
Huittislainen Ville Mäkelä ehti ajaa puutavaraa kymmenen vuotta ennen kuin siirtyi yrittäjäksi. Puolitoista vuotta sitten Mäkelä palkkasi ensimmäisen työntekijänsä ja osti toisen auton. ”Se oli iso virstanpylväs. En tosin tiedä, olisiko minusta siihen, että minulla olisi kymmenen autoa ja jokaisessa kaksi kuljettajaa”, Mäkelä toteaa. Kuva: Heikki Westergård
Ammattikoulussa maatalousalaa opiskellut Ville Mäkelä piti tukkikuskeja ”ihan kuninkaina” eikä uskonut, että voisi itse pystyä samaan. Toisin kävi.
Huittinen
Pitkän ja sateisen syksyn aikana oli turha hötkyillä. Kun metsätiet ovat mutavelliä, puutavara-autolla liikkuvan kannattaa miettiä tarkkaan, minne mennä.
”Puupuolella työpäivät ovat pitkiä, teiden kunto vaihtelevaa ja maastossa on pärjättävä yksin”, kuljetusalan yrittäjänä toimiva Ville Mäkelä, 34, luettelee.