Saamelaisooppera Ovllán liput ovat Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kalleimmat. Arvokkain peruslippu hipoo hinnaltaan sataa euroa. Nelihenkisen perheen kukkaro kevenee tämän Oulu 2026 -tilausoopperan myötä reilulla 300 eurolla.
Suurista tuotannoista Mass ja Faravidin maa hinnoittelevat peruslippunsa vähän alle 50 euron.
Lumipallo-suurmusikaalin lippujen hintataso on vielä arvoitus, sillä myynti ei ole vielä alkanut. Liput tulevat myyntiin 2. helmikuuta.
Katsoimme kuudesta teoksesta lippujen hintoja ja laskimme, kuinka paljon kulttuurielämys tulisi maksamaan perheelle, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta.
Valtaosa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmasta on maksutonta.
Oulun kulttuurisäätiön ohjelmanjohtajan Samu Forsblomin mukaan kulttuuripääkaupunkivuotenakaan ei silti voida lähteä siitä, että kaikki olisi ilmaista, etenkin kun ohjelmaan kuuluu poikkeuksellisen suuria produktioita.
– Täytyy ajatella myös siitä näkökulmasta, että kulttuurin tekeminen on kallista. Avustuksia on mahdollista saada, mutta kävijöiden lippumaksuilla maksetaan aina osa. Kulttuuritapahtumien liput pyritään pitämään maltillisena.
Tulevalle kulttuurituotannolle ei Forsblomin mukaan olisi eduksi, jos ihmiset oppisivat käymään tapahtumissa vain ilmaiseksi tai erityisen halvalla.
– Kulttuuritoiminta jatkuu täällä tämän vuoden jälkeenkin.
Fakta
Oulu 2026 -tapahtumien lippujen hintoja
Ovllá-ooppera
Peruslippu 83–93 euroa. Lapsi/nuori (0–25 v), opiskelija, varus- ja siviilipalveluhenkilöt 71–79 euroa. Eläkeläiset 78–88 euroa. Lipuilla kolme eri hintaryhmää istumapaikan mukaisesti.
Koko perhe: 308–344 euroa
Faravidin maa
Peruslippu 48 euroa. Lapsi/nuori (0–25 v), opiskelija, varus- ja siviilipalveluhenkilöt 32 euroa. Eläkeläiset 45 euroa.
Koko perhe: 160 euroa
Mass
Peruslippu 47 euroa. Lapsi (3–17 v), työtön, opiskelija, 27 euroa. Eläkeläinen 37 euroa.
Koko perhe: 148 euroa
Beyond the Sky
Peruslippu: 36 euroa, eläkeläiset 29 euroa, lapsi (3–17 v), työtön, opiskelija, veteraani 19 euroa
Koko perhe: 130 euroa
Play – Fotografiska Tallinn X Oulu2026 -näyttely
Peruslippu 17 euroa ovelta, 16,60 etukäteen. Alle 18-vuotiaat maksutta aikuisen seurassa. Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 12 euroa.
Koko perhe: 34 euroa
Eanangiella – Maan kieli -näyttely
Peruslippu 12 euroa. Alle 18-vuotiaat maksutta. Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset sekä varus- ja siviilipalveluhenkilöt 9 euroa.
Koko perhe: 24 euroa
Lippuihin voi tulla tilaus- tai lippukohtaisia lisämaksuja ostopaikasta riippuen 1,50–3 euroa.
Koko perheen hinta on laskettu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.
Kalliista lipuista huolimatta saamelaisooppera Ovllá on kiinnostanut yleisöä jo etukäteen. Ensi-ilta 16. tammikuuta ja oopperan toinen esitys ovat loppuunmyytyjä.
Liput Ovlláan ovat kalleimmat jo julkistetuista kulttuuripääkaupunkivuoden tuotannoista. Peruslippu maksaa istumapaikasta riippuen 83–93 euroa.
– Kyseessä on poikkeuksellinen produktio. Ovllá on valtavan mittakaavan teos. Siinä on todella iso kansainvälinen työryhmä, teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen kertoo.
Oulun teatteri toteuttaa Ovllán yhteistyössä Oulu Sinfonian, Saamen kansallisteatteri Beaivvášin ja Oulu 2026:n kanssa.
”Tavallisesti meillä ei ole mahdollisuutta tehdä tilausoopperaa.”
