Yhdysvallat|Trump aloitti välittömästi hyökkäyksen puoluetovereitaan vastaan ja sanoi, ettei viiden republikaanisenaattorin pitäisi enää tulla valituiksi vaaleissa.
8.1. 20:59
Lue tiivistelmä
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi päätöslauselman, joka pyrkii estämään presidentti Donald Trumpia tekemästä uusia sotilasoperaatioita ilman kongressin hyväksyntää.
Päätöslauselman taustalla on Trumpin määräämä sotilasoperaatio, jossa Yhdysvaltain joukot sieppasivat Venezuelan presidentin Nicolás Maduron viime lauantaina.
Viisi republikaanisenaattoria äänesti demokraattien kanssa päätöslauselman puolesta, minkä jälkeen Trump hyökkäsi heitä vastaan sosiaalisessa mediassa.
Päätöslauselman merkitys jäänee symboliseksi, sillä sen pitäisi vielä läpäistä edustajainhuone ja presidentti voisi myös käyttää veto-oikeuttaan.
Yhdysvaltain senaatin enemmistö on hyväksynyt päätöslauselman, joka pyrkii estämään presidentti Donald Trumpia tekemästä omavaltaisia sotatoimia Venezuelassa.
Torstaina hyväksytyn päätöslauselman mukaan uusilla sotilasoperaatioilla pitäisi olla kongressin hyväksyntä.
Yhdysvaltain republikaanienemmistöinen senaatti asettui puoltamaan päätöslauselmaa äänin 52–47. Viisi republikaania äänesti demokraattien kanssa päätöslauselman puolesta.
Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.
Yhdysvaltain joukot sieppasivat Venezuelan presidentin Nicolás Maduron viime lauantaina sotilasoperaatiossa Caracasissa. Isku on järkyttänyt Yhdysvaltoja myös sisäpoliittisesti, sillä Trump ei pyytänyt operaatiolle valtuutusta kongressilta.
Senaatin äänestyksen jälkeen Trump hyökkäsi välittömästi omia puoluetovereitaan vastaan sosiaalisessa mediassa.
”Susan Collins, Lisa Murkowski, Rand Paul, Josh Hawley ja Todd Young eivät saisi koskaan tulla valituiksi uudelleen”, Trump kirjoitti.
Viime marraskuussa vastaava äänestys kallistui äänin 51–49 päätöslauselmaa vastaan. Tuolloin Trumpin neuvonantajat olivat vakuutelleet, ettei presidentti aio vaihtaa Venezuelan hallintoa tai iskeä maan alueelle.
Maduron sieppaamisen jälkeen osa lainsäätäjistä on syyttänyt hallintoa kongressin johtamisesta harhaan. Trumpin retoriikka on herättänyt huolta siitä, että presidentti saattaisi yrittää myös Grönlannin valtausta voimalla.
Päätöslauselma jäänee merkitykseltään lähinnä symboliseksi. Tullakseen laiksi sen pitäisi läpäistä vielä republikaanienemmistöinen edustajainhuone.
Lopulta se päätyisi Trumpin pöydälle, ja presidentti tuskin haluaa allekirjoittaa omia valtuuksiaan rajoittavia aloitteita. Trumpin veto-oikeuden kumoaminen taas vaatisi kahden kolmasosan enemmistön sekä senaatissa että edustajainhuoneessa.
Sadan viime vuoden aikana vain yksi kongressin päätöslauselma on edennyt laiksi presidentin vastustuksesta huolimatta: vuonna 1973 kongressi päätti, ettei presidentti voi julistaa sotia ilman kongressia. Tuolloin presidentti Richard Nixonin veto-oikeus mitätöitiin.