Trump on viime päivinä uhannut Yhdysvaltojen ottavan Grönlannin haltuunsa.
6.1. 23:10
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskustelee neuvonantajiensa kanssa Grönlannin ottamisesta haltuun, ja Yhdysvaltain armeijan hyödyntäminen on yksi vaihtoehdoista, Valkoinen talo kertoo.
– Presidentti Trump on tehnyt selväksi, että Grönlannin hankkiminen on yksi Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden prioriteeteista, ja että se on elintärkeää pelotteen asettamiseksi arktiselle alueelle. Presidentti ja hänen tiiminsä keskustelevat useista vaihtoehdoista tämän tärkeän ulkopolitiikan tavoitteen saavuttamiseksi, ja tietenkin Yhdysvaltojen armeijan käyttö on aina vaihtoehto, joka on komentajan käytettävissä, Valkoinen talo kertoo lausunnossaan Reutersille.
Trump on viime päivinä väläytellyt Yhdysvaltojen ottavan haltuun Tanskan kuningaskunnalle kuuluvan Grönlannin saaren.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on viime päivinä väläytellyt Yhdysvaltojen ottavan haltuun Tanskan kuningaskunnalle kuuluvan Grönlannin saaren. Kuva: Zuma / MVPhotos

Ilmakuva Grönlannin pääkaupungista Nuukista. Kuva: Mika Ranta / HS
Trump otti mahdollisuuden puheeksi viime viikonloppuna sen jälkeen kun Yhdysvallat iski Venezuelaan ja otti kiinni maan presidentin Nicolas Maduron puolisoineen.
– Tarvitsemme Grönlannin kansallisen turvallisuuden vuoksi. Tällä hetkellä Grönlantia ympäröivät venäläiset ja kiinalaiset alukset, Trump sanoi maanantaina toimittajille Air Force Onen kyydissä.
Trumpin lausunnot ovat herättäneet tyrmistystä ympäri Eurooppaa.
Tilanteen vuoksi Pohjoismaiden ulkoministerit julkaisivat tiistaina kannanoton, jossa ministerit osoittivat tukensa Tanskalle.
– Pohjoismaina, arktisina valtioina ja Nato-liittolaisina olemme yhdistyneet ylläpitämään turvallisuutta, vakautta ja yhteistyötä arktisella alueella. Olemme kaikki ryhtyneet toimiin lisätäksemme pelotetta ja puolustusta alueella, mukaan lukien uuden kapasiteetin, toimintojen, läsnäolon ja paremman tilannetietoisuuden avulla, julistuksessa todetaan.
Tanskan parlamentin ulkoasianvaliokunta piti myös tiistaina hätäkokouksen. Tanskan kuningaskunnan suhde Yhdysvaltoihin oli ainoa asia kokouksen asialistalla.

Grönlannin lippu heilumassa Nuukissa. Kuva: Reuters

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen Pariisissa loppiaisena. Kuva: Reuters
Myös useat Euroopan maiden johtajat, mukaan lukien Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Italian pääministeri Giorgia Meloni osoittivat tiistaina tukensa Tanskalle.
Johtajat julkaisivat yhteislausunnon asiasta yhdessä Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin kanssa.
– Grönlanti kuuluu sen asukkaille. Vain Tanska ja Grönlanti, päättävät Tanskaa ja Grönlantia koskevista asioista, lausunnossa todetaan.