Anu-Maarit Moilanen
Oulun teatterin toimitusjohtaja
Oopperaan on saatu myös Suomen Kulttuurirahaston rahoitusta.
– Ilman kulttuuripääkaupunkivuotta ja ulkopuolisia rahoituksia Oulun teatteri ei missään nimessä pystyisi tekemään näin massiivista tuotantoa.
Ovllá on uusi tilausooppera, joka esitetään ensimmäistä kertaa kulttuuripääkaupunkivuonna.
– Tavallisesti meillä ei ole mahdollisuutta tehdä tilausoopperaa.
Laaja rahoituspohja ja Oulun 2026:n tuki mahdollistavat myös uudet yhteistyökuviot Saamen kansallisteatterin kanssa.
– Se, että me tehdään Beaivvášin kanssa syvällistä yhteistyötä, on yksi sellainen asia, mihin meillä ei normaalisti ole rahoitusta. Ja kun työskennellään saamelaisten kanssa, niin kustannuksiin on lisättävä myös matkat ja majoitukset.
Moilasen mukaan on selvää, että ooppera on saavutettavuuden näkökulmasta haastava, koska siinä on arvokkaat liput.
– Oopperayleisö on hyvin usein maksukykyistä. Kyllä meidän täytyy laittaa niitä kustannuksia sinne lipun hintaan.
Ovllán lippujen hinnat noudattelevat samaa tasoa kuin musikaaleissa muualla Suomessa. Helsingin kaupunginteatterissa peruslippu musikaaliin Moulin Rouge! maksoi 96 euroa ja Tampereen Työväen Teatterin musikaaliin Kaunotar ja Hirviö 88 euroa.
– Ovllán hinta ei siis ole poikkeuksellinen valtakunnallisesti arvioiden.
Oulu Sinfonian omat suurtuotannot ovat huhtikuussa esitettävä Leonard Bernsteinin Mass ja marraskuussa Lumo-valofestivaalin ohjelmaankin kuuluva Beyond the Sky, jossa yhdistyvät Lauri Porran musiikki sekä Jukka-Pekka Metsävainion astrokuvat ja animaatiot.
Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto kertoo, että tuotannot ovat kalliita, mutta lippujen hinnat on haluttu pitää kohtuullisina. Beyond the Skyn osalta se on mahdollista Oulu 2026:n tuen avulla.
Beyond the Sky -esitykseen lippu maksaa 36 euroa, mikä on samaa luokkaa kuin Oulu Sinfonian kausikonserteissa. Niiden perusliput maksavat 32–42 euroa esityksestä riippuen.
– Lumo on perheiden ja porukoissa liikkuvien ihmisten tapahtuma. Toivotaan, että monella olisi mahdollista tulla kokemaan teos.
Mass on hieman kalliimpi, 47 euroa.
– Se on meidän kalleinta lippuluokkaamme. Mass on kevään isoin tuotantomme. Se on kokonaisuutena valtava teos, jossa on valtavan paljon esiintyjiä.
Kuusiston mukaan Suomen mittakaavassa tämänkin tuotannon hinta on maltillinen.

Tallinnan Fotografiskan näyttely Play on 17 taiteilijan ryhmänäyttely. Se avautuu Kauppakortteli Pekurin toisessa kerroksessa 14. tammikuuta. Arkistokuva on näyttelyn ripustuksesta joulukuun alkupuolelta.
Kuva: Miika Yliniemelä
”Pidetään mieluummin lippujen hinnat kohtuullisina ja myydään paikat täyteen.”
Maija Kuusisto
Oulu Sinfonian intendentti
Näiden kahden teoksen lipunmyynnissä Kuusisto on huomannut kiinnostavan ilmiön.
– Usein ohjelman julkistuksen jälkeen tulee myyntipiikki, jonka jälkeen on hiljaisempaa. On ollut kiva huomata, että näiden teosten myynti ei ole pysähtynyt ollenkaan vaan menee tasaisesti eteen päin, vaikka kunnon markkinointi vasta alkaa.
Beyond the Sky esitetään viisi kertaa ja Mass neljä kertaa, molemmat Ouluhallissa. Lippuja on siis myytäväksi paljon enemmän kuin Oulu Sinfonian tavanomaisiin konsertteihin. Sen vuoksi markkinointiakin koko Suomessa Pohjois-Ruotsia myöten.
