinä toiminut Džohar Dudajev antoi Mihkelsonille haastattelun helmikuussa 1995. Kyse oli hänen ensimmäisestä haastattelustaan ulkomaalaiselle medialle sen jälkeen, kun venäläiset olivat ajaneet itsenäisyystaistelijat Tshetshenian pääkaupunki Groznyistä.
Tuon keskustelun aikana vapaustaistelija, poliitikko ja kenraali esitti arvion, joka vaikutti tämänhetkisen tilanteen huomioiden melkeinpä optimistiselta. Hänen mukaansa Venäjän imperialistiset sodat jatkuvat viisikymmentä vuotta, jos tshetsheenit häviäisivät.
– Tietysti, olin silloin nuori toimittaja. Ajattelin, että hänellä on kova stressi eikä hän välttämättä ymmärrä, mitä sanoo, Mihkelson hymähtää.
– Mutta missä olemme nyt? Kolmekymmentä vuotta myöhemmin olemme paljon, paljon pahemmassa tilanteessa kuin 1990-luvun puolivälissä tavatessamme.
Haastattelusta käy ilmi, että Dudajevin visio oli demokraattinen, itsenäinen ja muiden valtioiden kanssa tasaveroinen Tshetshenia. Tshetsheenien asemaa Venäjällä hän vertasi siihen, mikä oli Neuvostoliitossa ollut juutalaisten osa – syntipukki, joka ei enää suostuisi syntipukiksi. Tshetshenian itsenäistyminen olisi oikeastaan Israelin valtion syntyyn verrattava tapahtuma.
Vaikka Dudajev surmattiin venäläisten iskussa huhtikuussa 1996, tshetsheenit voittivat sodan. Venäläiset joutuivat solmimaan vetäytymissopimuksen, mutta tulivat hyökkäysvoimin takaisin vain kolmisen vuotta myöhemmin. Länsi – ainakin suurimmalta osin – katsoi toisaalle.
Sen Mihkelson Tshetsheniasta oppi, että ydinasevalta Venäjän saattoi voittaa sotilaallisesti. Olihan samoin käynyt jo aiemmin Neuvostoliitolle Afganistanissa.
Kuva otettu Tšetšeniassa helmikuussa 1995, jolloin Mihkelson teki haastattelun Dudajevin kanssa. Marko Mihkelsonin kuva-arkisto
Suuri kuva
Uudenvuoden jälkeisenä perjantaina tehdyn haastattelun yhteydessä Mihkelsonilta ei tietenkään voinut olla kysymättä jälleen yhdestä Suomenlahdella tapahtuneesta, sabotaasilta kovasti vaikuttaneesta teosta.
– Itämerellä olemme olleet melko menestyksekkäitä, hän esittää yleisenä arviona koskien Venäjän toiminnan patoamista.
Suomi ja Viro reagoivat nopeasti ja yhdessä, vaikka täysin vastaavia tapahtumia ei olekaan onnistuttu estämään.
Kuitenkaan yksittäistapausten – olivat ne sitten onnistumisia tai epäonnistumisia – ei saisi antaa hämärtää suurta kuvaa.
Sen hahmottamista auttanee, että Venäjän lisäksi Mihkelson tuntee erinomaisesti myös Naton.
Toimittajanuransa jälkeen hän lähti politiikkaan, ensin maltillisen porvarillisen Res Publican ja sittemmin oikeistoliberaalin Reformipuolueen riveissä.
2000-luvun alusta saakka Mihkelson on lähes keskeytyksettä pitänyt hallussaan Viron parlamentin ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien avaintehtäviä, minkä vuoksi hänen perspektiivinsä ja verkostonsa vetävät helposti vertoja entisille ministereille ja presidenteillekin.
Mikä tuo iso kuva sitten on? Se, että sabotaasi sekä Venäjän sotatoimet kohdistuvat koko länteen.
– Venäjä haluaa palauttaa imperiumin.
Tämä voi Mihkelsonin mukaan tapahtua niin rajoja muuttamalla kuin etupiirejä luomalla.
Olennaista tavoitteen saavuttamisen kannalta on kuitenkin Ukrainan alistaminen Venäjän täydelliseen kontrolliin.
Sata vuotta Venäjä on pyrkinyt saamaan hallintaansa myös ”euraasialaista niemimaata” nimeltä Eurooppa. Niin sotilaallisia sabotaaseja kuin poliittista vaikuttamista kannattaa Mihkelsonin mukaan katsoa tämän tavoitteen valossa.
– Nyt on viimeinen hetki ymmärtää, kuinka vaarallista tämä kaikki on. Eikä tämä ole ohi – ja sen vuoksi meidän tulee tiedostaa, että olimme kaikki naiiveja.
