Pippa Laukka haastoi Robert Heleniuksen syömään enemmän kasviksia. Entinen ammattiurheilija tapaa Olet mitä syöt -ohjelman lääkärin kahdeksan viikon projektin päätteeksi.
Entinen nyrkkeilijä Robert Helenius, 41, nähdään Olet mitä syöt -ohjelmassa. Jakson alkupuolella lääkäri Pippa Laukka huolestuu muun muassa Heleniuksen testosteroni- ja kolesteroliarvoista. Lisäksi Heleniuksen maksa-arvo oli hieman koholla.
Helenius vannoo alussa vahvasti lihapitoisen ruoan nimeen. Jakson lopussa hän tapaa Pippa Laukan kahdeksan viikon projektin päätteeksi. Hän kertoo syöneensä Laukan ohjeiden mukaan enemmän kasviksia. Hän sanoo, että monipuolisempi ruoka on maistunut paremmalta kuin pelkkä liharuoka.
– Toivottavasti Pipalla on hyviä uutisia.

Pippa Laukka ohjeisti Robert Heleniusta monipuolistamaan ruokavaliota.
Heleniuksen vyötärönympärys oli jakson alussa 99 senttiä, joka ei sekään ollut hälyttävä lukema. Kahdeksan viikon jälkeen Laukalla on kuitenkin entistä positiivisempi lukema kerrottavanaan Heleniukselle.
– Nyt se on 94 senttiä. Mitä on tapahtunut? Laukka hämmästelee.
– En olisi uskonut, Helenius sanoo.
Helenius painaa nyt 117 kiloa, joka on noin kilon enemmän kuin projektin alussa. Laukka ei ole ollut missään vaiheessa huolissaan Heleniuksen painosta, sillä kehonkoostumuksen mukaan miehellä on lihasta peräti 60 kiloa.
Sen sijaan Laukka huolestui Heleniuksen kolesteroliarvosta.
– Pahan kolesterolisi arvo oli alussa 2,9. Nyt kahdeksan viikon jälkeen se oli 1,9 millimoolia litrassa. Jokainen yksittäinen millimooli pienentää sydäntaudin riskiä 20–25 prosenttia, Laukka sanoo ilahtuneena.

Pippa Laukka ilahtuu Robert Heleniuksen muutoksista. Kuva: MTV

Helenius toteaa jakson lopussa, että hän ei aio jatkossa syödä Pippa Laukan ohjeiden mukaista määrää kasviksia, mutta ”jonkin verran” kuitenkin. Kuva: Seppo Kärki / IS
Lisäksi Heleniuksen stressitasot laskivat tutkimuksissa. Helenius ja Laukka pohtivat, että paremmin nukkuminen vaikuttaa asiaan positiivisesti.
Varsinaisia herkkuja Heleniuksen ruokavalioon ei kuulunut liikaa alkujaankaan. Ohjelman pressitilaisuudessa ex-nyrkkeilijä paljasti, millä hän silloin tällöin herkuttelee.
– Olen sipsien ystävä. Nyt ei ole tullut syötyä pitkään aikaan. Kun syö hyvin, niin ei ole ollut mielihaluja, kuten ennen oli. Nytkin on tainnut mennä kuukausi edellisestä kerrasta.
Heleniuksella on kolme lasta ex-puolisonsa kanssa: 17-vuotias Chillie, 16-vuotias Kingston ja 12-vuotias Wilde van Robertson.
Myös heille Helenius on halunnut puhua sokerin vaaroista huomattuaan, miten ”kierroksille” lapset saattavat lähteä syötyään herkkuja.
– Olen yrittänyt pitää aika tiukat rajat. Jos halutaan herkutella, niin yritän keksiä aina terveellisemmän vaihtoehdon.
Olet mitä syöt MTV3 klo 20.00 8.1. torstaina & MTV Katsomo torstaina 8.1.