Olisiko korkeissa hinnoissa riski, että joudutaan esiintymään puolityhjälle salille?
– Pidetään mieluummin lippujen hinnat kohtuullisina ja myydään paikat täyteen. Siihen pyritään, että todella saadaan ihmiset liikkeelle ja osallistumaan, kun tarjolla on harvinaislaatuisia teoksia, Kuusisto sanoo.
”Avustuksia on mahdollista saada, mutta kävijöiden lippumaksuilla maksetaan aina osa.”
Samu Forsblom
Oulun kulttuurisäätiön ohjelmajohtaja
Oulu 2026:n kulttuuriohjelmassa on Oulun kulttuurisäätiön omia tuotantoja sekä laajan kumppaniverkoston toteuttamia tapahtumia. Samu Forsblomin mukaan säätiö ei määrittele kumppanien lipun hintoja.
– Kunkin tapahtuman vastuullinen tuottaja määrittelee hinnan itse. Juhlavuoden tapahtumien toteuttamiseen on myönnetty avustuksia, mutta lopullinen tulosvastuu on tuotannoilla.
Moniin Oulu 2026 -ohjelmiston maksullisiin esityksiin on varattu pieni kiintiö kaikukorttilaisille. Kaikukortti on vähävaraisille Pohteen hyvinvointipalveluiden asiakkaille tarkoitettu kortti, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritapahtumiin.

Oulun taidemuseossa avautuu 16.1. näyttely Eanangiella – Maan kieli, johon osallistuu yli 50 taiteilijaa ja duojária Saamenmaalta. Kuva on Ann-Sofie Kallokin teoksesta Guoddi vuodelta 2025. Kuvassa esiintyy tanssija Ánna-Katri Helander.
Kuva: Albinas Liutkus
Oulu 2026:n taustaorganisaatiolla Oulun Kulttuurisäätiöllä itsellään on vain vähän tapahtumia, joihin myydään lippuja. Esimerkiksi Forsblom mainitsee Tallinnan Fotografiskan näyttelyn.
– Näyttelyn lippujen hinnat on haluttu pitää maltillisina. Ne ovat halvemmat kuin tavallisesti Fotografiskan näyttelyissä maailmalla.
Fotografiskan leikkiaiheisen Play-näyttelyn lippujen hinta ensin hämmentää, sillä tapahtumakalenterin esittelytekstissä hinnaksi kerrotaan alkaen 12 euroa ja lippukaupasta taas alkaen 16,60 euroa. Ohjelmasivulla asia selviää: Ovelta lippu maksaa sen 17 euroa ja 12 euroa on alennusryhmien lipun hinta. 16,60 ja tilausmaksu päälle on hinta verkosta etukäteen ostettuna.
Osa tapahtumista vaatii lipun, vaikka sisäänpääsy onkin ilmainen. Tällainen on esimerkiksi kaupungintalolla 15. tammikuuta aukeavat installaatio Rauhankoneen kerroksia ja Korvamato – Mediataidetta Kiasmasta -näyttely.
– Oma käyntiaika pitää varata, jotta näyttelyä ja installaatiota voi ihailla nautinnollisesti ja ilman ruuhkaa, Oulu 2026 -organisaation viestintä- ja markkinointipäällikkö Annu Höttönen sanoo.
Verkkokaupan varauskalenteri näyttää, että avajaisviikolla osa 20 minuutin vierailuajoista on jo täyteen varattu, mutta jokaisella päivällä on yhä tilaa.
Oulun kulttuurisäätiö tuottaa joulukuussa esitettävän Lumipallo-musikaalin. Sen lippujen hintoja ei paljasteta ennen kuin lipunmyynti alkaa helmikuussa.
– Ryhmälipunmyynti on auennut ja se käy vilkkaana, Höttönen sanoo.

Ovllá-ooppera kurvaa Oulun teatterin suurelle näyttämölle 16.1. ja siitä on yhteensä 20 esitystä. Kuvassa esiintyjät Emil Kárlsen (vas.), Aki Saarela, Ánndaris/ Anders Rimpi, Martin Iivarinen ja Ville Hummastenniemi. Oopperan libreton on kirjoittanut Juho-Sire/ Siri Broch Johansen.
Kuva: Jouni Porsanger