Tämä koskee Mihkelsonin mukaan sekä Venäjän naapureita että kaukaisempia maita. Ei ymmärretty, että vauraus ei riitä. Aliarvioitiin Venäjän yhteiskunnassa ilmenevä voimakas halu imperiumin ylläpitämiseen.
Hän nostaa esiin presidentti Lennart Meren Hampurissa vuoden 1994 helmikuussa pitämän puheen, joka saksalaisen Zeitin toimittaja Anna von Münchhausenin mukaan johti tuolloisen Pietarin varapormestari Vladimir Putinin näyttävään poistumiseen paikalta.
Meri maalasi puheessaan mahdollisuuksia läntisen Venäjän alueiden ja itäisen Keski-Euroopan taloudellisen yhteistyön saralla, jos kaikki menisi hyvin.
Samalla hän kuitenkin varoitti ottamasta Venäjän positiivista kehitystä itsestäänselvyytenä ja korosti, että Neuvostoliiton aiemmin alistamien maiden turvallisuus tulisi taata ja Venäjän imperialismi katkaista alkuunsa, jotta parhaat skenaariot voisivat toteutua.
– Venäjän yhteiskunnallis-poliittisia tai taloudellisia prosesseja – maassa, joka vielä nykyäänkin muistuttaa enemmän supermannerta kuin valtiota – ei voida ohjata ulkopuolelta, vaikka niin kuinka haluttaisiin. Tämän on tehnyt viime vuosien kokemus selväksi: vapaan lännen laajalle levinnyt taipumus pitää ketä tahansa Moskovassa vallassa olevaa johtajaa – olipa hän Hruštšov, Brežnev, Gorbatšov tai Jeltsin – korvaamattomana on johtanut valtavan huonoihin investointeihin ja vakaviin virhearvioihin. Se, joka todella haluaa auttaa Venäjää ja Venäjän kansaa tänään, joutuu tekemään Venäjän johdolle yksiselitteisen selväksi, ettei uudella imperialistisella laajentumisella ole mitään mahdollisuuksia, Meri sanoi Matthiae-illallisen yhteydessä pitämässään puheessa.
– Länsimaisen, ja ennen kaikkea saksalaisen, politiikan on tehtävä kohtalokas valinta. Joko suuren itäisen vallan uusimperialistinen politiikka hyväksytään, sitä rahoitetaan ja lyhyellä aikavälillä siitä mahdollisesti jopa hyödytään; se, hyvät kuulijat, olisi politiikkaa, joka ei näe nenäänsä pidemmälle. Tai sitten demokratian, vapauden, vastuun ja rauhan periaatteita autetaan menestymään koko sillä valtavalla alueella, joka ulottuu Itämereltä Tyynellemerelle.
Mihkelsonin mukaan tiedämme nykyisin, että Venäjän nopea demokratisoituminen ja normalisoituminen olivat luultavasti menetettyjä mahdollisuuksia jo Meren puheen aikana. Tähän johtopäätökseen hän on päätynyt Venäjän ulkoministerinä 1991–1996 toimineen, nykyisin Miamissa asuvan Andrei Kozyrevin kanssa käymiensä keskustelujen perusteella. Kozyrev arvioi Venäjän kohtalon tulleen sinetöidyksi jo keväällä 1992.
Mihkelson oli Ukrainan 24. prikaatin komentajan, eversti Horoševkyn, kanssa elokuussa 2023 Bahmutin lähistöllä. Marko Mihkelsonin kuva-arkisto
Venäjän tappio on mahdollinen
Mihkelson on tullut tunnetuksi Ukrainan voiton voimakkaana puolestajapuhujana. Mutta miltä tuo voitto oikein käytännössä näyttäisi?
Tässäkin asiassa konkaripoliitikko suosittelee katsomaan kokonaiskuvaa. Ei ole mielekästä erotella voimakkaasti keskustelua lännen tulevaisuudesta ja siitä, kuinka Ukrainan sodan tulisi päättyä – ne kun ovat tiukasti toisiinsa sidottuja asioita. Sen lisäksi että kysytään, millainen rauha tahdotaan Ukrainalle, olisi kysyttävä, millainen rauha halutaan meille.
Ongelma ei ole siinä, etteikö Venäjän tavoitteita ymmärrettäisi. Mihkelsonin mukaan Tallinnassa ja Helsingissä tehdyt analyysit asiasta ovat nykyisin hyvin yhteneväisiä. Sama koskee kaikkia merkittäviä pääkaupunkeja.
Jopa Pariisia ja Berliiniä?
