Ulkoasiainvaliokunta sai torstaina 8.1. ulkoministeri Elina Valtoselta (kok.) valtioneuvoston selvityksen ajankohtaisiin ulkopoliittisiin asioihin. Valiokunta kuuli ministeri Valtosta Itämeren turvallisuudesta, Ukrainan turvallisuusjärjestelyistä sekä Grönlannin ja Venezuelan tilanteesta.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) kertoi valiokunnan kuulleen Suomenlahden kaapelirikkojen tutkinnasta. Koskisen mukaan on tärkeää, että Naton merivalvonnan tehostamiseen ja kriittisen vedenalaisen infrastruktuurin turvaamiseen keskittyvä Baltic Sentry -hanke ja tehostettu viranomaisyhteistyö yli rajojen jatkuu.
Valiokunta sai kuulla myös Ukrainan rauhanprosessin etenemisestä. Pariisissa oli 6.1. halukkaiden koalition kokous, jossa hyväksyttiin yhteinen julistus. Osana koalitiota Suomi korostaa vahvojen turvatakuiden merkitystä kestävän ratkaisun aikaansaamiseksi.
”Julistus antaa koalition maille kansallista liikkumatilaa ja päätösvaltaa osallistumistavastaan. Tervetullutta on, että Yhdysvallat on vahvistanut osallistumisensa Ukrainan turvatakuisiin. Huolimatta Yhdysvaltojen muuttuvista painotuksista, se on edelleen sitoutunut Euroopan turvallisuuteen”, ministeri Valtonen painotti.
Puheenjohtaja Koskinen kertoi valiokunnan saaneen kuulla, että mahdolliset mallit Suomen osallistumiseksi Ukrainan turvallisuusjärjestelyihin ovat valmistelussa.
”Suomi on periaatteessa valmis osallistumaan, mutta tietysti niissä muodoissa pitää ottaa huomioon se, että meillä on laaja alue ja itäraja vastattavana”, Koskinen totesi.
Puheenjohtaja Koskisen mukaan asiaan palataan useasti kevään aikana.
Valiokunnassa käytiin myös laaja keskustelu Grönlannin tilanteesta. Suomi painottaa kansainvälisen oikeuden, YK:n peruskirjan sekä Grönlannin ja Tanskan itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Lisäksi on tärkeää tiivistää pohjoismaista yhteistyötä.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen ja ulkoministeri Elina Valtonen olivat median tavattavissa valiokunnan kokouksen jälkeen. Puheenjohtaja ja ministeri vastasivat median kysymyksiin kansainvälisestä tilanteesta.