Jokelaisen mukaan tällä hetkellä ei käydä riittävästi poliittista keskustelua tekoälyn vaikutuksista työllisyyteen ja rakenteiden väistämättömästä muutostarpeesta. Erilaisten arvioiden mukaan tekoäly tulee syrjäyttämään lähivuosina jopa 100 000 työpaikkaa. 

– Elämme jo nyt työllisyyskriisiä, eli tekoälyn tuomat haasteet työmarkkinoille tulisi ottaa vakavasti, Jokelainen sanoo.

Suomen nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu aikana, jolloin työttömyys oli poikkeus ja yhteiskunta rakentui kokoaikatyön varaan. Työelämän luonne on kuitenkin muuttunut pysyvästi.

– Orpon hallitus ei ole työllisyystoimissaan selkeästi havainnut työelämän muutosta, sillä hallituksen keinot painottuvat vanhakantaiseen ajatukseen kokoaikatyöstä. Todellisuudessa suorittava työ on korvautunut tietotyöllä, osa-aikaisuuksilla, projekteilla ja pienyrittäjyydellä, Jokelainen toteaa.

Nykyinen tukiviidakko kattaa yli 60 erilaista tukimuotoa, joita kaikkia haetaan erilaisilla hakemuksilla liitteineen. Järjestelmä on kallis ja raskas, ja se tulee kallistumaan entisestään väestön ikääntyessä ja tekoälyn vallatessa jalansijaa työmarkkinoilta.

– Poliitikot puoluekannasta riippumatta tunnistavat muutostarpeen ja järjestelmämme heikot kohdat, mutta erityisesti oikealla ollaan silti haluttomia keskustelemaan perustulon vääjäämättömyydestä, Jokelainen sanoo.

Jokelainen pitää keskustelua perustulosta ja sen rahoittamisesta välttämättömänä. Perustulosta tulisi myös kyetä käymään keskustelua välineenä, eikä vain ideologisena kiistakapulana.

– Jotta saamme mahdollistettua aidosti kaikenlaisen työn tekemisen, sujuvoitettua siirtymää tekoälyavusteiseen työhön ja pidettyä kaikkien toimeentulon vakaana työtehtävien välissä, on välineeksi pakollista tuoda jonkinlainen perustulomalli. Perustulon rahoituksen pohjaksi on pohdittava jonkinlaista automaatioveroa, jota maksetaan tekoälyavusteisesta työstä.

Perustuloa on kokeiltu Suomessa Sipilän hallituskaudella, ja Irlannissa päättyi vastikään kolme vuotta kestänyt taiteilijoiden perustulokokeilu. Tietotekniikan kehityksen asiantuntijoista muun muassa Bill Gates ja Google X:n entinen toimitusjohtaja Mo Gawdat ovat jo pitkään puhuneet ”universal basic incomesta” eli perustulosta ja automaation verotuksesta osana tekoälymurrosta.

– Irlannin kokeilun tulokset olivat lupaavia, ja Suomen edellisen kokeilun tulosten perusteella kokeilua tulisi jatkaa ja kehittää. Siirtymä täysin uudenlaiseen työelämään on väistämätön. Siihen on reagoitava ajoissa korjaamalla vanhat järjestelmät vastaamaan muuttunutta maailmaa, Jokelainen summaa.