Mies oli uhkaillut kolmea yläkouluikäistä tyttöä.
8.1. 15:13
Lounais-Suomen poliisi pidätti miehen, joka oli uhkaillut yläkouluikäisiä tyttöjä Turun keskustassa.
Uhkaava tilanne tapahtui keskiviikkoiltapäivänä kahden aikaan Tuureporinkadulla. Mustiin vaatteisiin pukeutunut mies alkoi puhua kolmelle tytölle, jotka olivat kävelemässä Parkin kentältä kohti Puutarhankadulla sijaitsevaa koulua.
Mies osoitti tyttöjä pistoolia muistuttavalla esineellä.
Poliisi yritti tavoittaa tuntomerkkeihin sopivaa miestä välittömästi ilmoituksen saatuaan, mutta miestä ei tavoitettu keskiviikkona. Saman miehen epäillään paenneen poliisia torstain vastaisena yönä henkilöautolla Turussa ja Raisiossa.
– Poliisi otti kolmekymppisen miehen kiinni yöllä tämän tapauksen yhteydessä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta epäiltynä, ja hänet pystyttiin tänään yhdistämään myös uhkauksesta epäillyksi henkilöksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Lamppu Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Miehellä oli poliisin mukaan hallussaan aidon pistoolin näköinen replika-ase, jolla poliisi epäilee miehen osoittaneen tyttöjä. Esine muistuttaa poliisin mukaan ”erehdyttävästi” oikeaa ampua-asetta.
Poliisi epäilee miestä laittomasta uhkauksesta ja vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Turun Sanomat kertoi keskiviikkona, että kolmea turkulaisen Puolalan koulun kahdeksasluokkalaista oppilasta uhattiin aseella keskiviikkona. Asiasta kertoi koulun rehtori Kaisu Metsä-Tokila.
Kadulla heitä lähestyi pukuun pukeutunut nuori mies.
– Hän oli ottanut esiin aseen ja osoittanut sillä oppilaitamme. Oppilaat luonnollisesti pelästyivät tilannetta valtavasti ja kiiruhtivat koululle kertomaan tapahtuneesta, Metsä-Tokila kertoi viestissään.