Mihkelsonin mukaan kyllä, joskin pienellä tarkennuksella.
– Jos ajatellaan niitä tahoja, jotka oikeasti tietävät. Tarkoitan tiedustelupalveluja. Heitä, jotka todella toimivat kädet savessa, Mihkelson sanoo.
– Muuten ei voisi kuulla jatkuvasti poliitikkojen tai tiedustelupalvelujen päällikköjen kertovan mahdollisia päivämääriä tai vuosilukuja, jolloin Venäjä voisi hyökätä meitä vastaan – tarkoitan Natoa tai länsimaita kohtaan, suoralla sotilaallisella voimankäytöllä.
Tilannekuvan sijaan lännen ongelma on yhteisen strategisen tavoitteen epämääräisyys. Venäjä haluaa tuhota Naton, vallata Ukrainan ja hankkia itselleen etupiirin Euroopassa. Mutta mikä on lännen strateginen tavoite?
Mihkelsonin mukaan sen pitäisi olla Venäjän tappio sen itse aloittamassa imperialistisessa hyökkäyssodassa. Hän tietää, että jotkut voivat pitää puhetta Venäjän pakottamisesta rajojensa sisälle epärealistisena. Samalla Mihkelson kuitenkin muistuttaa edelleen, että Venäjä on voitettu sotilaallisesti useita kertoja aiemminkin.
Siitä, mitä tapahtuu sitten, kun Ukrainan lippu liehuu Sevastopolissa, ei tulisi liiaksi kantaa huolta.
– Se ei ehkä tapahdu huomenna eikä ylihuomenna, mutta jos suljemme mahdollisuuden pois sekä tunnustamme Venäjän sodan päämäärät, häviämme suuresti.
Tällä olisi luultavasti heijastuksensa myös Itä-Aasiaan ja Taiwanin asemaan, minkä jälkeen voitaisiin puhua jo aivan eri mittaluokan maailmanlaajuisesta sodasta.
– Globaali katastrofi, Mihkelson summaa myöntyvyyden todennäköiset seuraukset.
– Läntinen pelote ei ole vielä täydellinen, kun huomaamme, ettemme ole valmiita sanomaan ääneen mitä pitäisi tehdä, mikä on strategiamme. Strategiamme ei voi missään tapauksessa olla rauha. Strategiamme pitää olla voitto.
Tärkeintä on Ukrainan selviytyminen suvereenina, vahvana kansakuntana, jolla on lännen täydet turvatakuut – siis Nato-jäsenyys.
– Anteeksi vain, mutta on naurettavaa, jos joku sanoo ”ok, annetaan Ukrainalle Artikla 5:n kaltaiset turvatakuut”. Mitä ovat ”Artikla 5:n kaltaiset turvatakuut”, jos eivät Artikla 5:n turvatakuut?
Tuo artikla, jonka mukaan hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan, on muodostanut Naton toimivan perustan ja näin tulisi Mihkelsonin mukaan olla myös jatkossa. Ukrainan taisteluissa karaistunut armeija olisi voimakas lisä puolustusliiton riveihin.
– Hävisimme viime vuonna paljon aikaa keskittyessämme puheeseen rauhasta sen sijaan, että olisimme laittaneet kaikki resurssimme ukrainalaisten auttamiseen – vähintään rintamalinjan vakauttamiseen sekä voimakkaiden talouspakotteiden ajamiseen.
Huolta strategisesta tasapainosta ja siitä, minne ydinaseet voisivat Venäjän hävitessä päätyä, Mihkelson pitää ymmärrettävänä. Samalla hän suosittelee pohtimaan, olemmeko todella tyytyväisempiä siihen, että ydinaseet ovat nyky-Venäjän kaltaisen valtion hallussa, vai pitäisikö pyrkiä muutokseen, jossa Venäjä käännetään pois imperialistisen valloituspolitiikan tieltä?
Venäläistä kommunistijohtaja Gennari Zjuganovia Mihkelson haastatteli yhdessä muiden toimittajien kanssa keväällä 1996. Marko Mihkelsonin kuva-arkisto
Iranin mielenosoitukset luovat toivoa
Venäjä ei toimi maailmannäyttämöllä länttä vastaan yksin, vaan useiden yhteistyökumppanien ja liittolaisten kanssa.
Eräänä keskeisenä tapahtumana Mihkelson pitää Kiinan presidentti Xi Jinpingin maaliskuussa 2023 Moskovaan tekemää vierailua, jonka yhteydessä hän määritteli Venäjän sekä omaan maansa historiallisen maailman muutoksen keskeisimmiksi ajureiksi.
