Perussuomalaiset|Lahden kirjastopalvelujohtajan mukaan ei ole perusteita kieltää luennon pitämistä.
Lue tiivistelmä
Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja saa pitää luennon väestönvaihdon historiasta Lahden pääkirjastossa 12. tammikuuta.
Lahden kirjastopalvelujohtaja Salla Tammi kertoo, että järjestäjä on sitoutunut noudattamaan auditorion käyttöehtoja, jotka kieltävät rasistiset ja ihmisarvoa alentavat teemat.
Väestönvaihto on äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan liittyvä käsite, jonka mukaan valkoinen väestö pyritään tarkoituksellisesti korvaamaan länsimaissa.
Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja saa pitää luennon otsikolla ”Väestövaihtojen historiaa 8 000 eKr. – 2025 jKr” Lahden pääkirjastossa.
Iltalehti uutisoi maanantaina, että Keskisarja mainostaa Facebook-sivuillaan luentoa, joka järjestetään 12. tammikuuta. Tuolloin Lahden kirjastopalvelujohtaja Salla Tammi kertoi, että hän ei ollut tietoinen luennon otsikosta.
”Emme harjoita täällä ennakkosensuuria, mutta tietenkään kirjaston tiloissa emme voi sallia laitonta tai kenenkään ihmisarvoa loukkaavaa toimintaa”, Tammi sanoi Iltalehdelle.
Tammi kertoi pyytäneensä tarkennusta luennosta Lahden perussuomalaisilta, joka järjestää tilaisuuden.
Nyt Tammi kertoo HS:lle, että vastaus on saatu ja että luennon saa järjestää.
“Kun näimme otsikon, halusimme varmistaa järjestäjiltä, että he sitoutuvat meidän auditoriomme tilanvarausehtoihin. Nyt olemme saaneet heiltä vastauksen, että näin on. Tilaisuus järjestetään. Meillä ei ole perusteita kieltää sitä.”
Tammen mukaan kysymyksiä heräsi termistä ”väestönvaihto”, jota käytetään hänen mukaansa yleisesti rasistisissa asiayhteyksissä. Tammen mukaan järjestäjä kuitenkin vastasi, että luento vastaa auditorion käyttöehtoja.
”He ovat luvanneet noudattaa meidän sääntöjämme, joissa kielletään rasistiset tai ihmisarvoa alentavat teemat.”
Tammen mukaan pelkkä väestönvaihto-sanan käyttö ei ole juridisesti riittävä peruste perua luentoa, vaan se, mitä luennolla puhutaan.
“Luennoitsija on luvannut noudattaa näitä [kirjaston] ehtoja. Meidän on siihen luotettava.”
HS ei tavoittanut keskiviikkona Lahden perussuomalaisia tai Keskisarjan avustajaa kommentoimaan luennon sisältöä.
Väestönvaihto on äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan liitetty käsite. Teorian mukaan valkoinen väestö pyritään tarkoituksellisesti alistamaan vähemmistöksi ja vähitellen korvaamaan länsimaissa.