Muotinäytös ja hyväntekeväisyyshuutokauppa ovat Salon Messujen suosituimpia ohjelmanumeroita.
Perinteiset Salon Messut järjestetään viikonloppuna Salohallissa 10.-11.tammikuuta.
Nähtävillä on lähes 200 näytteilleasettajaa, tunnettuja esiintyjiä ja mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyshuutokauppaan.
Messukoordinaattori Päivi Virtanen ja myyntipäällikkö Sari Kullanmäki kertovat, että mukana on tänäkin vuonna runsaasti kotiin, mökkeilyyn, vapaa-aikaan ja hyvinvointiin liittyviä yrityksiä.
-Messuosastot ovat täyttyneet mukavasti, yritykset ovat taas innolla mukana. On ollut kiva kokemus tutustua salolaisin yrittäjiin; messujen järjestämisessä on ihan oma positiivinen fiiliksensä, Kullanmäki sanoo.
-Messujen erityisenä teemana on tänä vuonna hyvinvointi.
Lauantaina messulavalla nähdään liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka, joka kertoo ajatuksiaan hyvinvoinnista kahdesti päivän aikana. Lisäksi lavalle nousee maailmankuulu mentalisti Noora Karma, joka tuo messuille kaksi maagista show’taan.
-Sunnuntaina ohjelmassa on muotinäytös, jonka juontaa televisiosta tuttu Krisse Salminen. Päivään kuuluu myös hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa meklarina toimii Saku Nikkanen. Huutokaupan tuotto ohjataan salolaisten lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, Virtanen kertoo.
Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n puheenjohtaja Jukka Alanko kertoo, että messuista halutaan salolaisille ja tänne tuleville vieraille sekä hyödyllinen että elämyksellinen kokonaisuus.
–Salon Messut yhdistää huvin ja hyödyn. Näytteilleasettajien lisäksi haluamme tarjota kävijöille laadukasta ohjelmaa, tunnettuja esiintyjiä ja mahdollisuuksia hyvän tekemiseen.
Hän näkee Salon Messut ennen kaikkea kohtaamispaikkana.
-Täällä syntyy uusia kontakteja, ideoita ja yhteistyötä koko Salon seudun hyväksi, Alanko sanoo.
Myös Salon iltatorin ensi kesän ohjelmisto julkistetaan messuilla viikonvaihteen aikana.
Iltatoriyhdistyksen puheenjohtaja Antti Ketonen kertoo saaneensa iltatorien artistisopimukset valmiiksi ja keskittyvänsä parhaillaan uuden albuminsa julkaisuun.
-Tulossa on kaikkien aikojen kesä esiintyjien suhteen. Yritykset ovat todella panostaneet artisteihin, Ketonen kertoo.
Salon Messut ovat avoinna lauantaina ja sunnuntaina Salohallissa.
Messualueelta on saatavissa lounasta ja myös messukahvio ja viinibaari palvelevat.
Pysäköinti on maksutonta.
Pekka Mäenpää
Myyntipäällikkö Sari Kullanmäki ja messukoordinaattori Päivi Virtanen toivottavat vieraat tervetulleeksi Salon Messuille Salohalliin.
