Useita takseja vandalisoitiin Rovaniemellä.
Taksikuski Umair Hamid todisti järkyttävää näkyä tiistaina.
Useita takseja oli vaurioitettu tiistain vastaisena yönä eri puolilla Rovaniemeä. Hamid on itse nähnyt ainakin yhdeksän autoa, joiden ikkunoita on rikottu.
Hänen mukaansa yhteen autoon on heitetty paukkuraketti, joka on jättänyt takapenkkiin palojäljen ja roskaa. Tapaus sattui Ahkiomaantiellä, ja myös Lapin poliisi kertoi asiasta aiemmin tiistaina. Myös ainakin Louhikkotiellä, Kolpeneentiellä ja Kuntotiellä on vahingoitettu takseja.
Poliisi tutkii tapauksia vahingontekona.

Yhden auton sisään oli ammuttu paukkuraketti. Kuva: Umair Hamidin albumi
Hamid arvioi, että autojen korjaaminen maksaa vähintään 10 000 euroa. Hänen näkemyksensä mukaan paikallisten taksiyhtiöiden autoihin ei ollut koskettu.
Helsingissä asuva Hamid kertoo ajavansa Rovaniemellä taksia joka talvi. Hän kertoo, että on kohdannut epäasiallista käytöstä taksikuskina aiemminkin, mutta kulunut talvi on ollut hänen mukaansa pahin.
Hamid tuntee taksikuskeja, joiden autojen ikkunoita on rikottu, mutta hänen ajamansa auto on säästynyt vahingoilta ainakin toistaiseksi.
– Sekin saattaa pian vaurioitua, jos tämä ei lopu nyt, hän uskoo.

Kuva: Umair Hamidin albumi

Kuva: Umair Hamidin albumi

Kuva: Umair Hamidin albumi

Kuva: Umair Hamidin albumi

Kuva: Umair Hamidin albumi