Kolmas voimatekijä on Iranin islamistihallinto, jonka roolia Lähi-idän politiikassa ja terrorismin tukijana Mihkelson pitää kansainvälisesti merkittävänä muutenkin kuin Teheranin Venäjälle toimittamien aseiden osalta.
Hänen mukaansa Iranin mielenosoituksia tulisikin seurata tarkalla silmällä.
– Se voi olla yksi, sanotaan, toivon elementti demokratioille aikamme maailmassa.
Mihkelson sanoo, että iskulauseet ja paikalta saadut tiedot viittaavat siihen, ettei kyse ole vain taloudellisista protesteista, vaan ihmiset kaduilla vaativat myös poliittista muutosta.
– Hallinnon vaihtuminen Iranissa merkitsisi hyvin dramaattista muutosta ei vain alueellisesti eikä vain Iranissa, vaan vaikutus myös Venäjän sotatoimiin Ukrainassa voisi olla varsin suuri.
Sama pätee laajemmin globaalin autoritaaristen valtioiden liiton valmiuteen muovata maailmaan haluamaansa suuntaan. Mihkelson ei epäröi kutsua tätä valtioiden joukkoa ”pahan akseliksi”.
Demokratioiden tulisikin hänen mukaansa olla valmiina auttamaan heitä, jotka haluavat Iranin diktatuurista eroon.
Tässä mielessä Teheranin kaduilla käydään samaa maailmanlaajuista taistelua kuin Ukrainan rintamalla. Vaikka ukrainalaiset ovat pelastaneet meidät, Mihkelsonin mukaan emme ole tehneet riittävästi heidän hyväkseen.
– Emme ole olleet riittävän kiitollisia ukrainalaisille.
Kuitenkin vastarinta niin Ukrainassa kuin Iranin kaduilla kertoo, etteivät kaikki uutiset maailmalta ole yksinomaan huonoja.
Turbulenssi kasvaa
Tämän haastattelun jälkeisenä päivänä, 3. tammikuuta, Yhdysvallat kaappasi nopeassa sotilasoperaatiossa Iranin, Venäjän ja Kiinan keskeisen liittolaisen, Venezuelan diktaattori Nicolás Maduron Caracasista oikeudenkäyntiä odottamaan.
Mihkelson nosti asiaa koskevassa sosiaalisen median kommentissaan esiin tilanteen arvaamattomuuden.
Viron kaltaisille pienille valtioille tärkeän kansainvälisen oikeuden rooli on heikkenemässä, turbulenssi kasvamassa ja maailmanjärjestys muuttumassa.
– Autoritaariset hallinnot, kuten Iran – jossa todistamme ehkä vuosikymmenien laajinta julkista vastarintaa nykyistä hallintoa vastaan – samoin kuin Venezuelan tilanne, ovat merkkejä tästä suuresta murroksesta.
Muutoksen lopputulos on Mihkelsonin mukaan kuitenkin hämärän peitossa.
Ei imartelua, vaan realismia
Mihkelsonin mukaan erityisesti virolaisille ja suomalaisille Venäjän naapureina sekä sitoutuneina transatlantisteina on tärkeää, etteivät Venäjä sekä Kiina onnistu tavoitteessaan rikkoa Euroopan ja Yhdysvaltain suhdetta laukaustakaan ampumatta.
– Tällä hetkellä ei ole poliitikoille ja diplomaateille helppoa pitää yllä voimakasta yhtenäisyyttä Atlantin yli, mutta en näe sille vaihtoehtoa. Kyllä, meidän tulee puhua suoraan. Henkilökohtaisesti en tykkää imarrella ja käyttää tämäntyyppisiä taktiikoita. Mielestäni tärkeintä on se, mitä meidän tulisi tehdä, Mihkelson summaa.
”Tekeminen” tarkoittaa etenkin puolustusinvestointeja omiin kyvykkyyksiin, mutta myös läheisiä liittolaissuhteita. Viro käyttää tänä vuonna puolustukseensa 5% bruttokansantuotteesta.
Vaikka julkisia erimielisyyksiä transatlanttisessa suhteessa esiintyy ja Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategia poikkeaa aiemmista, tuki Natolle on Mihkelsonin mukaan poliittisen kentän molemmin puolin Washington DC:ssä edelleen voimakas. Erityisesti USA hyötyy Euroopasta Kiina-politiikkansa avittajana.
Ikävät uutiset tuskin ovat kuitenkaan lähiaikoina loppumassa, mihin Mihkelson suosittelee reagoimaan paitsi toimimalla ja varautumalla, myös pitämällä kiinni siitä, mikä on osoittautunut aiemmin toimivaksi.