Veronmaksajien keskusliiton mukaan ostovoima heikkenee sekä pieni- että suurituloisilla eläkeläisillä.
Työeläkkeitä takavuosina paisuttaneet suuret indeksikorotukset ovat taakse jäänyttä elämää.
Veronmaksajain mukaan tämä uhkaa eläkeläisten ostovoimaa, johon vaikuttavat nyt verotuksen muutokset sekä inflaation kehitys.
Eläkkeiden veroprosentit säilyvät tänä vuonna pääosin ennallaan, mutta suurituloisella eläkkeensaajalla verotus kiristyy.
Ennustettu inflaation lievä nopeutuminen koettelee myös eläkeläisten ostovoimaa. Jos hinnat nousevat tänä vuonna ennustetusti, ostovoima heikkenee tai pysyy suunnilleen ennallaan.
Veronmaksajat viittaa tiedotteessaan valtiovarainministeriön joulukuussa ennustamaan 1,2 prosentin inflaatioon tänä vuonna.
Eläkkeiden indeksikorotukset perustuvat pitkälti kuluttajahintojen kehitykseen.
Koska viime vuonna hinnat nousivat edeltävään vuoteen verrattuna vähän, ovat myös eläkkeiden indeksikorotukset maltillisia eli alle prosentin.
Vuonna 2023 työeläkeindeksin korotus oli lähes seitsemän prosenttia. Syynä oli inflaatiopiikki.
Veronmaksajain mukaan eläkkeiden ostovoima kärsii nyt suhteellisesti eniten katsauksen suuri- ja pienituloisimmilla tulotasoilla.
Suurituloisimman eläkkeensaajan ostovoima heikentyy paitsi indeksikorotuksia korkeamman inflaation, myös verotuksen kiristymisen vuoksi.
Takuueläkkeen saajan ostovoima heikentyy suhteellisesti monia työeläkkeitä saavia enemmän, koska Kelan eläkkeiden indeksikorotus on muiden työeläkkeiden indeksikorotusta pienempi. Lisäksi takuueläkkeen verotus ei kevene lainkaan.
Katsauksen toiseksi suurimman eläkkeen ostovoima pysyy käytännössä ennallaan, kun indeksitarkistus ja verotuksen pieni keveneminen ylittää hintojen nousun juuri ja juuri.