Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti ilmaissut intressinsä myydä Lockheed Martin F-35 Lightning II -hävittäjiä muihin Lähi-idän maihin Israelin lisäksi, joka on tällä hetkellä alueen ainoa konetyypin käyttäjä. Vuodenvaihteessa hän totesi, että kaupan toteutuminen Turkin kanssa on lähellä.

Israel kuitenkin vastustaa Turkin hankinta-aikeita Yhdysvalloista.

– Meillä on varauksia [koskien mahdollista myyntiä]… Koneen sisällä oleva teknologia on paljolti tuotettu Israelissa. Luonnollisesti tämä ei ole jotain, jonka haluamme jakaa heidän kanssaan, totesi Israelin varaulkoministeri Sharren Haskel kreikkalaiselle Ekathimerini-medialle.

Hän antoi lausuntonsa seuraavana päivänä sen jälkeen, kun Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu olivat keskustelleet Trumpin loma-asunnolla Floridan Mar-a-Lagossa.

Haskelin mukaan Israel on huolestunut Trumpin lausunnoista, joiden mukaan hän vakavasti harkitsee F-35-hävittäjien myyntiä Turkille, ja hän lisäsi, että israelilainen teknologia ei ole osa sellaista sopimusta, vaikka he saisivat nuo koneet.

Israelin ja Turkin väliset suhteet ovat tällä hetkellä ehkä historiallisen huonot, kun kumpikin näkee toisensa pääkilpailijana Lähi-idässä ja itäisellä Välimerellä. Turkin antama tuki terroristijärjestö Hamasille on syventänyt Israelin epäluottamusta Turkkia kohtaan.

Turkki oli aikaisemmin mukana F-35:n tuotannossa, kunnes se poistettiin yhteistyöstä sen hankittua S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän Venäjältä. Yhdysvaltain kongressi asetti Turkille lisäksi niin sanotut CAATSA-pakotteet (Countering America’s Adversaries Through Sanctions Act), joita on asetettu muillekin Yhdysvaltojen katsomille vastustajavaltioille, kuten Iran, Pohjois-Korea ja Venäjä.

Trump saattaa joutua toteamaan joutuvansa tappiolle kiinnostuksessaan myydä F-35-hävittäjiä Turkille, jos on todellakin niin, että jokaisella hävittäjään teknologiaa kehittäneellä maalla on sanansa sanottavana siihen, kenelle tätä teknologiaa voidaan myydä. Näin voi käydä, kun tehdään monikansallinen korkean teknologian tuote. Aiemmin tämän sai tuta muun muassa Ranska, joka halusi myydä SCALP-ohjuksin aseistettuja Rafale-hävittäjiä Egyptille. Yhdysvallat esti kaupan, koska ohjuksessa on yhdysvaltalaista teknologiaa, jota se ei halunnut antaa Egyptille.